Näytetään tekstit, joissa on tunniste työyhteisö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työyhteisö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Hannen blogi: Fiksusti tietämätön

Työpaikalla keskustelin nuoren kollegan kanssa, joka oli huolissaan siitä, että miten olla vakuuttava pitkän linjan ammattilaisten edessä. Mitä sanottavaa hänellä olisi kokeneille konkareille? Kieltämättä mietin asiaa välillä omaltakin osalta, kun joudun jonkun uuden asian pariin.

Aivan tietämättönä ja valmistautumatta tilanteisiin ei kannata mennäkään, mutta työvuosien myötä oppii olemaan myös "fiksusti tietämätön". Oman alansakaan expertin ei oleteta tietävän aivan kaikkea, vaan yleensä työtehtävissä erikoistutaan joko johonkin kapeampaan sektoriin tai sitten ollaan "yleismies Jantusia" (tiedetään monesta asiasta, mutta välttämättä mistään ei niin syvällisesti). Siksi työpaikoilla tehdäänkin paljon tiimityötä, että eri osaamiset kohtaisivat toisensa.

Nuorikin voi olla erityisaiheen paras asiantuntija, koska välttämättä kukaan muu ei ole katsonut kyseistä asiaa juuri tietystä näkökulmasta (tai edellinen tarkastelu on tehty useita vuosia sitten ja on siten jo vanhentunutta näkemystä ja tietoa). Omankin työurani töistä suuri osa on jo käytännössä vanhentunutta, joten jos joutuisin saman tehtävän eteen, niin joutuisin kuitenkin tekemään sen alusta ja eri tavalla. Lisäksi en enää edes muista vanhoja projektejani, joten niiden sisällöt ovat minulle yhtä "uutta" kuin noviisillekin...

Monilla työpaikoilla ihan tarkoituksellakin palkataan henkilöitä alan ulkopuolelta, jotta saataisiin uusia näkökulmia ja uudenlaista osaamista. Ei silloin kannata murehtia siitä, että kaikki termit eivät ole heti hallussa. Minua EDELLEENKIN ärsyttää se, kun joku lehti irvaili aikoinaan Elisabeth Rehnille, kun tämä ei osannut puolustusministerinä heti kaikki sotilasarvoja. Jos jokainen johtaja opettelisi työpaikkansa jokaisen nippeliasian, niin eipä siinä jäisi aikaa itse johtamiseen...

Työkokemuksessa korostaisinkin erilaisten prosessien hallintaa. Riippumatta sisällöstä eri työtehtävätyypit kannattaa suunnitella ja toteuttaa tietyllä tavalla. Mahdollisiin ongelmakohtiin osaa varautua jo ennalta. Toisaalta vastavalmistuneilla voi olla mielenkiintoisia työelämä- ja johtamistaitoja, kun esimerkiksi some-maailma on tuonut täysin uudenlaisia tapoja tehdä yhteistyötä ja jakaa tietoa. 

Eli luottakaa nuoret itseenne ja kokeneemmat kollegat, kannustakaa nuoria! Muistelen taas lämmöllä erästä vanhempaa kollegani, joka aina korosti että hän kertoo mielipiteensä, mutta että minä itse päätän, mitä mielipiteestä otan huomioon. Loistava sanonta aiheeseen on se, että et ole tehnyt vielä kaikkeasi, jos et ole pyytänyt apua! Itsenäisen koulu- ja opiskeluputken jälkeen itsellenikin oli uutta, että kollegat eivät ole "kilpailijoita" vaan oikeasti yhteistyössä viemässä asioita eteenpäin. 

Kuva: freedigitalphotos.net / ratch0013

lauantai 21. helmikuuta 2015

Vierasbloggaaja Leena: Minä olen se hankala työntekijä

Työelämä on yhteispeliä. Kaikista ei ole joukkueeseen. Jokaisesta työyhteisöstä löytyvät ne hankalat tyypit, joiden kanssa työnteko ei onnistu. Vaan minkälainen on tuo ihmisryhmä. Tutustutaanpas tarkemmin. Sillä minä olen yksi heistä!


Viime syksynä koitti päivä, jolloin sain käteeni irtisanomisilmoituksen ja itsetuntooni kolhun. Olin pitänyt itseäni tunnollisena ja hyvänä työntekijänä tuohon saakka, mutta se ei tuonut suojaa kun väkeä talosta vähennettiin. Minut. Sinänsä myönnän heti alkuun ajatusmaailmani olleen vanhakantainen, sillä jatkuvat yt-neuvottelut ja irtisanomiset Suomessa kohdistuvat juuri niihin tunnollisiin ja hyviin työntekijöihin siinä kuin muihinkin. Irtisanomiseni litteroitiin alaryhmään ”taloudelliset ja tuotannolliset syyt”. Harmi ettei paperi tallenna jokaista kuulemaansa sanaa yhtä tarkoin kuin muistini.

Irtisanomisilmoitus ei tullut yllätyksenä. Jo ennen yt-neuvotteluiden alkamista sain esimieheltäni ymmärtää, että tulen olemaan valittujen joukossa mikäli irtisanomisiin päädytään. Tällöin keskustelusta aukesi näkemys siitä, että en tule toimeen muiden ihmisten kanssa. Luonnollisestikin vaadin tähän perusteluita. Onko asiakkailtamme tullut palautetta yhteistyöstä kanssani? Kuulemma ei. Asiakkaat pitivät minusta. Entä tuotantotyöntekijät? Ehkäpä toimistomme koliikkiaikuinen, jolle jokainen aamu tuo mahdollisuuden herätä väärällä jalalla? Ei, sieltäkään ei oltu palautetta annettu. Sanattomasti sain ymmärtää, että esimieheni ei tullut kanssani toimeen. Tämä oli kyllä täysin totta.

Miten tähän pisteeseen sitten ajauduttiin? Tarina on pitkä ja väitän sen juontavan juurensa eriäviin moraalikäsityksiin. Olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että selän takana ei puhuta kenestäkään pahaa. Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Ketään ei työpaikalla sorreta sukupuolen, henkilökohtaisten ominaisuuksien tai vaikkapa perheenjäsenten tekemisten vuoksi. Työ on työtä ja asiat otetaan asioina. Jos työpaikalla voidaan huonosti, on asialle tehtävä jotakin. Voi kuinka sinisilmäinen olinkaan. Vastassani oli esimies, jolle jokainen erimielisyys osoittautui henkilökohtaisena kriisinä. Hankalista asioista päästiin eroon, jos niistä ei puhuttu. Omaa pesää ei saanut liata negatiivisella energialla. Surullista vain, että työpaikallani oli noin 35 huonosti voivaa työntekijää, niitä viittä hyvää ja kaunista piinaamassa. Yritin viedä esimiehelleni ja työterveyshuoltoon viestiä siitä, kuinka asiat olivat. Saamatta vastausta avunpyyntöihin.

Kuluneella viikolla olin lounaalla nykyisten kollegoideni kanssa. Eräs heistä kertoi järkyttyneenä ystävästään, joka oli saanut kirjallisen varoituksen huonosta käytöksestä. Varoitukseen olivat johtaneet samankaltaiset seikat, kuin omaan irtisanomiseeni. Kun työpaikalla voitiin huonosti, eikä asioita otettu esille, toimi tämä ystävä muiden sanansaattajana. Keskustelimme pöydässä asiasta ja totesimme tämän olleen esimiehen keino päästä hankalasta tilanteesta eroon. Kun ongelmista ei puhuttaisi, ei niitä olisi. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että tämä ei ole oikein. Valitettavasti alaisella ei ole kovin paljoa oikeuksia moraalikysymyksissä, kun esimies vain toimii rikkomatta lakia.

Irtisanomiseni jälkeen onni potkaisi ja työllistyin välittömästi kiinnostavaan projektiin. Saan käyttää osaamistani ja kokemustani laaja-alaisesti, heterogeenisessä työympäristössä. Jos olen eri mieltä, saan ottaa asian puheeksi ilman pelkoa rankaisusta. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Entisellä työpaikallani työntekijät sen sijaan jatkavat selviytymistaisteluaan. Toivon että he löytävät joukostaan riittävän rohkean puolestapuhujan, eivätkä sortuisi paineen alla. Irtisanomiseeni johtaneet syyt eivät silti saa katumaan, tai tekemään asioita toisin. Irtisanomisilmoituksen saatuani kävin työpisteelläni keräämässä henkilökohtaiset tavarat. Sana oli kiirinyt työkaverilleni, joka ihmetteli surullisena väitettä toimeentulokyvyttömyydestäni työyhteisössä. ”Kun kukaan ei kysynyt meiltä, kuka ei tule toimeen ja kenen kanssa...” Sain vahvistuksen sille, että olen mielelläni se hankala työkaveri, joka ei jätä puolustamatta heikompaa kun sen aika on.

***
Kiitos Leena tästä erinomaisesta vierasblogista, jonka saimme sähköpostikontaktin kautta! Muutkin lukijat olette tervetulleita lähettämään meille tekstejänne.
Terveisin, Hissipuhujat

Freedigitalphotos/Stuart Miles

tiistai 6. tammikuuta 2015

Hissipuheen teemakysymys: Mikä sinulle antaa työmotivaatiota?

Olisiko näin vuoden alkajaisiksi syytä pohtia työmotivaatiota? Mistä se löytyy itse kullekin.


Veera: 
Työmotivaatiota on aiheellista miettiä aika ajoin. Työhaastatteluissakin sitä usein kysytään. Minulle työmotivaation lähteitä ovat innostava työyhteisö ja –ympäristö, joka viestii niin sisäisille kuin ulkoisille sidosryhmille yrityksestä, jossa palvellaan sujuvasti sekä viestitään toinen toisiaan arvostaen. Silloin kaikki näkevät mahdollisuuksia ja kehittävät yhdessä kannattavaa liiketoimintaa. Kohdallaan olevat tehtäväkuvaukset takaavat, että jokainen tietää oman roolinsa ja sen merkityksen kokonaisuuden kannalta. 

Työmotivaatiota lisää ammattitaitoinen, kannustava ja luottamusta herättävä yritysjohto ja esimies, jotka ovat helposti lähestyttävissä ja edistävät avointa keskustelua organisaatiossa niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Työn merkityksellisyys, aikaansaannokset, rakentava yksilö- ja ryhmäpalaute ja koulutukset lisäävät merkittävästi työmotivaatiota. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että omalla myönteisellä ja ratkaisukeskeisellä ajattelulla voi vaikuttaa niin omaan kuin muidenkin työmotivaatioon.

Hanne:
Voisin mainita useitakin asioita, mutta ensimmäisenä voisin mainita luottamuksen ja mahdollisuuden itse vaikuttaa työn toteutustapaan. Ahdistun aina, jos joudun olemaan tekemisissä henkilöiden kanssa, jotka yrittävät sanella miten minun pitäisi projektityöni tehdä. Pyydän toki usein kollegoiden ideoita ja palautetta. Muistelen lämmöllä aikaisempaa, kokenutta kollegani, joka useinkin totesi, että voin ottaa hänen kommenttinsa huomioon, JOS haluan.

Toisena voisin mainita töiden monipuolisuuden. Projektitöissä olen niin tottunut erilaisiin aiheisiin, että olisi vaikea tehdä samanlaisina toistuvia työtehtäviä. Toisaalta uusien asioiden jatkuva haltuunotto venyttää joskus työpäivää, mutta onneksi apuna voi usein käyttää kollegoita ja yhteistyökumppaneita, joten kaikkea ei tarvitse itse osata. Vaikka minulla on ollutkin mielenkiintoisia työtehtäviä, minun olisi silti vaikea tehdä hyvin pitkiä työpäiviä, joista monet tuntuvat julkisuudessa raportoivan. Tarvitsen selviä irtiottoja työstä eikä työ ole minulle koko elämä.

Salla: 
Työmotivaatio minulle syntyy työn tulosten näkemisestä - kun saan jotain valmista aikaan. Se tuntuu ja näyttää hyvältä, toivottavasti myös saa kiitosta ja toimii. Siksipä juuri motivaatiotani laskee kaikenlainen vitkuttelu ja souto & huopaus. Toisaalta kaipaan myös jatkuvasti uusia tehtäviä ja haasteita. Ehkä siksi olenkin koko ajan kehittämässä myös rutiiniluonteisia työtehtäviäni, jottei käy aika pitkäksi.

Muuten motivaatio on minulle "sisäsyntyistä". En kaipaa ulkoista kannustusta tai pakkoja. Deadlinet ovat kyllä tehokas motivaattori - mutta toivottavasti olen saanut ne itse asettaa.

Viime aikoina olen kyllä pohtinut yritykseen, sen tuotteisiin ja toimialaan liittyviä motivaatiotekijöitä. Onko tämä yritys, jossa nyt olen määräaikaisena, sellainen, jossa haluaisin jatkaa, jos mahdollisuus siihen tulisi? Nämä johtajat, työkaverit, toimintatavat ja -edellytykset? Mikä olisi minun paikkani tässä työyhteisössä? Riittäisikö tässä pidempäänkin kiinnostavia projekteja? Sitä tässä sopii kevään aikana pohtia. Harvinainen tilanne sikäli, että aiemmin olen pääasiassa joutunut ottamaan ns. sian säkissä, kun olen mennyt suoraan vakituiseen työpaikkaan yhden työpaikkailmoituksen, firman nettisivujen ja parin tapaamisen perusteella.

Miten sinun työmotivaatiosi syntyy tai katoaa? Kerro!

Kuva: freedigitalphotos/Stuart Miles