Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpaikan ihmissuhteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpaikan ihmissuhteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Sallan blogi: Miten saada työntekijät nostamaan kytkintä?

Kauppalehdessä oli juttu siitä, miten yritys voi mokata ja menettää parhaat työntekijänsä kohtelemalla heitä väärin. Parhailla kun on valinnanvaraa.

Katso juttu.



Ihan ensimmäinen listattu moka kuulosti heti tutulta, eli ei pidä laatia tiukkoja sääntöjä eikä varsinkaan typeriä sääntöjä.

Tasapäistäminen ja alisuorittamisen hyväksyminen organisaatiossa ovat myös syitä, jotka saavat kunnianhimoiset hyvät työntekijät nostamaan kytkintä.

Työntekijälle kannattaa myös selventää mikä on iso kuva, eli mikä on tavoite, johan yritys pyrkii. Lienee helpompaa tehdä oma osansa, kun tietää mihin se liittyy.

Lisäksi töissä pitää olla hauskaa ja esimiehen olisi hyvä edes tervehtiä.

Ja niin edelleen. On käsittämätöntä että tällaisia asioita pitää edes erikseen listata. Luulisi että olisi itsestäänselvää, että ihmiselle pitää luoda miellyttävä työympäristö, jossa häntä kohdellaan ystävällisesti, kannustavasti ja kaikin puolin asianmukaisesti.

Moni yritys ei edes kysy vapaaehtoisesti poislähtijöiltä, miksi he lähtevät. Kannattaisi ehkä kysyä.

Kuva basketman, freedigitalphotos.net

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Hissipuheen teemakysymys: seksuaalinen häirintä työpaikalla #lääpintä

Viimeaikaisten tapahtumien innoittamana tai pikemminkin ärsyyntyneenä esittää Hissipuhe teemakysymyksenä, onko sinua häiritty seksuaalisesti työpaikalla ja miten?

Salla: Valitettavasti kyllä, ei tosin enää viime vuosina. Seksuaaliset häirintätapaukset taitavatkin ajoittua alle kolmekymppisille, kuten television A-studiossa hiljattain todettiin.

Mitään kovin pahaa tai dramaattista sinällään ei tapahtunut minullekaan, mutta ei nyt ihan asiallistakaan kaikki ole aina ollut. Ehkä ikävin tapaus oli ulkomailla, jossa olin kesätöissä opiskeluaikana. Kyseisessä yrityksessä oli yksi mieshenkilö, josta minua varoitettiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja osoittautuikin, että kyseinen mies otti aina nuoret ulkomaiset harjoittelijatytöt kohteikseen. Sinällään hänen häirintänsä ei ollut mitään kovin ikävää, mutta kuitenkin sellaista, että häntä mielummin vältteli. Pieniä juttuja, ei sentään käsiksi käymistä. Mutta kyllä sitä pohti, että mihin asti mies olisi kyennyt menemään tilaisuuden tullen.

Muutamia vuosia myöhemmin toisessa työpaikassa Suomessa hyvin miesvaltaisella alalla kävi niinkin, että asiakastapahtumamme iltaosuudessa eräs maistissa oleva miesasiakas tuli kysymään minulta, että olenko täällä vieraita "viihdyttämässä". No en todellakaan ollut. Kun kerroin tästä tapauksesta miespuoliselle kollegoilleni, he pitivät minua aivan tyhmänä, kun moisesta asiasta otin itseeni. Että ihan huumorilla olisi pitänyt ottaa se, että luultiin maksulliseksi naiseksi. Ehkä huvittavaa olikin se, että minua ei ulkomuodon, pukeutumisen tai käytöksen perusteella varmaankaan kukaan selvin päin oleva mies olisi erehtynyt ilotytöksi luulemaan.

Hanne: Onneksi ei merkittävästi (nimenomaan työpaikalla tai työtilaisuuksissa). Joitakin yksittäisiä kommentteja on ollut, mutta ne tulivat henkilöiltä, joilta tuli muutenkin sammakoita suusta, joten en niistä sen enempää häiriintynyt (mutta mieleen nekin tilanteet ovat silti jääneet).

Pahimpia ovat olleet tilanteet, joissa mieskollegat ovat kommentoineet julkisuudessa esillä olleita häirintätilanteita uhreja alentavasti ("eikö sitä saa enää työpaikalla vitsailla" yms muuta typerää). Vaikka turhiakin ilmiantoja tehdään, häirintäsyytökset tulee ottaa kuitenkin vakavasti. Enkä todellakaan usko, että syytöksiä tehdään yksittäisistä tuhmista vitseistä, vaan toistuvasta koskettelusta, henkilöön kohdistuvista seksuaalissävytteisistä kommenteista ja ehdotteluista. Kuka mies oikeasti näkisi hyväksyttävänä, että oma vaimo, tytär tai sisko joutuisi samanlaiseen kohteluun?

Välillä myös tuhahdellaan seksuaaliselle häirinnälle pikkujuttuna ja unohdetaan, että esim. raiskaukset ovat jo seksuaalista VÄKIVALTAA. Häirintä itsessään ei siis edellytä väkivaltaa. Häirinnässä ei varmaan myöskään ymmärretä sitä, että uhri ei voi tietää sitä, kauanko häirintä tulee jatkumaan, paheneeko se ja muuttuuko se jossain vaiheessa väkivallaksi. Siksi "pienetkin", mutta jatkuvat teot voivat olla tosi ahdistavia.

Vapaa-ajalla häirintätapauksia on ollut jonkin verran, mutta ei silloinkaan mitään pahoja tapauksia. Varsinkin alaikäisenä oli ikävä kuulla keski-ikäisten miesten kommentteja. Rippileirillä istuin vieressä, kun leirillä vieraileva pappi kommentoi erään rippileiriläisen rintoja. Opiskeluja-aikana vastaan tuli itsensätyydyttäjä, mutta vanhasta papasta näki jo kaukaa, että hänellä ei ollut enää kaikki muumit muumilaaksossa.

Pahinta ovat myös kommentit, että häirintää ei voi olla ollenkaan olemassa, koska kommentoija ei ole sitä itse kokenut tai nähnyt. Ei häirintätilanteista kovin mielellään kavereidenkaan kanssa keskustele, pikemminkin ne haluaa unohtaa mahdollisimman nopeasti. Ehkä pitäisi keskustella enemmän. Tapahtumien esille tuonti tuntuu olevan tärkeä tapa viedä asioita eteenpäin (ottaen huomioon lehtijutut esim. Egyptin ja Intian tilanteesta).

Kuva Talouselämä.fi

tiistai 26. toukokuuta 2015

Sallan blogi: Minkä taakseen jättää....

Olin viikonloppuna lomareissulla erään entisten työpaikkani harrastekerhon kanssa, eli entisten työkavereiden seurassa. Porukassa oli toki niitäkin, joita en tuntenut, koska he olivat tulleet yritykseen sen jälkeen, kun itse lähdin sieltä. Minusta ei ollut syntynyt legendaa siihen taloon, eli oletettavasti olin tehnyt työni asiallisesti ja käyttäytynyt korrektisti.


Niistäkin tapauksista olen kuullut, joissa joku on onnistunut tekemään niin käsittämättömiä mokia tai käyttäytymään niin oudosti, että maine elää vielä vuosien jälkeenkin. Muistelimme eräitä kesäjuhlia, joissa muutama nuori mies oli nauttinut jotain miestä väkevämpää - ehkä jotain viinaa vahvempaakin. Housut kintuissa keskellä kesäpäivää ei kannata firman juhlissa tulla yllätetyksi.... Siitä, jos mistä jää aikakirjoihin.

Helsingin Sanomissa Piia Elonen kirjoittaa kolumnissaan tärkeimmästä asiasta, jonka hän on töissä oppinut: Tee työsi hyvin. Kaikissa työpaikoissa. Aina.

Tuohon voisi lisätä, että käyttäydy työpaikalla hyvin, kaikissa työpaikoissa ja aina. Kohtele kaikkia kunnioittavasti, arvostaen ja ystävällisesti. Et nimittäin koskaan voi tietää tuleeko siitä ylenkatsomastasi kesäduunarista jonain päivänä pomo, jolta menet kysymään töitä tai asiakas, jolle yrität myydä jotain.

Lue juttu tästä: http://www.hs.fi/ura/a1432264722669

Kuva: freedigitalphotos.net/David Castillo Dominici


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Hissipuheen teemakysymys: millaisia ovat olleet hankalimmat työkaverisi ja miten olet selvinnyt heidän kanssaan?

Taannoisen vierasbloggaajamme Leenan ja Hesarissa olleen artikkelin perusteella innoistuimme miettimään hankalia työkavereita ja miten tilanteista heidän kanssaan on selvitty.

Salla: 
Hankalia työkavereita on matkan varrelle mahtunut monenlaisia. On ollut alaisia, joilla on mennyt kuppi nurin jo kauan sitten, eikä mikään - edes ylennyt tai palkankorotus - enää korjaa tilannetta. On ollut niitä, joille mikään tiimin tekemä työ ei ole kelvannut. Hankalia tyyppejä on ollut myös ne, jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista.

Yhteistä näille kaikille on kuitenkin se, että hankaluus ei kuitenkaan ole kohdistunut minuun (tai tiimiini) ihmisinä, vaan työhön. Ehkä kaikille yhteistä on myös se, että hankaluudet liittyvät kyseisen henkilön omaan egoon. Miten sellaisesta sitten selviää? Ei välttämättä mitenkään. Ehkä paras keino on yrittää puhua suoraan miltä itsestä tuntuu, kun mikään ei kelpaa tai kun sovitusta ei pidetä kiinni. Tärkeintä lienee pitää kiinni siitä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vaikka välillä tuntuu, että näin ei ole...

Hanne:
Minusta hankalimpia työkavereita ovat olleet ylimieliset henkilöt. Ko. henkilöt eivät tervehdi vastaantullessaan. He pitävät tärkeänä vain oman spesiaalijuttunsa asioita, eivätkä ole kiinnostuneita muiden näkökulmista. He ovat kateellisia, jos muut saavat positiivista palautetta tai huomiota. He nostavat suuren haloon muiden ihmisten pienistäkin virheistä. He kuvittelevat olevansa jonkinlaisia mielipidejohtajia, ja loukkaantuvat, jos heidän mielipiteensä kyseenalaistetaan. 

Ylimieliset tietysti kuvittelevat olevansa niin fiksuja, että heidän ei tarvitse ottaa työkollegoiden mielipiteitä huomioon. Esimiehille ja muille organisatorista valtaa omaaville ylimieliset tietysti lirkuttelevat minkä ehtivät. Ylimieliset saattavat olla omassa työssään hyviä, mutta käytöksellään voivat estää järkevää työntekoa ja tiedonkulkua organisaatiotasolla.

Eipä neuvoja hankalien työkavereiden kohtaamiseen meiltä oikein löytynyt. Millaisia kokemuksia lukijoilla on ollut? Hyviä vinkkejä, miten hankalien ihmisten kanssa tullaan toimeen?

(kuva:freedigitalphotos.net/stuart miles)

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Sallan blogi: Lomaa työkavereista

Pääsiäinen tuli juuri sopivaan aikaan. Hauskaa pääsiäistä kaikille !

Olinkin jo pahasti loman tarpeessa. Vuokratyöfirma käytännössä kielsi minua pitämästä työssä kertyviä lomia sinä aikana kun vuokratyösuhde jatkuu. Onneksi yritys, jossa olen töissä, sallii minun pitävän saldovapaita. Pääsiäiseen en kuitenkaan kertyneitä tunteja käytä, tämä pitkä viikonloppu riittäköön. Ja kun lisäksi moni työkaveri pitää lomaa pääsiäisen jälkeisen viikon, tuntuu kuin itsekin olisi silloin lomalla. Välillä sitä tarvitsee hengähdystaukoa työyhteisöstä enemmän kuin itse työstä. Palaverikalenterikin on ihanan tyhjä ensi viikolla.


Työssä käyminen olisikin kivaa, jos kaikki sujuisi aina hyvässä hengessä ja huumorilla. Yleensä niin onkin, mutta ei aina. Ihmisethän töitä tekevät eikä koneet - toistaiseksi ainakin. Kukin tuo työpaikalle omat hyvät ja huonot luonteenpiirteensä, turhautumisensa ja pelkonsa. Pahimmillaan pelataan valtapelejä, pönkitetään omaa egoa ja mollataan toista.

Päivän Hesarissa oli taas karu muistutus siitä, että vaikka töissä ei aina ole niin kivaa, on siellä kuitenkin kivempaa kuin niillä, jotka eivät siitä ihanuudesta ja kurjuudesta pääse nauttimaan. Taina Haahti kirjoittaa kolumnissaan "Liian vanha töihin, liian nuori eläkkeelle" ikätovereistaan, jotka yrittävät vielä löytää tiensä takaisin työelämään. "Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä on noussut 11 000:lla viime vuodesta. Heitä on 131 000 (TEM). Työmarkkinoille he ovat liian vanhoja, työttömyysputkeen liian nuoria, ja eläkeikään on kymmenen vuotta."

Lue koko juttu: http://www.hs.fi/ura/a1427857278963

Toivotaan, että tulevalta eduskunnalta ja hallitukselta löytyisi eväät työllisyyden parantamiseen, sekä nuorten että yli 50-vuotiaitten.

Mutta eipä synkistellä tämän enempää näin lanka-lauantaina. Valoa ja kesää kohti tässä mennään jo.

Kuva freedigitalphotos.net/Jeroen van Oostrom





tiistai 6. tammikuuta 2015

Hissipuheen teemakysymys: Mikä sinulle antaa työmotivaatiota?

Olisiko näin vuoden alkajaisiksi syytä pohtia työmotivaatiota? Mistä se löytyy itse kullekin.


Veera: 
Työmotivaatiota on aiheellista miettiä aika ajoin. Työhaastatteluissakin sitä usein kysytään. Minulle työmotivaation lähteitä ovat innostava työyhteisö ja –ympäristö, joka viestii niin sisäisille kuin ulkoisille sidosryhmille yrityksestä, jossa palvellaan sujuvasti sekä viestitään toinen toisiaan arvostaen. Silloin kaikki näkevät mahdollisuuksia ja kehittävät yhdessä kannattavaa liiketoimintaa. Kohdallaan olevat tehtäväkuvaukset takaavat, että jokainen tietää oman roolinsa ja sen merkityksen kokonaisuuden kannalta. 

Työmotivaatiota lisää ammattitaitoinen, kannustava ja luottamusta herättävä yritysjohto ja esimies, jotka ovat helposti lähestyttävissä ja edistävät avointa keskustelua organisaatiossa niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Työn merkityksellisyys, aikaansaannokset, rakentava yksilö- ja ryhmäpalaute ja koulutukset lisäävät merkittävästi työmotivaatiota. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että omalla myönteisellä ja ratkaisukeskeisellä ajattelulla voi vaikuttaa niin omaan kuin muidenkin työmotivaatioon.

Hanne:
Voisin mainita useitakin asioita, mutta ensimmäisenä voisin mainita luottamuksen ja mahdollisuuden itse vaikuttaa työn toteutustapaan. Ahdistun aina, jos joudun olemaan tekemisissä henkilöiden kanssa, jotka yrittävät sanella miten minun pitäisi projektityöni tehdä. Pyydän toki usein kollegoiden ideoita ja palautetta. Muistelen lämmöllä aikaisempaa, kokenutta kollegani, joka useinkin totesi, että voin ottaa hänen kommenttinsa huomioon, JOS haluan.

Toisena voisin mainita töiden monipuolisuuden. Projektitöissä olen niin tottunut erilaisiin aiheisiin, että olisi vaikea tehdä samanlaisina toistuvia työtehtäviä. Toisaalta uusien asioiden jatkuva haltuunotto venyttää joskus työpäivää, mutta onneksi apuna voi usein käyttää kollegoita ja yhteistyökumppaneita, joten kaikkea ei tarvitse itse osata. Vaikka minulla on ollutkin mielenkiintoisia työtehtäviä, minun olisi silti vaikea tehdä hyvin pitkiä työpäiviä, joista monet tuntuvat julkisuudessa raportoivan. Tarvitsen selviä irtiottoja työstä eikä työ ole minulle koko elämä.

Salla: 
Työmotivaatio minulle syntyy työn tulosten näkemisestä - kun saan jotain valmista aikaan. Se tuntuu ja näyttää hyvältä, toivottavasti myös saa kiitosta ja toimii. Siksipä juuri motivaatiotani laskee kaikenlainen vitkuttelu ja souto & huopaus. Toisaalta kaipaan myös jatkuvasti uusia tehtäviä ja haasteita. Ehkä siksi olenkin koko ajan kehittämässä myös rutiiniluonteisia työtehtäviäni, jottei käy aika pitkäksi.

Muuten motivaatio on minulle "sisäsyntyistä". En kaipaa ulkoista kannustusta tai pakkoja. Deadlinet ovat kyllä tehokas motivaattori - mutta toivottavasti olen saanut ne itse asettaa.

Viime aikoina olen kyllä pohtinut yritykseen, sen tuotteisiin ja toimialaan liittyviä motivaatiotekijöitä. Onko tämä yritys, jossa nyt olen määräaikaisena, sellainen, jossa haluaisin jatkaa, jos mahdollisuus siihen tulisi? Nämä johtajat, työkaverit, toimintatavat ja -edellytykset? Mikä olisi minun paikkani tässä työyhteisössä? Riittäisikö tässä pidempäänkin kiinnostavia projekteja? Sitä tässä sopii kevään aikana pohtia. Harvinainen tilanne sikäli, että aiemmin olen pääasiassa joutunut ottamaan ns. sian säkissä, kun olen mennyt suoraan vakituiseen työpaikkaan yhden työpaikkailmoituksen, firman nettisivujen ja parin tapaamisen perusteella.

Miten sinun työmotivaatiosi syntyy tai katoaa? Kerro!

Kuva: freedigitalphotos/Stuart Miles

perjantai 5. joulukuuta 2014

Hissipuheen teemakirjoitus: Joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten

Hanne ja Salla muistelivat kokemuksia työpaikkojen pikkujouluista.

Salla:
Parhaat pikkujoulut oli aikanaan yhdessä firmassa, jossa ei koskaan ollut pikkujouluja vaan sambakarnevaalit tai avaruusbileet yms. Eikä koskaan kinkkua ja laatikoita. Huonoimmat bileet oli juuri niitä jäykistelybileitä, joissa ei juuri edes ollut mitään ohjelmaa. Omalla tavallaan kivoja oli myös omissa tiloissa talkoovoimin järjestetyt pienet bileet.


Hanne: 
Myös minä sain tarpeekseni jouluaiheisista joulujuhlista peruskoulun aikana. Itse asiassa kaikissa valmistumisen jälkeisissä työpaikan pikkujouluissa on ollut jokin teema. Ja mitä kreisimpi teema, sen parempi. On tullut myös havaittua, että teemaan kuin teemaan liittyen saa edulliset vaatteet H&M:ltä. Ei tarvitse välttämättä kirppareilla käydä tai saatikka vuokrata erikoispukua. Tulipa muuten sekin mieleen, että opiskeluajan työpaikoissa ei ollut koskaan pikkujouluja. Matalapalkkatyöpaikoissa ei anneta työntekijöille edes sitäkään iloa...

Kävin kerran ennen joulua kokouksessa firmassa, jossa naistyöntekijät olivat kuulemma kiiruhtamassa kampaajalle hankkimaan pikkujoulukampausta. Kuulosti aika jäykälle menolle. Varmaan tanssivat juhlissa vielä jotain paritansseja, joita inhoan yli kaiken. 

Pikkujoulut vaihtelevat firmoissa myös sen mukaan, miten myöhään pomot ovat menossa mukana.  Edellisessä firmassa pomot halusivat lähteä kotiin jo ennen keskiyötä (vaikka mun mielestä siinä firmassa ei ollut mitään känniörveltäjiä, joita olisi tarvinnut vältellä). Sitä edeltävässä työpaikassa taas tuntui, että juuri pomot olivat aina eniten maistissa ja tappiin asti.

Nythän on ollut mediassa juttuja siitä, tuleeko pikkujoulut jättää firmassa väliin, jos firmassa on ollut yt-neuvotteluita. No ei pidä! Pikkujoulut voi pitää halvallakin budjetilla. Persoonallinen idea paikkaa kengännauhabudjettia helposti. Ja jos joku työntekijä alkaa valittaa siitä, että firmassa käytetään rahaa pikkujouluihin samalla kun leikataan työtunteja, niin on aika ikävä ihminen...

Hauskoja pikkujouluja kaikille sekä työ-, perhe- että kaveripiirissä! Pikkujoulut on kiva tapa kiittää itseään menneen vuoden aherruksesta - oli se sitten työtä tai työnhakua!

Kuva: freedigitalphotos.net / imagerymajestic

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hannen blogi: Työpaikan kaikki tyypit

Salla pohdiskeli antamaansa vaikutusta työpaikalla. Itse olen pohdiskellut uusista työkavereistani 1,5 kuukauden aikana saamaani vaikutelmaa. Kuvailen tässä Lumikista mallia ottaen seitsemän työkaverityypin esimerkit.

1. Avulias
Auttaa hirveästi, kun työpaikan tukihenkilöstö on motivoitunut työtehtäväänsä ja oma-aloitteisesti antaa apua. Liian usein työpaikoilla on tullut vastaan sihteereitä, jotka pitävät itseään ylikoulutettuina tehtäväänsä ja ovat koko ajan liian "kiireisiä" auttamaan yhtään missään.


2. Asian vierestä puhuja
Omat hermot eivät meinaa millään riittää, kun kollega pitää luennon aiheista B-D, kun olen mennyt kysymään asiaa A. Luennon jälkeen olen itse niin kuitti, että en jaksa toista kertaa kysyä asiasta A. Vierestä puhuja tietysti ottaa nokkiinsa, jos keskeyttää luennon ja yrittää tarkentaa, mistä asiasta oli kysymässä.


3. Mukava mutta kriittinen
Ehkä niitä parhaita työkaverityyppejä. Henkilön kanssa on helppo tulla toimeen, mutta henkilö ei pelkää antaa kritiikkiäkään. Kritiikki esitetään olennaisiin asioihin, asiallisesti ja perustellen eikä henkilöön kohdistuvana.

4. Perusasioiden opettaja
Asian vierestä puhujan lisäksi aikasyöppö on henkilö, joka kertoo suurena uutisena asioita, jotka ovat taatusti ennestään tuttuja keski-ikäiselle työntekijälle, vaikka uusi juuri kyseisessä työpaikassa olisikin. Esimerkiksi liikesalaisuus ei ole tässä iässä mitenkään uusi juttu... Kieltämättä olen alkanut välttelemään kyseistä "opettajaa" enkä missään nimessä kysy juuri häneltä neuvoja...

5. Hymyilevä toimari
En tiedä onko tämä omalta kohdaltani vain sattumaa, mutta toimitusjohtajat tuntuvat hymyilevän muita työkavereita enemmän. Toki toimarit ovat usein menossa talon ulkopuolella, joten harvoin työpaikalla käydessään he ehkä haluavat hymyilyllä luoda hyvää ilmapiiriä. Mikäs siinä, kyllä sitä hymyilevää pomoa aina mieluummin katsoo kuin yrmyä tapausta.

6. Konservatiivi
Usein yllätyn miten nuoretkin kollegat voivat olla konservatiivisia ja ennakkoluuloisia esimerkiksi vieraita kulttuureita tai sukupuolitasa-arvoa kohtaan. Missä ihmeen tynnyreissä he ovat eläneet? Konservatiivi ei myöskään ole kiinnostunut uuden työkaverin osaamisesta ja kokemuksesta, vaan olettaa että tämä tekee työt vain ja ainoastaan sillä tavalla, kuin firmassa on "aina" tehty.

7. Luottaja
Luottaja on konservatiivin vastakohta ja nimenomaan odottaa uudelta työntekijältä uudenlaisia ideoita ja näkemyksiä. Hän ei vahtaa joka pikkuasiaa, vaan luottaa että homma tulee hoidetuksi. Luottaja on avoin hieman poikkeavillekin ideoille tai ainakin käy niistä mielellään keskustelua.

Uudella työpaikallani ei ole tullut vastaan vielä Pehmentyjää, joka on aluksi hieman ennakkoluuloinen ja jopa tyly uudelle työntekijälle. Yhteistyön myötä pehmentyjä alkaa ymmärtämään uutta työntekijää ja tämän tuomaa lisäarvoa työpaikalle. Joissakin pehmentyjissä olen myös havainnut, että alun tylyys voikin olla hyvin kuivaa huumorintajua, josta olen ajan myötä alkanut jopa pitämään.

Kuva: Disney

lauantai 13. syyskuuta 2014

Sallan blogi: Uutena uudessa työpaikassa

Ensimmäiset viikot uudessa työpaikassa ovat jo vierähtäneet vauhdilla. Olen päässyt jo melko hyvin sisään työtehtäviini, mutta perehdytys on ollut aika vaatimatonta. Onneksi osastollani on avuliaita ihmisiä, vaikka huomaankin, että uuden ihmisen auttaminen on heille stressaavaa, kun olisi ne omatkin työt hoidettavana.

Oma aktiivisuus onkin tässä vaiheessa tärkeää. Pitää itse hoitaa perehdytykset itselleen, jos pomo ei sitä tajua tehdä. Otankin ensi viikolla asiakseni sopia palavereita tärkeiden ihmisten kanssa - uskoisin nyt jo tietäväni itsekin keitä he ovat. Olen yrittänyt tehdä hyvän ensivaikutelman, jotta pääsen sisään porukoihin. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tämä tilapäinen vuokratyösuhde johtaisi johonkin pidemmällä aikavälilläkin.

Yritän myös pohtia mitä voin tehdä toisin kuin aiemmissa työsuhteissani. Pitäisikö olla aktiivisempi vai vähemmän äänekäs? Tunnollisempi vai suurpiirteisempi? Myöntyvämpi vai tiukempi? Tuoda itseään enemmän esiin vai pysytellä taustakuorossa. Tärkeää on olla menemättä mukaan mihinkään klikkeihin vaan pitää hyvät suhteet joka suuntaan. Enpä oli klikkiytymistä koskaan harrastanut mutta silti voisi yrittää tutustua enemmän muiden osastojen ihmisiin kuin vain lähimpiin työtovereihin.

Uudessa työssä aloittamisesta on kirjoitettu vinkkejä mm. Monsterissa.

http://uraneuvonta.monster.fi/Tyopaikalla/Uudessa-tyopaikassa-aloittaminen/uusi-tyopaikka-uusi-alku/article.aspx

Saan ensimmäisen palkkani maanantaina - kylläpä se tuntuu kivalta! Vaikka tiputin palkkatoivomukseni kipurajan allekin päästäkseni töihin, jää minulle silti enemmän käteen kuin ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta. Sitä minulla olisi ollut enää 50 päivää jäljellä. Ja onhan se parempi CV:ssä, että on välillä töissä eikä pitkäaikaistyöttömänä kotona ihmettelemässä. Mietityttää tietysti mitä mahdollisuuksia "normaalipalkkaiseen" vakituiseen työhön tässä menetänkään, mutta toisaalta turha sitä pohtia. Vähän liikaa tässä kuitenkin joutuu itselleen selittämään.... Mutta tuntuu se hyvältä lähteä aamulla töihin. Miettiä mitä laittaa päälle, mitä ottaa evääksi. Mitä mielenkiintoisia töitä sitä onkaan tänään tarjolla kustannuspaikalla.

Kuva: freedigitalimages.com/bplanet