Sallan blogi: Millainen oli sinun ensimmäinen kesätyösi?

Kertokaapa hissipuheenpitäjät, millainen oli ensimmäinen kesätyönne! Ja varsinkin menivätkö työsuhdeasiat oikein vain väärin, pääsittekö jäätelökioskiltanne vessaan, maksettiinko sitä palkkaa mistä sovittiin jne.

Oma ensimmäinen kesätyöni oli taidekäsityöläisen kesämyymälässä. Työpaikka löytyi kuulopuheilla, eli äitini kuuli, että hänen tuttunsa oli kuullut, että taidekäsityöläinen ottaa kesäksi työntekijän. Soitin, kävin haastattelussa ja sain paikan. Olin 16-vuotias ja yksin vastuussa kaupan pyörittämisestä. Kauppaa tehtiin satunnaisesti - kyseessä oli pikemminkin taidekäsityönäyttely, joten isoja rahoja kaupassa en pyöritellyt. Työpäivä oli arkisin 6 tuntia ja lauantaina 3 tuntia.

Pääosin kesä meni mukavasti. Naapurihuoneistossa oli myös kesätyöntekijä yksin pyörittämässä vastaavantyyppistä käsityötuotteitten myymälää. Kun oli hiljaista, istuimme kauppojemme portailla nauttimassa auringosta. Sitten kun asiakkaita tuli, mentiin tekemään kauppaa. Vuorotellen, koska yleensä kaikki asiakkaat kävivät molempien myymälöissä. Kielitaitoansakin pääsi käyttämään, turistikaupungissa kun oltiin. Kummassakaan kaupassa ei ollut vessaa eikä sähköä. Kerran päivässä pistimme lapun luukulle vartiksi ja menimme läheiseen kuppilaan vessaan. Ukonilmalla kaupoissa tuli todella pimeää, kun sähkövaloja ei ollut. Mitään työsuhde-etuja meillä ei ollut. Taisin tuoda omat eväät mukanani, vai olisinko elänyt tauolla ostamallani jäätelöllä?

 Kuva on Porvoosta, joka ei millään lailla liity tarinaan eikä siinä esiintyvään myymälään. Mutta fiilis on sama!  Suosittelen käymään Porvoossa, se on viehättävä kaupunki.

Työnantajani hoiti ilmoitukset, verot ja muut velvoitteet. Palkasta meillä tuli jälkeenpäin kiistaa sikäli, että minulle oli luvattu, että jos naapurikaupan kesätyöläinen (käsityöläiset olivat tuttuja keskenään) saa parempaa palkkaa kuin minä, niin palkkaani korjataan. Ei korjattu. Sain hyvitykseksi yhden taidekäsityön... Muistan vieläkin palkkani, se oli 5 markkaa tunti! Eihän se huima ollut, seuraavana kesänä tuplasin tuntipalkkani, kun olin "normaalissa" kaupassa myyjänä.

Eikä tuossa taidekäsityökaupassa taidettu ihan kaikesta kirjanpitoakaan tehdä: olin itseäni varten kassan tarkistamiseksi kirjoittanut vihkoon aina kun myin jotain, ja käsityöläinen sen huomattuaan kielsi sen ehdottomasti ja jyrkin sanoin. Ikäänkuin minä olisin tehnyt siinä jotain väärää. 16-vuotias uskoi.... Kuitteja meillä kirjoitettiin vain eri pyynnöstä. Tämä tapahtui siis silloin kun kuittipakkoa ei vielä ollut, 80-luvulla.

Ensimmäinen kesätyöpaikka on jäänyt erittäin hyvin mieleen. Pääasiassa muistelen sitä hymyssä suin.

Roosan blogi: Yllättävä haastattelukutsu

Sain viime viikolla yllättävän puhelinsoiton rekrytoijalta, joka lähestyi minua esitelläkseen avoinna olevaa tehtävää eräällä heidän asiakkaistaan. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun rekrytoija lähestyi minua!

Työ kuulosti puhelimessa...semisti mielenkiintoiselta. Ei unelmien täyttymykseltä, mutta sellaiselta, joka voisi lopulta osoittautua kivaksikin työksi. Tietysti kerroin olevani kiinnostunut paikasta. CV:n lähettämisen jälkeen yrityksen toimitusjohtaja soitti minulle ja sovimme haastattelutapaamisen. Lähdin haastatteluun uteliaana ja itsevarmana. Itsevarmuuteeni varmaakin vaikutti juuri se seikka, että kiinnostukseni työtä kohtaan ei vielä tässä vaiheessa ollut kovin korkealla.

Haastattelussa tunnelma oli positiivinen. Keskustelut etenivät hyvässä hengessä, kunnes johtaja otti fläppitaulunsa esille ja alkoi esitellä tehtävän sisältöä tarkemmin. Tunsin kuinka kasvoni valahtivat...Kyseessä olikin myyntityö. En ymmärrä miten onnistuin saamaan niin väärän kuvan työn sisällöstä puhelimessa?! Pääni alkoi täyttyä ajatuksista, kun kuumeisesti mietin oikeaa tapaa reagoida juuri kuulemaani. Lopulta johtaja kysyi: ”Kerrohan, miltä tämä kaikki sinusta kuulosti? Olisiko tämä sellaista työtä, josta motivoituisit?” Vastasin kysymykseen rehellisesti ja kerroin tehtävän myyntikeskeisyyden tulleen hieman yllätyksenä. Päätin kuitenkin pitää mieleni avoimena, ja ilmaisin loppuun olevani kiinnostunut oppimaan uusia asioita.

Haastattelun aikana johtaja kertoi pitävänsä minusta ja jopa kehui kuinka olisin vakuuttava ja hyvä tyyppi juuri tämän kaltaisiin tehtäviin. Hän pyysi minua miettimään parin päivän ajan voisiko tämä olla sellainen paikka, josta motivoituisin ja pyysi palaamaan asiaan mietintöjeni jälkeen.

Lähdin haastattelusta hyvillä mielin. Seuraavan päivän ajan mietin työn positiivisia puolia ja sain kuin sainkin itseni innostumaan työstä. Mietiskelyajan päätyttyä soitin johtajalle vahvistaakseni kiinnostusta avoinna olevaa paikkaa kohtaan. Puhelun alkuun pidin pienen monologin myyntityön tärkeydestä ja siitä, miten tämä työ tarjoaisi minulle mahdollisuuden kehittyä ja oppia uutta. Puheeni jälkeen johtaja, ehkä jopa hieman yllättyneenä, vastasi olevansa mielissään kuulemastaan, mutta jatkoi heti perään: ”Meillä on vielä tämän prosessin tiimoilta haastattelut kesken ja teemme lähipäivinä päätökset niistä henkilöistä ketkä pääsevät jatkoon. Palaan sinulle asiaan ensi viikolla.”

Auts. Ne kuuluisat viimeiset sanat. No mutta, totuuden nimissä, tämä työ ei ollut minua varten alunperinkään.

Sallan blogi: Takaisin koulunpenkille?

Meitä työttömiä on yli 382.000 ja samaan aikaan TE-keskuksen tiedossa olevia avoimia työpaikkoja on yli 76.000, joista Helsingissä yli 24.000. (HS 4.3.) Oikeastihan avoimia paikkoja on moninkertainen määrä, koska vain noin 30% työpaikoista täytetään julkisen haun perusteella. Eikö äkkiseltään koulumatematiikalla voisi todeta, että kaikille löytyisi työpaikka?

Kyseessä on se kuuluisa kohtaanto-ongelma: puhelinmyyjän ja myyntiedustajan paikkoja on lähes nelinkertainen määrä sen alan työttömiin työnhakijoihin verrattuna. Samalla lääketieteen ja hoiva-alan työntekijoistä on pulaa. Myös sosiaalityöntekijöitä, puheterapeutteja, psykologeja ja farmaseutteja on liian vähän. Näille kaikille on yhteistä se, että kyseisiin ammatteihin ei niin vain hypätäkään, vaan useimpiin on pääsyvaatimuksena maisterintutkinto.

Pitäisikö siis lähteä takaisin koulunpenkille? Pääsykokeista kun ensin selviytyisi sisään yliopistoon, voi olettaa, että noin 4-5 vuodessa olisi valmiina maisterina tulossa työmarkkinoille. Keski-ikäisenä kilpailemassa nuorempien kanssa samoista paikoista. Eihän sen pitäisi olla ongelma, kun kerran ammattilaisista on pulaa. Toivottavasti vielä 5 vuoden kuluttuakin.

Jotenkin kyllä rohkenen epäillä tätä kuviota. Kun lehtimyyjä seuraavan kerran aloittaa pirteän tuputuksensa, ole ymmärtäväinen, se saatan olla minä….

Sallan blogi: Myy itsesi

Korviini osui SMJK:n sivuilta Pasi Raution audio-blogi otsikolla ”Ostamisen esteet työnhaussa”. Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että ainakin LinkedIn-profiilin pitää olla kunnossa. Mutta se ei riitä – on osattava tehdä tuote eli itsensä investoinnin arvoiseksi potentiaalisen työnantajan silmissä. Ei siis pidä listata mitä on tehnyt, vaan myös mitä hyötyä ja osaamista työnantaja sinusta voi saada. Sillä saadaan poistettua ostamisen esteet työnantajan mielestä. Kun tuote ja hinta on kunnossa, niin kaupatkin voivat syntyä. Toivotaan niin!

Linkki audio-blogiin:

http://blogi.smkj.fi/myynti-markkinointi-blogi/ostamisen-esteet-tyohaussa?utm_source=dlvr.it&utm_medium=facebook