Näytetään tekstit, joissa on tunniste työelämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työelämä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Hannen blogi: Ulkonäköpaineita työelämässä

Tämän päivän Hesarissa naispappi kertoo kokemuksistaan ylipainoisena. Artikkeliin liittyen Hesarin nettisivulla pääsee vastaamaan kyselyyn koskien omaa ulkonäköä ja sen vaikutuksia.

Artikkelissa kerrotaan, miten ainakin selvä ylipaino heikentää naisten etenemistä uralla ja palkkatasokin jää keskimääräistä alemmaksi. Näin ei tietenkään pitäisi olla. Artikkelista tuli toisaalta olo, että selvästi ylipainoiset naiset menettävät helposti itseluottamustaan, millä varmasti on vaikutusta siihen, millaisiin töihin he hakeutuvat. Eli syy heikompaan urakehitykseen ei ole pelkästään rekrytoijien puolella.


Olin yllättynyt, miten ongelmallisena artikkelissa haastateltu pappi ulkonäköään pitää. Hän selvästi välttelee erilaisia tilanteita ulkonäkönsä takia ja haluaa piiloutua kaapumaisten vaatteiden alle. Harmittaa, jos ihminen tulkitsee ulkonäkönsä pelkän painonsa kautta. Kyllähän ulkonäkö koostuu myös kasvoista, hiuksista, vaatetuksen tyylistä ja myös käyttäytymistyylistä. Tunnen ja mediassa näen paljon ylipainoisia, jotka nauttivat ulkonäöstään ylipainosta huolimatta. Nauttikaa kauniista vaatteista koosta riippumatta, ei kannata jäädä odottelemaan mahdollista laihtumista!

Olisi mielenkiintoista tietää, miten työterveyshuollossa selvä ylipaino on nostettu esille, kun artikkelissa ylipainoiset kokevat saavansa jopa negatiivista painostusta ylipainonsa suhteen. Mielestäni työterveyshuollon kuuluu nostaa ylipaino esille, koska se oikeasti on terveysriski ja siten riski myös työkunnolle. Ylipainon terveysriskit ovat myös laajemmat kuin monet kuvittelevatkaan, joten mielestäni ei ole terveysterroria pitää laihdutustarvetta esillä työterveyshuollossa ja mediassa.

Olen itsekin jonkin verran ylipainoinen ja tiedän, että se yksinkertaisesti johtuu siitä, että liikun liian vähän ja terveellisen ruuan lisäksi syön liikaa epäterveellistä ruokaa. Toisaalta liikun kuitenkin jonkin verran ja terveysarvoni ovat vielä hyvät, joten minulla ei ole terveyssyistä tarvetta pudottaa painoa. Mielestäni on ihan hyvä, että asiasta on kuitenkin keskusteltu työterveyshuollossa. Hoitaja mainitsi, miten varsinkaan miehet eivät ole tietoisia alkoholin suurista kalorimääristä. Tällöin voi tulla tunne, että ylipainolle ei voi mitään, jos ei ole tietoinen mistä se tulee.

Olen ollut alalla, jolla ollaan jonkin verran esillä, mutta jolla en kuitenkaan koe olevan ulkonäkö-paineita. Perussiisti olemus riittää. Miesvaltaisella alallani missimäinen kauneus saattaisi jopa viedä uskottavuutta. Kieltämättä pukeudun itsekin naisellisemmin vapaa-aikana kuin töissä. Ylipainoisia kollegoita ja yhteistyökumppaneita on paljon, joten täytyisi olla todella lihava, että asiaan kiinnittäisi erityisemmin huomiota. Eli en itse koe, että minulla olisi ulkonäköpaineita työelämässä vaikka olisin nykyistäkin ylipainoisempi. Minkälaisia kokemuksia sinulla on?

Kuva: freedigitalphotos.net / supakitmod


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Sallan blogi: Lomaa työkavereista

Pääsiäinen tuli juuri sopivaan aikaan. Hauskaa pääsiäistä kaikille !

Olinkin jo pahasti loman tarpeessa. Vuokratyöfirma käytännössä kielsi minua pitämästä työssä kertyviä lomia sinä aikana kun vuokratyösuhde jatkuu. Onneksi yritys, jossa olen töissä, sallii minun pitävän saldovapaita. Pääsiäiseen en kuitenkaan kertyneitä tunteja käytä, tämä pitkä viikonloppu riittäköön. Ja kun lisäksi moni työkaveri pitää lomaa pääsiäisen jälkeisen viikon, tuntuu kuin itsekin olisi silloin lomalla. Välillä sitä tarvitsee hengähdystaukoa työyhteisöstä enemmän kuin itse työstä. Palaverikalenterikin on ihanan tyhjä ensi viikolla.


Työssä käyminen olisikin kivaa, jos kaikki sujuisi aina hyvässä hengessä ja huumorilla. Yleensä niin onkin, mutta ei aina. Ihmisethän töitä tekevät eikä koneet - toistaiseksi ainakin. Kukin tuo työpaikalle omat hyvät ja huonot luonteenpiirteensä, turhautumisensa ja pelkonsa. Pahimmillaan pelataan valtapelejä, pönkitetään omaa egoa ja mollataan toista.

Päivän Hesarissa oli taas karu muistutus siitä, että vaikka töissä ei aina ole niin kivaa, on siellä kuitenkin kivempaa kuin niillä, jotka eivät siitä ihanuudesta ja kurjuudesta pääse nauttimaan. Taina Haahti kirjoittaa kolumnissaan "Liian vanha töihin, liian nuori eläkkeelle" ikätovereistaan, jotka yrittävät vielä löytää tiensä takaisin työelämään. "Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä on noussut 11 000:lla viime vuodesta. Heitä on 131 000 (TEM). Työmarkkinoille he ovat liian vanhoja, työttömyysputkeen liian nuoria, ja eläkeikään on kymmenen vuotta."

Lue koko juttu: http://www.hs.fi/ura/a1427857278963

Toivotaan, että tulevalta eduskunnalta ja hallitukselta löytyisi eväät työllisyyden parantamiseen, sekä nuorten että yli 50-vuotiaitten.

Mutta eipä synkistellä tämän enempää näin lanka-lauantaina. Valoa ja kesää kohti tässä mennään jo.

Kuva freedigitalphotos.net/Jeroen van Oostrom





torstai 19. maaliskuuta 2015

Sallan blogi: Missä olisin nyt jos olisin mies?



Suomen Ekonomit eli entinen SEFE on tehnyt sivuilleen paketin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta työelämässä.

Tässä linkki sivuille.
http://www.ekonomit.fi/tyo-ja-elama

Tein testin, jossa selvitettiin missä olisin nyt urallani, jos olisinkin mies. No, ehkä olisin ollut työttömänä, mutta testin mukaan olisin saattanut pudota korkeammalta nykyiseen asemaani.

Kuvahaun tulos haulle naisen euro
Sivustolla on muutakin kiinnostavaa pohdittavaa miesten ja naisten asemasta työmarkkinoilla. Käykääpä tutkimissa ja pohditaan sitten lisää, miten se pieni ero on näkynyt omassa työelämässämme!

Kuva euronainen.blogspot.com

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Hannen blogi: Viestintä, viestintä ja viestintä

Opiskeluaikana ajattelin, että viestintä on vain ekstrasosiaalisten ja ekstroverttien hommaa, joka ei koskisi minua. Olin lukioikäisenä tulkinnut itseni introvertiksi, ja ajattelin että asiaa ei voi mitenkään muuttaa. Kuitenkin tämän päivän Hesarissakin (D4-D5) todetaan, että jako ekstro- ja introvertteihin on turhan yksinkertaistava.

Onneksi heti ensimmäinen "oikea" työpaikkani osoitti, että erilaiset viestintämuodot ovat elintärkeä osa työelämää eikä niitä pääse karkuun. Olen myös oppinut pitämään ryhmätöistä ja esitysten pitämisestä, kunhan ne eivät ole jokapäiväisiä.


Viestintä ei ole vain erityisten viestintäammattilaisten yksinoikeus, vaan viestinnän tärkeys koskee kaikkien töitä. Minun pitää osata viestiä, mitä olen tehnyt ja tekemässä, mitä aion tehdä ja miksi teen niin. Lisäksi minun pitää ymmärtää hyvinkin monenlaisten ihmisten tavoitteita ja tarkoitusperiä. Viestinnän merkitys korostuu, kun asioista ollaan erimielisiä. Usein erimielisyyden takana voi olla, että asioita tai termejä ei ymmärretä samalla tavalla, asiaa katsotaan eri näkökulmista ja näkökulmien arvoa painotetaan eri tavoin. Näiden erojen esille tuonti ja ymmärtäminen ovat loppujen lopuksi viestintää.

Tärkein kysymys viestinnässä on "Mitä sitten?" Ei riitä, jos kerrotaan paljon faktoja, mutta ei kerrota mitä faktoista voi seurata. Tästä olen yllättävän usein joutunut keskustelemaan vanhemman kollegani kanssa. Hän raportoi mielellään ja yksityiskohtaisesti faktoja, mutta joudun usein pumppaamaan häneltä näkemystä, mitä faktoista seuraa ja mihin ne vaikuttavat. Hänellä tuntuu olevan kuvitelma, että hänen raporttiensa lukijat tekevät samat johtopäätökset kuin hän itsekin. Erään laskelman tuloksen olin tulkinnut jopa päinvastaiseksi kuin se oikeasti oli. Asiaa ei oltu viestitty oikein!

Kaiken kaikkiaan näen, että viestintätaitojen oppiminen on ollut yksi suurimpia saavutuksiani työurani aikana. Toisaalta näen, että juuri viestinnässä minulla on eniten kehittymistarpeita. Paria rekrykonsulttia hieman ihmetytti tämä logiiikkani. Ehkä he näkivät viestinnän merkityksen liian kapeasti...

Kuva: freedigitalphotos.net / bplanet

lauantai 21. helmikuuta 2015

Hannen blogi: Ammattina karvan liikkumisen 3D-mallinnus

Luin hiljattain jutun ensimmäisestä suomalaisesta Oscar-voittajasta, Janne Kontkasesta, joka voitti viime vuonna tekniikan alan Oscarin. Hänen erikoisalaansa on mallinnusteknologia mm. eläinten karvojen tai vaikkapa savun liikkumiseen ja liittämiseen animaatioelokuvaan. Teknologiaa on hyödynnetty mm. Kung Fu Panda -elokuvassa.

Kieltämättä piirroselokuvan karvojen realistinen liikkuminen kuulosta hyvältä esimerkiltä ns. white whining -ilmiöstä. Eikö ihmisellä ole tähdellisempää tekemistä kuin mokoma hiusten halkominen? Toisaalta asiassa voi nähdä monia hyviäkin puolia.


Ensinnäkin onhan se hyvä, että lapsille suunnattujen elokuvien tasoon satsataan siinä missä aikuistenkin elokuviin. Toiseksi, suomalaiset kuluttajat rahoittavat Hollywood-tuotantoa sen verran paljon, että on hyvä että joku suomalainen on siellä saamapuolellakin. Kolmanneksi, tämähän on hyvä esimerkki siitä, että kun tekniikka kehittyy, ihmiset keksivät tekniikan hyödyntämiselle yhä laajempia käyttökohteita. Ja se vaatii edelleenkin paljon ihmistyötä, kun teknologioita kehitetään ensimmäisen kerran. Neljänneksi, yhdelle alalle kehitetyt tekniikat valuvat usein muille aloille. Tämäkin suurella rahalla viihdebisnekseen kehitetty teknologia (tai sen jotkut teknologiset periaatteet) voi myöhemmin palvella vaikkapa lääketiedettä. Avaruusteknologian leviämisestähän siviilituotteisiin on montakin esimerkkiä. 

Seuraavaksi voimmekin odotella tämän vuoden Oscar-gaalaa ja sen suomalaisvoiminkin suunniteltua  visuaalista ilmettä.

Kuva: DreamWorks

Vierasbloggaaja Leena: Minä olen se hankala työntekijä

Työelämä on yhteispeliä. Kaikista ei ole joukkueeseen. Jokaisesta työyhteisöstä löytyvät ne hankalat tyypit, joiden kanssa työnteko ei onnistu. Vaan minkälainen on tuo ihmisryhmä. Tutustutaanpas tarkemmin. Sillä minä olen yksi heistä!


Viime syksynä koitti päivä, jolloin sain käteeni irtisanomisilmoituksen ja itsetuntooni kolhun. Olin pitänyt itseäni tunnollisena ja hyvänä työntekijänä tuohon saakka, mutta se ei tuonut suojaa kun väkeä talosta vähennettiin. Minut. Sinänsä myönnän heti alkuun ajatusmaailmani olleen vanhakantainen, sillä jatkuvat yt-neuvottelut ja irtisanomiset Suomessa kohdistuvat juuri niihin tunnollisiin ja hyviin työntekijöihin siinä kuin muihinkin. Irtisanomiseni litteroitiin alaryhmään ”taloudelliset ja tuotannolliset syyt”. Harmi ettei paperi tallenna jokaista kuulemaansa sanaa yhtä tarkoin kuin muistini.

Irtisanomisilmoitus ei tullut yllätyksenä. Jo ennen yt-neuvotteluiden alkamista sain esimieheltäni ymmärtää, että tulen olemaan valittujen joukossa mikäli irtisanomisiin päädytään. Tällöin keskustelusta aukesi näkemys siitä, että en tule toimeen muiden ihmisten kanssa. Luonnollisestikin vaadin tähän perusteluita. Onko asiakkailtamme tullut palautetta yhteistyöstä kanssani? Kuulemma ei. Asiakkaat pitivät minusta. Entä tuotantotyöntekijät? Ehkäpä toimistomme koliikkiaikuinen, jolle jokainen aamu tuo mahdollisuuden herätä väärällä jalalla? Ei, sieltäkään ei oltu palautetta annettu. Sanattomasti sain ymmärtää, että esimieheni ei tullut kanssani toimeen. Tämä oli kyllä täysin totta.

Miten tähän pisteeseen sitten ajauduttiin? Tarina on pitkä ja väitän sen juontavan juurensa eriäviin moraalikäsityksiin. Olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että selän takana ei puhuta kenestäkään pahaa. Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Ketään ei työpaikalla sorreta sukupuolen, henkilökohtaisten ominaisuuksien tai vaikkapa perheenjäsenten tekemisten vuoksi. Työ on työtä ja asiat otetaan asioina. Jos työpaikalla voidaan huonosti, on asialle tehtävä jotakin. Voi kuinka sinisilmäinen olinkaan. Vastassani oli esimies, jolle jokainen erimielisyys osoittautui henkilökohtaisena kriisinä. Hankalista asioista päästiin eroon, jos niistä ei puhuttu. Omaa pesää ei saanut liata negatiivisella energialla. Surullista vain, että työpaikallani oli noin 35 huonosti voivaa työntekijää, niitä viittä hyvää ja kaunista piinaamassa. Yritin viedä esimiehelleni ja työterveyshuoltoon viestiä siitä, kuinka asiat olivat. Saamatta vastausta avunpyyntöihin.

Kuluneella viikolla olin lounaalla nykyisten kollegoideni kanssa. Eräs heistä kertoi järkyttyneenä ystävästään, joka oli saanut kirjallisen varoituksen huonosta käytöksestä. Varoitukseen olivat johtaneet samankaltaiset seikat, kuin omaan irtisanomiseeni. Kun työpaikalla voitiin huonosti, eikä asioita otettu esille, toimi tämä ystävä muiden sanansaattajana. Keskustelimme pöydässä asiasta ja totesimme tämän olleen esimiehen keino päästä hankalasta tilanteesta eroon. Kun ongelmista ei puhuttaisi, ei niitä olisi. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että tämä ei ole oikein. Valitettavasti alaisella ei ole kovin paljoa oikeuksia moraalikysymyksissä, kun esimies vain toimii rikkomatta lakia.

Irtisanomiseni jälkeen onni potkaisi ja työllistyin välittömästi kiinnostavaan projektiin. Saan käyttää osaamistani ja kokemustani laaja-alaisesti, heterogeenisessä työympäristössä. Jos olen eri mieltä, saan ottaa asian puheeksi ilman pelkoa rankaisusta. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Entisellä työpaikallani työntekijät sen sijaan jatkavat selviytymistaisteluaan. Toivon että he löytävät joukostaan riittävän rohkean puolestapuhujan, eivätkä sortuisi paineen alla. Irtisanomiseeni johtaneet syyt eivät silti saa katumaan, tai tekemään asioita toisin. Irtisanomisilmoituksen saatuani kävin työpisteelläni keräämässä henkilökohtaiset tavarat. Sana oli kiirinyt työkaverilleni, joka ihmetteli surullisena väitettä toimeentulokyvyttömyydestäni työyhteisössä. ”Kun kukaan ei kysynyt meiltä, kuka ei tule toimeen ja kenen kanssa...” Sain vahvistuksen sille, että olen mielelläni se hankala työkaveri, joka ei jätä puolustamatta heikompaa kun sen aika on.

***
Kiitos Leena tästä erinomaisesta vierasblogista, jonka saimme sähköpostikontaktin kautta! Muutkin lukijat olette tervetulleita lähettämään meille tekstejänne.
Terveisin, Hissipuhujat

Freedigitalphotos/Stuart Miles

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hannen blogi: Puolimatkan krouvissa

Aloitin alani opiskelut hieman yli 20 vuotta sitten. Eläkeikääni on hieman (tai reilusti...) yli 20 vuotta. Tässä suhteessa koen olevani työelämässä puolimatkan krouvissa. Muutama vuosikymmen sitten nelikymppisiä pidettiin jo vanhoina työntekijöinä. Nyt kun työpaikoissa on paljon aktiivisia kuusikymppisiä työntekijöitä, jopa nelikymppisiä voidaan pitää nuorina. Välillä minulle on tullutkin tunne vanhempien henkilöiden osalta, että he pitävät minua vieläkin nuorena enkä ole kokenut tätä suhtautumista aina positiivisena. Silloin on tehnyt mieli kommentoida, että onhan Suomen hallituskin täynnä nelikymppisinä, joten älkää nyt ottako ikäkorttia esiin. No, siihen toki moni voisi kommentoida, että pitäisikö hallituksessa ollakin kokeneempia ministereitä...


Kyllä sitä itsekin pitää itseään vielä nuorehkona työntekijänä, koska työssä on koko ajan uutta opittavaa ja uuden oppimista on tiedossa vielä paljon. Toisaalta itseni kehittämisen suhteen alan olla jo kriittisempi. Jotta oppisin kunnolla esimerkiksi uuden kielen, siihen menisi ainakin viisi vuotta. Se olisi aika pitkä aika jäljellä oleviin työvuosiin nähden. Työpaikalla juttelin juuri pomoni kanssa siitä, että kannattaako minun opetella uusi tietokoneohjelma, vai käytettäisiinkö kyseisiin asioihin ulkopuolista asiantuntijaa. Olen itsekin sitä mieltä, että ennemmin syvennän nykyistä osaamistani kuin että opettelen laajoja uusia kokonaisuuksia.

Vaikka edelleenkin jokaisessa uudessa työprojektissa pitää olla skarppi ja itsekriittinen, itseluottamus on työelämän alkuvaiheista parantunut. Nyt voi itsevarmemmin sanoa, että ei tiedä jotain (mutta asian voi tarvittaessa selvittää). Olen tajunnut, miten pienen pintaraapaisun sitä loppujen lopuksi ehtii omasta alastaan raapaista yhden työuran aikana. Lohdutuksella olen seurannut, miten eläkkeelle jäävätkin kollegat loppujen lopuksi ovat asiantuntijoita vain tietyissä näkökulmissa.

Lopputyöuran suhteen olisin tällä hetkellä tyytyväinen, mikäli se jatkuisi sellaisena kuin se juuri nyt on. Ja että yleensä on työpaikka... Olen miettinyt, haluaisinko tehdä joskus isommankin irtioton. Ex-kollegoitani on eläkkeelle jäämisen jälkeen siirtynyt eksoottisiin maihin vapaaehtoisiin ja määräaikaisiin kehitystyötehtäviin. Jotain vastaavaa voisin itsekin harkita.

Kuva: freedigitalphotos.net /nonicknamephoto

maanantai 27. lokakuuta 2014

Sallan blogi: Onko laiskuus töissä hyväksi vai pahaksi?

Totesin tänään työkaverille olevani peruslaiska ihminen.

Tähän toteamukseen johti noin tunnin kestänyt työpaikkani nettisivujen päivitys uusilla tuotteilla. Tein kuten oli pyydetty ja neuvottu. Jossain vaiheessa aloin miettiä, että mitä järkeä tässä on. Samat tiedot löytyvät jo kyseisen yrityksen toiselta nettisivuilta, jonne ne tulevat "automaattisesti" eräästä sisäisestä järjestelmästä.

Miksi ihmeessä sitten käytin aikaa syöttääkseni samat tiedot uudelleen, eri sivustolle? Eivätkö tiedot voisi tulla automaattisesti myös siihen kohtaan sivustoa, jota olin työstämässä? Mikseivät ne tule jo, minulla olisi muutakin tekemistä! Aloin sitten miettiä muitakin ratkaisuja, jotka loppujen lopuksi voisivat olla vielä fiksumpia ja vaatia vielä vähemmän aikaani....



Ehkäpä jonkinlainen laiskuus onkin kekseliäisyyden edellytys. Ihminen, joka tekee samaa aikaa vievää, työlästä tehtävää kerta toisensa jälkeen, voisi hyötyä sopivasta laiskuuspuuskasta ja alkaa etsiä fiksumpaa ratkaisua.

Olen aika varma, että erittäin monella työpaikalla ja miksei muussakin elämässä löytyy paljon asioita, joita tehdään tietyllä tavalla vain siksi, että niin on aina tehty. Kun väki valitettavasti työpaikoilla vähenee, on pakko alkaa entistä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, tehdäänkö asioita oikein ja tehokkaasti, mutta myös siihen, että tehdäänkö oikeita asioita. Asioita, joita asiakas oikeasti käyttää ja tarvitsee. Moniko asiakas on käynyt viimeisen kuukauden aikana sivulla, jota työstin? Ehkä vastaus olisi kertonut, kannattiko sille sivulle mitään päivitystä alun alkaenkaan tehdä....

No tulipa tuo homma kuitenkin tehtyä, en ollut oikeasti laiska, mutta toivottavasti hetkellinen laiskuudenkaipuuni johtaa ennen pitkää johonkin fiksuun ratkaisuun!

Kuva freedigitalimages/Photostock

torstai 9. lokakuuta 2014

Hissipuheen teemakysymys: Työelämävinkkejä nuorille?

Minkälaisia työelämävinkkejä antaisitte nuorelle (ammatinvalintaa tekevälle tai ammattiin-valmistujalle)?

Salla:  
Antaisin sellaisen neuvon, että kannattaa selvittää ja miettiä, millä aloilla työvoiman kysyntää riittää todennäköisesti pitkällä aikavälillä. Toisaalta kannattaa hakeutua alalle, josta itse on kiinnostunut ja varautua myös siihen, että joutuu jossain vaiheessa - ehkä useampaankin kertaan - kouluttautumaan uudelleen, vaihtamaan alaa.

Ensimmäiseen työpaikkaan mennessään tuskin kukaan enää miettii että tässäpä mukava eläkevirka. En suosittelisi jäämään ensimmäiseen paikkaan kovin pitkäksi aikaa, mutta riittävän pitkäksi kuitenkin. Kolme vuotta on sopiva aika, sitten on hyvä lähteä katselemaan miltä se maailma näyttää muualla.
 

Veera: 
Opiskele elämää varten älä pelkästään arvosanojen vuoksi. Hanki monipuolista työkokemusta eri aloilta kesätöissä opiskelujen aikana. Perehdy työlainsäädäntöön niin tiedät ja tunnet oikeutesi ja velvollisuutesi työpaikalla. Hyvät käytös- ja vuorovaikutustaidot ovat a ja o, sillä ne helpottavat asioiden hoitamista, kun tapaat mitä erilaisempia ihmisiä työssäsi. Suosittelen työpsykologian kurssia, sillä se on myös investointi tulevaisuuteen, kuten myös vieraiden kielten opiskelu ja kielitaidon aktiivinen ylläpito puhumalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Osallistu aktiivisesti työhakutaitoja kehittäviin kursseihin ja pidä työnhakutaitoja ja CV:tä koko ajan yllä saatuasi työpaikan, sillä tulevaisuus on yllätyksiä täynnä.

Hanne:
Ole kiinnostunut laajasti eri aiheista, koska hyvästä yleissivistyksestä ei ole koskaan haittaa ja olet silloin valmiimpi erilaisiin työelämän muutoksiin. Ole valmis ottamaan vastuuta, vaikka tuntisitkin itsesi epävarmaksi - ei kukaan ole seppä syntyessään ja tekemällä oppii! 

Älä stressaa liikaa alanvalinnan kanssa, äläkä oleta ensimmäisen työpaikkasi tai -tehtäväsi olevan koko totuus alastasi. Sama työ voi olla hyvin erilaista eri työpaikoissa. Kokemuksen ja oman kiinnostuksesi myötä alkuperäinen työtehtäväsi voi joko muuttua tai täydentyä aivan uudenlaisiin tehtäviin (esim. esimies-, kehittämis-, myynti- tai hallintotehtäviin riippumatta koulutustaustastasi). 

Älä valita pienistä. Negatiivinen asenne haittaa eniten itse valittajaa, lisäksi se kuluttaa työpaikan positiivista energiaa. Pomot ovat vain ihmisiä, ei heidän tule olla täydellisiä. Anna palautetta kohteliaasti äläkä ota itseesi, jos ehdotuksesi eivät saa vastakaikua. Vaihda työpaikkaa, jos töihin meneminen ottaa päähän.   

Kuva: freedigitalphotos.net / stockimages

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hannen blogi: Työpaikan kaikki tyypit

Salla pohdiskeli antamaansa vaikutusta työpaikalla. Itse olen pohdiskellut uusista työkavereistani 1,5 kuukauden aikana saamaani vaikutelmaa. Kuvailen tässä Lumikista mallia ottaen seitsemän työkaverityypin esimerkit.

1. Avulias
Auttaa hirveästi, kun työpaikan tukihenkilöstö on motivoitunut työtehtäväänsä ja oma-aloitteisesti antaa apua. Liian usein työpaikoilla on tullut vastaan sihteereitä, jotka pitävät itseään ylikoulutettuina tehtäväänsä ja ovat koko ajan liian "kiireisiä" auttamaan yhtään missään.


2. Asian vierestä puhuja
Omat hermot eivät meinaa millään riittää, kun kollega pitää luennon aiheista B-D, kun olen mennyt kysymään asiaa A. Luennon jälkeen olen itse niin kuitti, että en jaksa toista kertaa kysyä asiasta A. Vierestä puhuja tietysti ottaa nokkiinsa, jos keskeyttää luennon ja yrittää tarkentaa, mistä asiasta oli kysymässä.


3. Mukava mutta kriittinen
Ehkä niitä parhaita työkaverityyppejä. Henkilön kanssa on helppo tulla toimeen, mutta henkilö ei pelkää antaa kritiikkiäkään. Kritiikki esitetään olennaisiin asioihin, asiallisesti ja perustellen eikä henkilöön kohdistuvana.

4. Perusasioiden opettaja
Asian vierestä puhujan lisäksi aikasyöppö on henkilö, joka kertoo suurena uutisena asioita, jotka ovat taatusti ennestään tuttuja keski-ikäiselle työntekijälle, vaikka uusi juuri kyseisessä työpaikassa olisikin. Esimerkiksi liikesalaisuus ei ole tässä iässä mitenkään uusi juttu... Kieltämättä olen alkanut välttelemään kyseistä "opettajaa" enkä missään nimessä kysy juuri häneltä neuvoja...

5. Hymyilevä toimari
En tiedä onko tämä omalta kohdaltani vain sattumaa, mutta toimitusjohtajat tuntuvat hymyilevän muita työkavereita enemmän. Toki toimarit ovat usein menossa talon ulkopuolella, joten harvoin työpaikalla käydessään he ehkä haluavat hymyilyllä luoda hyvää ilmapiiriä. Mikäs siinä, kyllä sitä hymyilevää pomoa aina mieluummin katsoo kuin yrmyä tapausta.

6. Konservatiivi
Usein yllätyn miten nuoretkin kollegat voivat olla konservatiivisia ja ennakkoluuloisia esimerkiksi vieraita kulttuureita tai sukupuolitasa-arvoa kohtaan. Missä ihmeen tynnyreissä he ovat eläneet? Konservatiivi ei myöskään ole kiinnostunut uuden työkaverin osaamisesta ja kokemuksesta, vaan olettaa että tämä tekee työt vain ja ainoastaan sillä tavalla, kuin firmassa on "aina" tehty.

7. Luottaja
Luottaja on konservatiivin vastakohta ja nimenomaan odottaa uudelta työntekijältä uudenlaisia ideoita ja näkemyksiä. Hän ei vahtaa joka pikkuasiaa, vaan luottaa että homma tulee hoidetuksi. Luottaja on avoin hieman poikkeavillekin ideoille tai ainakin käy niistä mielellään keskustelua.

Uudella työpaikallani ei ole tullut vastaan vielä Pehmentyjää, joka on aluksi hieman ennakkoluuloinen ja jopa tyly uudelle työntekijälle. Yhteistyön myötä pehmentyjä alkaa ymmärtämään uutta työntekijää ja tämän tuomaa lisäarvoa työpaikalle. Joissakin pehmentyjissä olen myös havainnut, että alun tylyys voikin olla hyvin kuivaa huumorintajua, josta olen ajan myötä alkanut jopa pitämään.

Kuva: Disney

maanantai 25. elokuuta 2014

Veeran blogi: Lukuvinkki loppukesään

Hissiblogi -ryhmämme työllistymisuutiset antavat toivoa meille muillekin työhaun parissa jatkaville!

Helmikuulla kävin ostoksilla Kirjapörssissä, josta hankin muutamia kirjoja luettavaksi itselleni. Elvytin siis samalla taloutta ja suomalaista asiantuntijatyötä. Rahakin on energiaa samoin kuin kirjat ja niiden sanoma. Itse valitsemme miten erilaiset viestit otamme vastaan. Yksi kirjoista oli psykologi Ilona Rauhalan kirjoittama kirja: Uskalla! Nainen työelämässä.

Pyörittelin kirjaa kädessäni useaan otteeseen keväällä, mutta lukemattahan se jäi. Muutama päivä sitten muistin ostamani kirjan. Avasin sen ja aloin lukemaan. Lukiessani mietin, miksi olin jättänyt kirjan lukematta keväällä. Totesin mielessäni, että ehkä sen lukemisen aika on juuri nyt eikä yhtään aiemmin. Sain kirjasta vahvistusta, innostusta ja rohkaisua omaan elämääni. Kirjasta löytyy varmasti jotain jokaisen elämään. Lukemisen arvoinen kirja jokaiselle naiselle!

Rauhala kirjoittaa muun muassa, että kiire on vanhaa maailmaa, ja mielen ja energian hallinta on tätä päivää! Oman energian hallitseminen ja johtaminen on olennaista kaikissa elämäntilanteissa. Kiireen ei pidä antaa kahlita itseään. Energiamme on ehtymätön luonnonvara, jota jokainen voi ladata lisää eri tavoin. Kehon, tunteiden, mielen ja hengen energioiden hallinta antaa ihmiselle voimia selviytyä arjestaan. Tuttua asiaa, mutta aina kertaus ja muistutus sen tärkeydestä on paikallaan. Pidin hänen tavastaan kirjoittaa ja käsitellä työelämää naisen näkökulmasta.

Kesä antoi uutta energiaa. Nyt tuntuu tärkeältä, että ladattu energia ei purkaudu liian nopeasti, koska niin työnhaku kuin työssäkäynti ovat vaativaa arjen työtä. Miten ylläpitää omia energioita? Lähestyvä syksy saa monen meistä miettimään harrastuksiaan, joista ammentaa hyvinvointia. Aloitanko jotain ihan uutta vai jatkanko entisissä harrastuksissa. Erilaisilla harrastuksilla saa ylläpidettyä omaa fyysistä energiaa, ajattelun energiaa, tunne-energiaa ja henkistä energiaa. Vanhan harrastuksen jatkaminen on helpompaa kuin uuden. Uusi harrastus vaatii vahvaa motivaatiota, kestävyyttä ja tahtoa samoin kuin työnhakukin tänä päivänä. Siksi kannattaa miettiä, mistä motivoituu, ja miten motivaatiota ylläpitää, jotta jaksaa käydä valitsemissaan harrastuksissa eikä jätä uutta harrastusta liian nopeasti kesken. Uuden oppiminen vaatii aikaa ja keskittymiskykyä sekä kykyä sietää epäonnistumisia. Parhaimmillaan se kuitenkin tarjoaa oppimisen iloa, onnistumisen elämyksiä, uusia tuttavuuksia ja uuden taidon, josta ammentaa iloa ja voimaa arkeen. Niin työnhaussa kuin työelämässä kohtaa vastoinkäymisiä, joten pidetään huolta energioistamme, jolloin vastoinkäymisetkin kestää paremmin. Sopivasti tekemistä, olemista ja sosiaalisuutta kaikissa elämäntilanteissa antaa energiaa arkeen.

Millä mielellä lähestyt ja käsittelet muutoksia, haet työtä, teet työtä ja kohtaat ihmisiä? Niillä on merkitystä sinulle ja muille. Siihen kätkeytyy myös hyvä onni.



Kuva: www.freedigitalphotos.net - Beautiful Sunflower

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hannen blogi: Äidit ja tyttäret

Toiset pitävät äidistä, toiset tyttärestä. Näinhän se vanha sananlasku kuuluu ja koskee myös yritysmaailmaa.

B-to-B-palveluita myydessäni huomasin, että ulkomaisten yritysten Suomen-tytäryhtiöille ei kannata juuri palveluita kaupata, koska "näistä hankinnoista päätetään pääkonttorissa", "käytämme konsernitason toimittajia" tai "meillä on Suomessa vain myyntiyhtiö". Kotimaiset yhtiöt puolestaan tilasivat palveluita paitsi Suomen myös ulkomaisten tytäryhtiöidensä tarpeisiin.


Mediassa on pohdittu sekä tytäryhtiötalouden että pääkonttoritalouden vaaroja. Tytäryhtiötaloudessa ulkomaiset yhtiöt joko ostavat suomalaisia yrityksiä tai tulevat Suomen markkinoille mittavan markkinointikassansa ja kansainvälisten kontaktiensa kanssa. Totta kai otamme ilolla vastaan Googlen tai vaikkapa ABB:n, jotka joko eivät kilpaile lainkaan suomalaisten yritysten kanssa tai jotka työllistävät myös valkokaulustyöntekijöitä. Suomalainen elintarviketeollisuus otti aimo harppauksen eteenpäin tuotteiden laadussa ja valikoimassa, kun elintarviketuonti EU:sta alkoi kasvamaan. Vaatesektorilla puolestaan olemme hävinneet sekä tuotannossa että kaupassa ulkomaisille toimijoille.

Pääkonttoritaloudessa suomalaiset yritykset siirtävät lähes kaiken muun toiminnan paitsi pääkonttorin muihin, usein palkkatasoltaan selvästi edullisempiin maihin. Tällöin yrityksen työllistävä vaikutus yrityksen kokoon nähden jää Suomessa pieneksi.Ilmiötä voimistaa pienyrittäjyyden vähäisyys Suomessa.

Suomen yritysmaailmaa on pyritty saamaan kansainvälisesti kilpailukykyiseksi tuoteinnovaatioiden kautta. Onneksi esim. TEKES on muuttanut painopistettään teknologisestä kehittämisestä liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvuyrittäjyyteen. Ei tuotteen tarvitse olla välttämättä kovin innovatiivinen. Olennaisempaa on vaikkapa aggressiivinen markkinointi ja kansainvälistyminen. Myös brändäyksessä suomalaisilla yrityksillä on yhä kehitettävää.

Opiskelijoille järjestetään usein erilaisia ideakilpailuita. Ideakilpailuita voisi järjestää myös työttömille, joissa on nyt paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Kilpailu olisi hyvä tapa verkottaa työnhakijoita, sparrata yritys- ja tuoteideoita ja parhaimmillaan synnyttää uusia yrityksiä. Tarvitsemme kaikkia keinoja, joilla kehitämme Suomea pois tytäryhtiö- ja pääkonttoritaloudesta.

Esimerkkiartikkelit tytäryhtiö- ja pääkonttoritaloudesta: 
 http://www.sitra.fi/blogi/liiketoiminnan-kehitys/onko-suomesta-tulossa-paakonttoritalous-jossa-vain-superkoulutetut
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2014/01/22/ruotsi-imaisee-taas-yhden-suomalaisyhtion/20141041/170

Kuva: freedigitalphotos.net / watiporn

lauantai 3. toukokuuta 2014

Hannen blogi: Osa-aikaisesti työssä

Tämän päivän HS:ssä Alexander Stubb nostaa esille tutun aiheen: osa-aikatyön vähäinen käyttö Suomessa. Töissä ollaan joko täysillä tai ei ollenkaan. Sadat tuhannet ovat työelämän ulkopuolella samaan aikaan, kun osa paahtaa ylipitkiä työpäiviä ja stressaa itsensä sairaaksi.

Stubb kaipaa "mallia, jossa voidaan tehdä osittain töitä ja osittain saada tukea yhteiskunnalta." Tämä on jo nyt täysin mahdollista, koska osa-aikatyö ei estä työttömyyskorvauksen saantia. Korvauksen määrä vain alenee tulojen mukaan. Väliinputoajia ovat tosin esimerkiksi freelancerit, joiden työajoista on vaikea tehdä tulkintaa täys- ja osa-aikatyön osalta.


Mielestäni suurin haaste osa-aikatyössä on työnantajasektorilla. On ymmärrettävää, että taloustilanne ei rohkaise uusien täysipäiväisten työntekijöiden palkkaamiseen. Osa-aikatyö olisikin tähän vallan mainio ratkaisu. Osa-aikatyöntekijä ei olisi työnantajalle niin suuri riski. Lisäksi työpaikoissa olisi jo valmiiksi yrityksen tuntevaa henkilöresurssia, kun tilanne sallii taas täyspäivätyöllistämisen. Uskon, että osa-aikatöihin riittäisi tällä hetkellä paljon halukkaita hakijoita.   

Osa-aikatyöt ovat olleet yleisiä esimerkiksi kaupan alalla, jossa työvoiman tarve vaihtelee paljon kellonaikojen ja viikonpäivien mukaan. Osa-aikatyötä voisi rohkeasti kokeilla myös ns. valkokaulustyöpaikoissa. Ehkä työnantajat tarvitsisivat vain asiasta lisää tietoa? Pelkäävätkö työnantajat, että osa-aikatyöntekijöistä tulisi ongelmia, jos nämä kuitenkin ensisijaisesti haluaisivat tehdä täysaikatyötä? Miten osa- ja täyspäivätyöntekijöitä käsitellään yt-neuvotteluissa? Aiheuttavatko osa-aikatyöntekijät firmoissa liikaa byrokratiaa suhteessa työtunteihin?

Heikko taloustilanne tuntuu jatkuvan vuosi toisensa perään. Pelkään, että syrjäytyminen tulee räjähtämään käsiin, kun yhä useampi jää pitkiksi ajoiksi työelämän ulkopuolelle. Miten pitkään yhteiskunnalla on varaa maksaa nykyisen tasoista työttömyysturvaa? Jokainen pienikin työllistymismahdollisuus tulisi käyttää, jotta talouden rattaat alkaisivat vähitellen pyörimään oikeaan suuntaan.

Kuva: freedigitalphotos.net / renjith krishnan

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Hannen blogi: Oppeja huonoilta esimiehiltä

"Jos minä olisin esimies, en todellakaan olisi tuollainen." Näitä ajatuksia ehti tulla mieleeni monta kertaa ennen kuin itsestäni tuli esimies. Kauppalehden tuore nettijuttukin ehdottaa ottamaan opiksi nimenomaan huonoista esimiehistä (http://www.kauppalehti.fi/etusivu/nain+hyodyt+huonosta+esimiehesta/201404676629). Olenkin aina ihmetellyt, missä ovat ne amerikkalaisissa elokuvissa tyypilliset viisaat vanhemmat kollegat, jotka ottavat nuoremman työntekijän isälliseen tai äidilliseen hoivaansa ja kertovat elämän perusviisauksia.


Työuran aikana olen oppinut, että ihmisiä ne pomotkin ovat eikä heiltä kannata odottaa mitään täydellisyyttä. Yksi oppi onkin ollut, että ei minunkaan tarvitse olla esimiehenä täydellinen, vaan teen parhaani ja lisäksi hyväksyn heikkouksia muissakin ihmisissä.

Muita oppejani ovat olleet ainakin:
- Esimies 90-luvulla: Hoiti kommunikoinnin "pääkallopaikalta" vain puhelimitse ja oli lähes aina kiukkuinen. Kiukkuisista soitoista tuli lopulta työntekijöitä yhteen hitsaava liima, kun vertailimme miten pahoja haukkuja kukin oli saanut. Työilmapiiri ja -asenne olivat lopulta ihan hyvät. OPPI: Loppujen lopuksi on tärkeää, miten työntekijät tulevat keskenään toimeen. Sillä voi olla paljon suurempi vaikutus työn tulokseen kuin suoralla esimiesjohtamisella.
- Toimitusjohtaja 90-luvulla: Oli harvoin työpaikalla työmatkojen takia ja hymyili aina epäuskottavalla virneellä, kun kävin hänen juttusillaan. OPPI: Ole aidosti läsnä ja kiinnostunut, kun kollegallasi on sinulle asiaa.
- Esimies 2000-luvun alussa: Tiuskaisi, että ajattele itse, kun ensimmäisessä työpaikassani menin kysymään neuvoja. OPPI: Ota vastuu omista töistäsi. Nopeasti muuttuvassa työelämässä olet todennäköisesti itse oman työtehtäväsi suurin asiantuntija.
- Esimies 2000-luvun alussa: Otti muiden töitä omiin nimiinsä ja oli lähes harmistunut, jos olin keksinyt ideoita, joita hänellä itsellään ei ollut. Kyseistä esimiestä ei sietänyt oikein kukaan. OPPI: Jos et tule jonkin henkilön kanssa toimeen, älä syytä siitä liian helposti itseäsi. Esimiehen ei tarvitse olla ykkösasiantuntija joka aiheessa, vaan hänen tehtävänään on tukea alaistensa asiantuntijuutta.
- Esimies 2000-luvun lopulla: Oli hieman kireän oloinen ja vakavahko. OPPI: Mikäli keskustelet kollegasi kanssa vain työasioista, suhde jää pintapuoliseksi. Uskalla kertoa myös vapaa-ajastasi ja ole kiinnostunut myös muiden työelämän ulkopuolisista asioista.
- Esimies 2010-luvun alussa: Oli niin kiireinen omissa projekteissaan, että reagointi lamaan painottui yt-kierroksiin. Tuotekehitys ja muu positiivinen tapa selvitä uudesta markkinatilanteesta oli vähäistä. OPPI: Kriisitilanteiden hoitoon pitää käyttää paukkuja ja henkilökunta tarvitsee enemmän tukea kuin normaalisti.

Esimiehenä suurin oppi oli taas se, että ihmisiä pitää aidosti johtaa yksilöinä. Samoista koulutustaustoista huolimatta työntekijöiden persoonissa ja siten motivointitekijöissä ja reagointitavoissa on suuriakin eroja. Toivottavasti jotkut virheeni ovat puolestaan olleet opiksi entisille alaisilleni.

Kuva: freedigitalphotos.net / David Castello

Sallan blogi: Vääriä valintoja

Hesarin työelämä-sivut kirjoitti (27.4.) valinnan vaikeudesta työnhaussa, valitsijan, eli yrityksen kannalta. Ensivaikutelmalla on artikkelin mukaan ratkaiseva vaikutus. Myös asenne ratkaisee, toteaa haastateltava, Timo Vuori. "Ihmiselle voi opettaa mitä tahansa muuta paitsi asennetta". Joskus myös valinta epäonnistuu ja työsuhde päätetään, ennen kuin se edes kunnolla ehtii alkaa. Onko ensivaikutelma aina pätevä ratkaisukriteeri?


Yritys on rekrytoimassa uutta työntekijää ja loppusuoralla on kaksi tai kolme tasaväkistä hakijaa. Kuinka valinta tehdään heidän välillään? Itse olen monasti todennut, että paikan saa se joka "parhaiten sopii työhuoneen tapettien väriin". Noin karrikoidusti. Mutta ehkä siitä juuri on kyse, kuvainnoillisesti. Hakijoista on syntynyt jokin mielikuva haastattelijoitten mieliin jo kättelyssä ja useimmat varmaan pohtivat, kuka näistä henkilöistä parhaiten istuu tiimiin, työympäristöön ja siihen todellisuuteen, jonka he tuntevat. Jos työympäristö koostuu rasvaisista haalareista, metallipölystä, melusta ja meininki on hurttia huumoria, voi herätä epäilys, miten ansarikukalta vaikuttava hakija itse viihtyisi. Siksi ensivaikutelmaan luottamisen sijaan soveltuvuusarviointi psykologin haastatteluineen on olennainen. Ja sopii toivoa, että psykologi on selvillä yrityksen todellisuudesta.

Rekrytoinnissa haetaan ihmistä joka sopii tiimiin, tulisi toimeen esimiehen ja työkavereiden kanssa, täydentäisi tiimiä osaamisellaan ja asenteellaan. Tuleva esimies ja hakija - soveltuvuusarvioijan tukemana - saattavat ensitapaamisesta alkaen ajatella, että tässä on match made in heaven (noin ammatillisessa mielessä tietysti), ja näin käykin, kun työsuhde on alkanut. Sitten tulee organisaatiouudistus. Uusi esimies-alainen-työpari ovat kuin eri planeetoilta. Koskaan ei hakijanakaan pidä ottaa työpaikkaa vastaan vain siksi, että tuleva esimies oli niin loistotyyppi. Se voi olla hyvinkin lyhytaikainen ilo!  

Hesarin artikkelissa kirjoitetaan myös virherekrytoinneista. Ihminen voi olla oikea valinta tehtävään, mutta ei organisaatioon ja sen kulttuuriin. Esimies saattaa valita omalta kannaltaan turvallisen mutta yrityksen kannalta huonomman vaihtoehdon hakijoista, pelätessään liian pätevän ihmisen uhkaavan omaa asemaansa. Mitä sitten voi tehdä jos rekrytointi on epäonnistunut? Artikkelin haastatteltavien mukaan keskustelu, työtehtävien muuttaminen, lisäkoulutus ja perehdytyksen parantaminen voivat auttaa. Joskus on pakko päätyä irtisanomaan työntekijä koeajalla. Itse olen esimiehenä oppinut virheistäni sen, että jos uuden tiiminjäsenen koeajan viimeisen viikon miettii, että pitäisikö tehdä jotain kun vielä voi, niin kyllä: pitää. Sinällään koeajalla irtisanominen on todella ikävää. Joskus irtisanottu onneksi pääsee takaisin entiseen työhönsä, mutta ei läheskään aina. Itse työnhakijana käyttäisin koeajalla irtisanoutumista vain määräaikaisen työsuhteen kohdalla. Ei kannata sitoutua esim. vuoden määräaikaisuuteen jos aika tuntuu jo parin viikon jälkeen vankilatuomiolta.

Kuva: freedigitalphotos/Stuat Miles

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Sallan blogi: Miesten töissä on helpompaa

Provokatiivinen otsikko on peräisin Tiede-lehdestä 04/2014. Artikkeli referoi laajaa tutkimusta, jonka mukaan naisten työt ovat keskimäärin joustamattomampia, epämiellyttävämpiä ja stressaavampia kuin miesten. Mistä tämä johtuu? Artikkeli esittelee pari mahdollista teoriaa. Kompensaatioteorian mukaan naiset ovat halukkaampia luopumaan parhaista palkoista ja uramahdollisuuksista saadakseen miellyttävät työolot ja säästääkseen jaksamistaan perheasioiden hoitoon. Tämän teorian paikkaansapitävyyttä em. tutkimus ei puolla. Vaikka tilanne olisikin naisten omien valintojen tulosta, ne eivät ole tuottaneet naisille toivottua etua. Toisen selittävän teorian, syrjintäteorian, mukaan palkka- ja uraerot selittyvät sillä, että naisia syrjitään työelämässä. Em. tutkimus puoltaa tätä teoriaa. 

Jos työolot ovat epämiellyttäviä ja stressaavia, ei sitä ainakaan palkassa kompensoida. Päinvastoin. Ekonomiliiton Sefen keräämien tietojen mukaan naisten ja miesten (ekonomien) välinen selittämätön palkkaero on 11%. "Kokonaisuudessaan palkkaero nais- ja miesekonomien välillä on yksityisellä sektorilla 25 prosenttia. Tätä raakaa palkkaeroa selittävät työn vaativuus ja toimiasema, viikkotyötunnit, poissaolo- ja kokemusvuodet, toimiala ja työpaikan sijainti". Mutta osa erosta siis ei selity millään näistä syistä. Syrjintää? Elääkö vielä jonkun alitajunnassa ajatus siitä, että mies elättää perheen, joten palkan pitää olla suurempi?

Toki on helppo syyttää naisia siitä, että me emme pyydä tarpeeksi palkkaa. Olen itsekin törmännyt tähän rekrytoidessani - kun yhtä pätevä mies ja nainen hakevat samaa paikkaa, mies pyytää enemmän. Eikä työnantaja valitessaan naisen tehtävään maksa enempää kuin tämä pyysi. Ehkä asenteet ja käytännöt jossain vaiheessa muuttuvat, ja palkoista aletaan puhua avoimemmin työpaikoilla. Voitaisiinko meilläkin mennä Britti-tyylin työpaikkailmoituksiin, joissa palkka ilmoitetaan etukäteen? Ohessa esimerkki The Guardianin työpaikkailmoituksista. Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia palkkaeroja UK:ssa silti esiintyy.



Kuva: freedigitalphotos/ambro ja screenshot Guardianin sivuilta.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hissipuheen blogi: Tervetuloa keskustelemaan kanssamme

Blogiamme on iloksemme luettu jo reippaasti yli 2500 kertaa. Toivomme, että jatkossakin viihdytte Hissipuhe-blogin parissa.


Joku lukija ehti jo harmitellakin, ettei pystynyt kommentoimaan blogitekstiä, koska se vaati Google+-tilin. Meillekin tämä Blogger ja Google+ on ollut oppimisen paikka, joten nyt vasta saimme myös anonyymit kommentit käyttöön. Joten tervetuloa keskustelemaan kanssamme työnhaun ja työelämän ihmeellisyyksistä.

Otamme myös mielellään vastaan vierasblogeja, jotka julkaistaan Hissipuhe-vieraan blogina. Lähetä blogisi meille osoitteeseen hissipuhe@gmail.com. Linkkaamme myös mielellään muiden työelämää ja työnhakua koskeviin blogeihin, eli voit jättää linkkisivullamme kommenteissa blogisi osoitteen tai lähettää sen sähköpostilla.

Hissipuhe on myös Twitterissä ja seuraa siellä maailman menoa ja twiittaa uusista blogiteksteistä. Seuraa meitä @hissipuheblogi.

Hyvää kevättä toivovat

Hanne, Roosa, Veera ja Salla

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hannen blogi: Työn gamification

Kirjoitin aikaisemmin tässä blogissa siitä, miten työnhakijoille pitäisi kehittää Angry Job Seeker -peli, jossa voisi kirjata ylös työnhaun suoritteita ja saada niistä pisteitä. Vasta sen jälkeen kuulin termistä gamification eli pelillistäminen (esimerkiksi työtehtävien ja vaikkapa työnhaun muuttaminen pelilliseen muotoon). Kiva keksiä asioita, joille ei edes tiedä olevan termiä! Tosin nyt tuli mieleen, että kyllähän minulla on jo pelillisyydestä kokemusta. Opiskeluaikoina pelasimme ainakin parilla kurssilla yrityspelejä, joissa opiskelijatiimit pelasivat tietokoneilla toisiaan vastaan yrityksen perustoiminnoissa (ostaminen, myynti, varastonhallinta yms).


Voisiko pelillistäminen toimia nyt vanhempanakin ja oikeissa työtehtävissä? Yksi monista aihepiiriä koskevista blogikirjoituksista (http://www.sulava.com/2013/01/pelaa-koko-tyopaiva-voiko-pelillistaminen-parantaa-tyoelamaa/) kirjoittaa siitä, miten pelillistäminen sopii varsinkin rutiininomaisiin työtehtäviin. Itselläni pahinta rutiinia oli kylmät myyntipuhelut (ja nyt vastaavasti kylmät työnhakusoitot eri firmoihin), joihin motivoituminen tekee tiukkaa. 

Kun aloitan uuden hupipelin pelaamisen, olen siihen yleensä aika lailla koukussa ja voin käyttää tuntejakin päivässä pelaamiseen. Tosin kun olen saanut pelin suurimmat "arvoitukset" selvitettyä, innostus laantuu nopeastikin. Voisiko minulla työelämän pelillistämisestä olla siis jopa haittaa?

Pelillistämisen yhtenä ideana pidetään sitä, että työntekijä pystyy seuraamaan sijoitustaan suhteessa kanssa"pelaajiin" ja siten motivoitua suorituksensa parantamiseen. Jos itse olisin työpelissä lähellä huippua, voisin hyvinkin innostua tavoittelemaan ykköspaikkaa. Mutta jos olen selvästi alle keskikastin, tappiomieliala voisi nopeasti viedä innostuksen.

Salla kirjoitti aikaisemmin toimitusjohtajien hyppäämisestä firmasta toiseen. Ehkä siinä on tavallaan kyse pelaamisesta. Alussa uuden firman haasteet koukuttavat. Kun firman "pelin pääjuoni" on selvitetty ja tehty ainakin kohtuullinen tulos, onkin aika katsoa mitä muita pelejä on markkinoilla. Ei siinä mitään, vaihtelu on itsellenikin suuri motivaation lähde.

Kuva: freedigitalphotos.net / Stuart Miles

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Sallan blogi: Tuskaa työpaikalla?

Hesarin Työelämä-liite sunnuntaina 5.4. haastatteli ihmisiä, jotka kokivat tuskaa työpaikoillaan. Ihmisiä, joille työssäkäynti on kärsimystä ja joiden koko elämä on sen myötä muuttunut painajaiseksi.



Lukijoiden kertomuksissa pahoinvointi johtui enimmäkseen kiusatuksi tulemisesta. Pomo simputti, työkaverit syrjivät ja yhtä alainenkin kiusasi. Toivottavasti mahdollisimman moni Hesarin lukija havahtui miettimään omaa työpaikkaansa ja työkavereitaan sillä ajatuksella, että kiusataanko meillä ja voinko itse tehdä jotain. Mutta pystyykö näille asioille tekemään muuta kuin kärsimään hiljaa, hakeutumaan sairaslomalle tai irtisanoutumaan? Kiusattujen puolustajilla on riski tulla itsekin leimatuksi ja kiusatuksi.

Itse en koe tulleeni kiusatuksi tähänastisella urallani, mutta epäasiallista kohtelua - sekä itseäni että muita kohtaan - kyllä olen tunnistanut. Harvoin kuulee, että kiusaaja tai simputtava esimies olisi saanut lähteä, mutta yhden tällaisen esimerkin tiedän. Siinä yrityksessä koko osaston väki yksissä tuumin meni toimitusjohtajan luo ja sanoi, että jollei osaston esimiestä siirretä muihin tehtäviin, niin seuraa joukkoirtisanoutuminen. Esimies siirrettiin. Joskus näinkin.

Toinen yleinen syy pahoinvointiin on liiallinen mutta myös liian vähäinen työmäärä. Liika työnteko voi romahduttaa terveyden, jonka jälkeen työkaverit joutuvat ottamaan kantaakseen sairastuneenkin työtaakan. Ja kierre jatkuu. Yritykset harrastavat ns. corporate anorexiaa, kulut - henkilöstö - on vedetty niin vähiin ja tiukille, että pienikin häiriö voi halvaannuttaa koko organisaation. Nyt keväällä osinkojen jaon aikaan mietin taas olisiko yritysten viisaampaa jättää osingot pienemmiksi ja palkata lisää väkeä - ehkä ne osingot olisivat jatkossa isompia.

Artikkelin haaastatteleman asiantuntijan Anu Järvensivun mukaan "kaikkein yksinkertaisin keino olisi toista ihmistä arvostava kohtelu. Sen pitäisi olla erittäin helppoa, mutta silti se tuntuu olevan ihmiskunnalle äärimmäisen vaikeaa." Totta, eipä tarvitse kuin avata TV iltauutisten aikaan niin voi todeta saman.

Kuva: freedigitalphotos.com/Stuart Miles

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sallan blogi: Onko luotettava ja lojaali sama asia kuin pätevä ja paras?

Ei ole mitenkään tavatonta yrityselämässä nähdä, miten uusi toimitusjohtaja pikkuhiljaa vaihtaa firman entisen johtoryhmän kavereihinsa, joko entisiin työtovereihin tai muihin tuttuihin.

On täysin ymmärrettävää, että toimitusjohtaja mielellään tekee töitä ihmisten kanssa, jotka hän tuntee entuudestaan ja joihin hän luottaa. Luottaa heidän lojaalisuuteensa. Toimitusjohtaja voisi kuitenkin kysyä itseltään, onko luotettava ja lojaali sama asia kuin pätevä ja paras.



Mitä tämä toimintatapa tekee yrityksessä jo entuudestaan olevien avainhenkilöiden motivaatiolle, sitä ei liene vaikea arvata. Voi toki olla tarpeenkin vaihtaa avainhenkilöitä, jos haetaan merkittävää muutosta yritykseen.

Itse näen tällaisessa toimitusjohtajan tavassa rakentaa hovia ympärilleen suuria riskejä yritykselle. Millaista tulosta sama tiimi tekikään edellisen kerran yhdessä toimiessaan? Päteekö sama osaaminen tässä yrityksessä? Löytyisikö joltain muulta parempaa osaamista kuin siltä toimitusjohtajan inttikaverilta, jos kerran ollaan henkilöstöä ulkoa palkkaamassa? Klikkiytyykö johtaja ja hänen lähipiirinsä omaksi suljetuksi porukakseen? Ketä johtaja kuuntelee?

Kun toimitusjohtajalle sitten tulee aika siirtyä seuraavaan yritykseen (keskimääräinen toimitusjohtajan pesti on 4-7 vuotta ja lyhenemään päin), on olemassa iso riski, että puolen vuoden sisällä firma on tyhjentynyt myös hänen kavereistaan, jotka ovat siirtyneet johtajan peesissä seuraavaan firmaan. Pahimmassa  - tai parhaassa - tapauksessa koko johtoryhmä ja keskeiset avainhenkilöt ovat vaihtaneet työnantajaa.

Kuva: renjith krishnan/Freedigitalphotos.com