Sallan blogi: Hissipuhe

Tulin katselleeksi vähän statistiikkaa tästä meidän blogistamme ja yksi liikenteen lähde pisti silmään, eli hakusana, joilla blogimme on löytynyt: hissipuhe!

Blogin nimi on hissipuhe, mutta emme ole kertaakaan bloganneet aiheesta. Nimi valikoitui aikanaan siksi, että tapasimme OTTYn vertaistukiryhmässä, jossa hissipuheita harjoiteltiin kyllästymiseen asti. Meillä oli tapana katsoa ihan kellosta aikaa, miten pitkiä hissipuheemme ovat, ikään kuin saada ne yhden suomalaisen toimistokerrostalon hissimatkan mittaisiksi - ylimpään kerrokseen tietysti. Oletusarvo oli noin 30 sekuntia - minuutti. Aika monikerroksinen toimistorakennus siihen kyllä tarvittaisiin.

Hissipuhehan on kaiketi alunperin keksitty start-up yrittäjille, jotka pitchaavat sijoittajalle liikeideaansa siinä puolen minuutin aikana. Yhtä lailla voi ajatella myyvänsä itsensä potentiaalisena työntekijänä siinä lyhyessä ajassa yrityksen johtajalle. Lyhyesti ja ytimekkäästi kertoa, kuka on, mitä osaa ja varsinkin mitä hyötyä juuri minusta olisi yritykselle.

Oma hissipuheeni

Tämä teksti löytyy esittelysivultani tästä blogista:
Olen kauppatieteen maisteri, ja minulla on kokemusta kansainvälisen markkinoinnin tehtävistä yli 20 vuoden ajalta, lähinnä elektroniikka- ja IT-aloilla. Tuotelanseerausprosessit ovat lähellä sydäntä. Olen ollut esimiestehtävissä sekä toiminut johtoryhmissä. Tällä hetkellä etsin markkinoinnin tehtäviä ja opiskelen viestintää ja mediaa avoimessa yliopistossa. Sekä opinnoissani että työssäni olen kiinnostunut digitaalisen markkinoinnin kehityksestä.

Siitä puuttuu se, mitä hyötyä minusta on yritykselle. Se onkin vaikein määriteltävä, kun ei tiedä kunkin yrityksen ongelmia, joita lähtisi ratkomaan. Mutta eiköhän tuo kerro muuten kaiken olennaisen minusta, paitsi tietysti tämänhetkisen työtilanteeni. Mutta sen voi sitten selittää - olen kuitenkin edelleen työnhakija, vaikka työnhakuni onkin jäissä tällä hetkellä.

Millainen on sinun hissipuheesi?

Hannen blogi: Työpaikan kaikki tyypit

Salla pohdiskeli antamaansa vaikutusta työpaikalla. Itse olen pohdiskellut uusista työkavereistani 1,5 kuukauden aikana saamaani vaikutelmaa. Kuvailen tässä Lumikista mallia ottaen seitsemän työkaverityypin esimerkit.

1. Avulias
Auttaa hirveästi, kun työpaikan tukihenkilöstö on motivoitunut työtehtäväänsä ja oma-aloitteisesti antaa apua. Liian usein työpaikoilla on tullut vastaan sihteereitä, jotka pitävät itseään ylikoulutettuina tehtäväänsä ja ovat koko ajan liian "kiireisiä" auttamaan yhtään missään.


2. Asian vierestä puhuja
Omat hermot eivät meinaa millään riittää, kun kollega pitää luennon aiheista B-D, kun olen mennyt kysymään asiaa A. Luennon jälkeen olen itse niin kuitti, että en jaksa toista kertaa kysyä asiasta A. Vierestä puhuja tietysti ottaa nokkiinsa, jos keskeyttää luennon ja yrittää tarkentaa, mistä asiasta oli kysymässä.

3. Mukava mutta kriittinen
Ehkä niitä parhaita työkaverityyppejä. Henkilön kanssa on helppo tulla toimeen, mutta henkilö ei pelkää antaa kritiikkiäkään. Kritiikki esitetään olennaisiin asioihin, asiallisesti ja perustellen eikä henkilöön kohdistuvana.

4. Perusasioiden opettaja
Asian vierestä puhujan lisäksi aikasyöppö on henkilö, joka kertoo suurena uutisena asioita, jotka ovat taatusti ennestään tuttuja keski-ikäiselle työntekijälle, vaikka uusi juuri kyseisessä työpaikassa olisikin. Esimerkiksi liikesalaisuus ei ole tässä iässä mitenkään uusi juttu... Kieltämättä olen alkanut välttelemään kyseistä "opettajaa" enkä missään nimessä kysy juuri häneltä neuvoja...

5. Hymyilevä toimari
En tiedä onko tämä omalta kohdaltani vain sattumaa, mutta toimitusjohtajat tuntuvat hymyilevän muita työkavereita enemmän. Toki toimarit ovat usein menossa talon ulkopuolella, joten harvoin työpaikalla käydessään he ehkä haluavat hymyilyllä luoda hyvää ilmapiiriä. Mikäs siinä, kyllä sitä hymyilevää pomoa aina mieluummin katsoo kuin yrmyä tapausta.

6. Konservatiivi
Usein yllätyn miten nuoretkin kollegat voivat olla konservatiivisia ja ennakkoluuloisia esimerkiksi vieraita kulttuureita tai sukupuolitasa-arvoa kohtaan. Missä ihmeen tynnyreissä he ovat eläneet? Konservatiivi ei myöskään ole kiinnostunut uuden työkaverin osaamisesta ja kokemuksesta, vaan olettaa että tämä tekee työt vain ja ainoastaan sillä tavalla, kuin firmassa on "aina" tehty.

7. Luottaja
Luottaja on konservatiivin vastakohta ja nimenomaan odottaa uudelta työntekijältä uudenlaisia ideoita ja näkemyksiä. Hän ei vahtaa joka pikkuasiaa, vaan luottaa että homma tulee hoidetuksi. Luottaja on avoin hieman poikkeavillekin ideoille tai ainakin käy niistä mielellään keskustelua.

Uudella työpaikallani ei ole tullut vastaan vielä Pehmentyjää, joka on aluksi hieman ennakkoluuloinen ja jopa tyly uudelle työntekijälle. Yhteistyön myötä pehmentyjä alkaa ymmärtämään uutta työntekijää ja tämän tuomaa lisäarvoa työpaikalle. Joissakin pehmentyjissä olen myös havainnut, että alun tylyys voikin olla hyvin kuivaa huumorintajua, josta olen ajan myötä alkanut jopa pitämään.

Kuva: Disney

Sallan blogi: Uutena uudessa työpaikassa

Ensimmäiset viikot uudessa työpaikassa ovat jo vierähtäneet vauhdilla. Olen päässyt jo melko hyvin sisään työtehtäviini, mutta perehdytys on ollut aika vaatimatonta. Onneksi osastollani on avuliaita ihmisiä, vaikka huomaankin, että uuden ihmisen auttaminen on heille stressaavaa, kun olisi ne omatkin työt hoidettavana.

Oma aktiivisuus onkin tässä vaiheessa tärkeää. Pitää itse hoitaa perehdytykset itselleen, jos pomo ei sitä tajua tehdä. Otankin ensi viikolla asiakseni sopia palavereita tärkeiden ihmisten kanssa - uskoisin nyt jo tietäväni itsekin keitä he ovat. Olen yrittänyt tehdä hyvän ensivaikutelman, jotta pääsen sisään porukoihin. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tämä tilapäinen vuokratyösuhde johtaisi johonkin pidemmällä aikavälilläkin.

Yritän myös pohtia mitä voin tehdä toisin kuin aiemmissa työsuhteissani. Pitäisikö olla aktiivisempi vai vähemmän äänekäs? Tunnollisempi vai suurpiirteisempi? Myöntyvämpi vai tiukempi? Tuoda itseään enemmän esiin vai pysytellä taustakuorossa. Tärkeää on olla menemättä mukaan mihinkään klikkeihin vaan pitää hyvät suhteet joka suuntaan. Enpä oli klikkiytymistä koskaan harrastanut mutta silti voisi yrittää tutustua enemmän muiden osastojen ihmisiin kuin vain lähimpiin työtovereihin.

Uudessa työssä aloittamisesta on kirjoitettu vinkkejä mm. Monsterissa.

http://uraneuvonta.monster.fi/Tyopaikalla/Uudessa-tyopaikassa-aloittaminen/uusi-tyopaikka-uusi-alku/article.aspx

Saan ensimmäisen palkkani maanantaina - kylläpä se tuntuu kivalta! Vaikka tiputin palkkatoivomukseni kipurajan allekin päästäkseni töihin, jää minulle silti enemmän käteen kuin ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta. Sitä minulla olisi ollut enää 50 päivää jäljellä. Ja onhan se parempi CV:ssä, että on välillä töissä eikä pitkäaikaistyöttömänä kotona ihmettelemässä. Mietityttää tietysti mitä mahdollisuuksia "normaalipalkkaiseen" vakituiseen työhön tässä menetänkään, mutta toisaalta turha sitä pohtia. Vähän liikaa tässä kuitenkin joutuu itselleen selittämään.... Mutta tuntuu se hyvältä lähteä aamulla töihin. Miettiä mitä laittaa päälle, mitä ottaa evääksi. Mitä mielenkiintoisia töitä sitä onkaan tänään tarjolla kustannuspaikalla.

Kuva: freedigitalimages.com/bplanet

Sallan blogi: Vääriä valintoja

Hesarin työelämä-sivut kirjoitti (27.4.) valinnan vaikeudesta työnhaussa, valitsijan, eli yrityksen kannalta. Ensivaikutelmalla on artikkelin mukaan ratkaiseva vaikutus. Myös asenne ratkaisee, toteaa haastateltava, Timo Vuori. "Ihmiselle voi opettaa mitä tahansa muuta paitsi asennetta". Joskus myös valinta epäonnistuu ja työsuhde päätetään, ennen kuin se edes kunnolla ehtii alkaa. Onko ensivaikutelma aina pätevä ratkaisukriteeri?

Yritys on rekrytoimassa uutta työntekijää ja loppusuoralla on kaksi tai kolme tasaväkistä hakijaa. Kuinka valinta tehdään heidän välillään? Itse olen monasti todennut, että paikan saa se joka "parhaiten sopii työhuoneen tapettien väriin". Noin karrikoidusti. Mutta ehkä siitä juuri on kyse, kuvainnoillisesti. Hakijoista on syntynyt jokin mielikuva haastattelijoitten mieliin jo kättelyssä ja useimmat varmaan pohtivat, kuka näistä henkilöistä parhaiten istuu tiimiin, työympäristöön ja siihen todellisuuteen, jonka he tuntevat. Jos työympäristö koostuu rasvaisista haalareista, metallipölystä, melusta ja meininki on hurttia huumoria, voi herätä epäilys, miten ansarikukalta vaikuttava hakija itse viihtyisi. Siksi ensivaikutelmaan luottamisen sijaan soveltuvuusarviointi psykologin haastatteluineen on olennainen. Ja sopii toivoa, että psykologi on selvillä yrityksen todellisuudesta.

Rekrytoinnissa haetaan ihmistä joka sopii tiimiin, tulisi toimeen esimiehen ja työkavereiden kanssa, täydentäisi tiimiä osaamisellaan ja asenteellaan. Tuleva esimies ja hakija - soveltuvuusarvioijan tukemana - saattavat ensitapaamisesta alkaen ajatella, että tässä on match made in heaven (noin ammatillisessa mielessä tietysti), ja näin käykin, kun työsuhde on alkanut. Sitten tulee organisaatiouudistus. Uusi esimies-alainen-työpari ovat kuin eri planeetoilta. Koskaan ei hakijanakaan pidä ottaa työpaikkaa vastaan vain siksi, että tuleva esimies oli niin loistotyyppi. Se voi olla hyvinkin lyhytaikainen ilo!  

Hesarin artikkelissa kirjoitetaan myös virherekrytoinneista. Ihminen voi olla oikea valinta tehtävään, mutta ei organisaatioon ja sen kulttuuriin. Esimies saattaa valita omalta kannaltaan turvallisen mutta yrityksen kannalta huonomman vaihtoehdon hakijoista, pelätessään liian pätevän ihmisen uhkaavan omaa asemaansa. Mitä sitten voi tehdä jos rekrytointi on epäonnistunut? Artikkelin haastatteltavien mukaan keskustelu, työtehtävien muuttaminen, lisäkoulutus ja perehdytyksen parantaminen voivat auttaa. Joskus on pakko päätyä irtisanomaan työntekijä koeajalla. Itse olen esimiehenä oppinut virheistäni sen, että jos uuden tiiminjäsenen koeajan viimeisen viikon miettii, että pitäisikö tehdä jotain kun vielä voi, niin kyllä: pitää. Sinällään koeajalla irtisanominen on todella ikävää. Joskus irtisanottu onneksi pääsee takaisin entiseen työhönsä, mutta ei läheskään aina. Itse työnhakijana käyttäisin koeajalla irtisanoutumista vain määräaikaisen työsuhteen kohdalla. Ei kannata sitoutua esim. vuoden määräaikaisuuteen jos aika tuntuu jo parin viikon jälkeen vankilatuomiolta.

Kuva: freedigitalphotos/Stuat Miles