Hannen blogi: Kokouksetko aina turhia?

Työelämää käsittelevissä lehtijutuissa tunnutaan pidettävän kokouksia aika turhina juttuina, joiden aikana voi lukea meilit tai vaikkapa etsiä viikonlopuksi uutta ruokareseptiä. Monen vuoden yt-rumban jälkeen mietin, että missä nykyaikana vielä pidetään turhia kokouksia?

Kieltämättä tunnen aikasyöppöjä kokousten puheenjohtajia, jotka kertovat kokouksen aluksi puoli tuntia metsästysreissustaan samaan aikaan, kun jopa kymmenen ihmistä vaivaantuneesti odottaa yksinpuhelun päättymistä. Eli firmassa menee 11*0,5h=5,5h henkilöstöresursseja yhteen metsästysjuttuun.

Nykyisessä työpaikassani ei pidetä säännöllisiä palavereita, jossa käytäisiin läpi missä mennään. Näin ollen kenelläkään ei ole tietoa siitä, onko ihmisillä OIKEASTI liian vähän vai liian paljon töitä (ainahan joku nurisee, että töitä on liikaa...). Tai olisiko omassa työssä nyt tarpeen priorisoida juuri tiettyjä asioita. Samalla toimitusjohtaja ihmettelee, kun hän saa kuulla asioita viimeisenä. Voi tsiisus!

Firmalla ei ole vastaavia työresurssien suunnittelu- tai seurantatyökaluja, joita oli käytössä aikaisemmissa työpaikoissani. Siispä olen tehnyt sellaiset itselleni, jotta pysyn itse kärryillä siitä, mihin olen työaikani käyttänyt ja mihin tulen sitä käyttämään. Mikäli joudun jossain vaiheessa taas yt-neuvotteluihin, minulla on ainakin jotain tietopohjaa.

Joitakin asioita on hyvä käydä kokouksissa läpi siksi, että silloin 1)kaikki voivat sanoa saaneensa asiasta tiedon (vähintään muistion kautta), 2)kaikilla on ollut mahdollisuus sanoa mielipiteensä (yllättävän moni uskaltaa sen vain sanoa vasta kokouksen jälkeen kahvipöydässä) ja 3)asiassa etenemisestä on päätetty yhdessä (tai ainakin yhteisen pöydän ääressä) tai jokaisella on ollut mahdollisuus kysyä, että mitä esitetyn asian eteen tehdään. Toki kokoukset pitää valmistella hyvin, jotta itse kokous ei kestä turhan kauan. 

Kokousten puutteen takia työpaikallani on turhankin paljon mutu-pohjaista, usein negatiivissävytteistä spekulointia työpaikan tilanteesta. Nyt tammikuun puolessa välissä vuoden toimintasuunnittelu on vielä käynnissä. Odotan tulenko myös henkilökohtaisesti saamaan jonkinlaisen toimintasuunnitelman, vai joudunko senkin tekemään lopulta itse.

Minkälaisia kokous- ja suunnittelukäytäntöjä teidän työpaikoissanne on ollut ja mikä niissä on ollut hyvää ja huonoa?

Kuva: freedigitalphotos.net / Ambro

Sallan blogi: Uutena uudessa työpaikassa

Ensimmäiset viikot uudessa työpaikassa ovat jo vierähtäneet vauhdilla. Olen päässyt jo melko hyvin sisään työtehtäviini, mutta perehdytys on ollut aika vaatimatonta. Onneksi osastollani on avuliaita ihmisiä, vaikka huomaankin, että uuden ihmisen auttaminen on heille stressaavaa, kun olisi ne omatkin työt hoidettavana.

Oma aktiivisuus onkin tässä vaiheessa tärkeää. Pitää itse hoitaa perehdytykset itselleen, jos pomo ei sitä tajua tehdä. Otankin ensi viikolla asiakseni sopia palavereita tärkeiden ihmisten kanssa - uskoisin nyt jo tietäväni itsekin keitä he ovat. Olen yrittänyt tehdä hyvän ensivaikutelman, jotta pääsen sisään porukoihin. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tämä tilapäinen vuokratyösuhde johtaisi johonkin pidemmällä aikavälilläkin.

Yritän myös pohtia mitä voin tehdä toisin kuin aiemmissa työsuhteissani. Pitäisikö olla aktiivisempi vai vähemmän äänekäs? Tunnollisempi vai suurpiirteisempi? Myöntyvämpi vai tiukempi? Tuoda itseään enemmän esiin vai pysytellä taustakuorossa. Tärkeää on olla menemättä mukaan mihinkään klikkeihin vaan pitää hyvät suhteet joka suuntaan. Enpä oli klikkiytymistä koskaan harrastanut mutta silti voisi yrittää tutustua enemmän muiden osastojen ihmisiin kuin vain lähimpiin työtovereihin.

Uudessa työssä aloittamisesta on kirjoitettu vinkkejä mm. Monsterissa.

http://uraneuvonta.monster.fi/Tyopaikalla/Uudessa-tyopaikassa-aloittaminen/uusi-tyopaikka-uusi-alku/article.aspx

Saan ensimmäisen palkkani maanantaina - kylläpä se tuntuu kivalta! Vaikka tiputin palkkatoivomukseni kipurajan allekin päästäkseni töihin, jää minulle silti enemmän käteen kuin ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta. Sitä minulla olisi ollut enää 50 päivää jäljellä. Ja onhan se parempi CV:ssä, että on välillä töissä eikä pitkäaikaistyöttömänä kotona ihmettelemässä. Mietityttää tietysti mitä mahdollisuuksia "normaalipalkkaiseen" vakituiseen työhön tässä menetänkään, mutta toisaalta turha sitä pohtia. Vähän liikaa tässä kuitenkin joutuu itselleen selittämään.... Mutta tuntuu se hyvältä lähteä aamulla töihin. Miettiä mitä laittaa päälle, mitä ottaa evääksi. Mitä mielenkiintoisia töitä sitä onkaan tänään tarjolla kustannuspaikalla.

Kuva: freedigitalimages.com/bplanet

Veeran blogi: Uravision toteuttaminen – Uskallatko Unelmoida?

Se ei ole ihan yksinkertainen tehtävä eikä myöskään mahdoton, kun työ katoaa yt-neuvotteluiden myötä tai jostain muusta syystä. Ensin on tyhjennettävä vanha kovalevy. Tämän jälkeen alkaa uuden luominen puhdistelulle kovalevylle. Sitä luodaan kuuntelemalla omaa mieltä ja sydäntä. Mieli antaa voimaa ulkoiseen maailmaan ja sydämen kuuntelu voimistaa sisintämme.

Uravision toteuttaminen on kuin unelmamatka, joka toteutuu tallaamalla erilaisia polkuja pitkällä tai lyhyellä kaavalla. Jokaisella oma aikataulunsa, joten vertaillut toisiin sikseen. Oma tahtotila on ratkaiseva kaikessa tekemisessä niin uravisiossakin.

Unelmamatka ei toteudu ellei ensin haaveile siitä. Haaveilusta syntyy ajatuksia ja tunteita. Matkan sisältö, kohde ja aikataulu alkavat hahmottua. Lähteekö matkalle yksin vai toisten kanssa. Seuraavaksi alkaa pääsee jo konkreettiseen suunnitteluun. Suunnittelusta alkaa toteutus. Toteutus vaatii suunnitelman. Suunnitelma vaatii aikataulun. Aikataulu vaatii seurantaa ja analysointia sekä aika ajoin täsmennystä ja korjaustakin. Samalla menetelmällä uusi uravisionkin alkaa toteutua. Matkalla tapaa uusia ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa omia kokemuksia, jatkaa matkaa yhdessä, lähteä eri suuntaan ja sopia uusia tapaamisia......... vaihtoehtoja on monia. Kohtaamiset rikastuttavat ja antavat voimaa uravision käytännön toteuttamiseen.

Kuva: www.FreeDigitalPhotos.net 

Unelmien toteuttaminen vaatii uskoa itseensä ja omaan tekemiseen eli roiman annoksen rohkeutta. Omaan uravisioon on suhtauduttava vakavasti. Matkalla kohti uravisiota kohtaa pelkoa, koska kaikki uusi nostaa välillä pelon pintaa. Pelko on viesti, joka pitää ottaa vastaan ja kuunnella se, mutta sen valtaan ei pidä antautua. Pelkoa aiheuttavat tunteet ovat olleet minulle viestejä omista kehittämiskohteista. Monesti pienenkin muutoksen tekeminen vaati rohkeutta, sillä niin helppo on pitäytyä vanhoissa tutuissa askelmerkeissä. Me olemme usein liian turvallisuushakuisia. Siksi on helppo laittaa jarrut päälle moneen elämän muutoksen. Tosiasiahan on, että kaikki muutokset eivät toteudu hetkessä. Lisäksi niihin sisältyy epäonnistumisen mahdollisuus, joka herättää pelkoa. Suomalaisessa kulttuurissa epäonnistuminen koetaan kielteisenä niin henkilökohtaisella kuin kollektiivisella tasolla. Epäonnistumiset pitää nähdä harjoitteluna ja välietappeina kohti omia unelmia. Niistä syntyy aitoja omia kokemuksia, joita reflektoimalla voi tehdä korjausliikkeitä toteutukseen ja suuntaan.

Oman ajattelun laatu ja tunteiden voima ovat ratkaisevat tekijät, kun oma mieli luo uutta. Tästä kertoo Tuure Kilpeläisen kappale – Ajattelun voima – https://www.youtube.com/watch?v=9oFoTR17T30 ja pelon karkottamiseksi voi kuunnella kappaleen  –  Pelko pois – https://www.youtube.com/watch?v=2hQYtXsQOs8. Omaa uravisiota voi pohdiskella ja työstää lukemalla esimerkiksi Kati Järvisen kirjaa – Mielekäs työ, josta saa loistavaa apua uravision toteutukseen.


Kuva: http://www.freedigitalphotos.net/images/Other_Metaphors