Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Sallan blogi: Esimiehet eivät ole ajatustenlukijoita

Valmistaudun henkisesti kehityskeskusteluuni,  joka on uuden esimiehen kanssa ensi viikolla. Olen nyt ollut nykyisessä työssäni puolisentoista vuotta ja esimiehen vaihduttua nyt vuodenvaihteessa on hän minulle jo kolmas esimies tässä yrityksessä.


Sinällään esimiehen vaihtuminen ei ole mitenkään outo tapahtuma työurallani. Tyypillisesti on ollut niin, että yhden esimiehen kesto oli 1 vuosi ja sen jälkeen taas organisaatio muuttui tai esimies lähti yrityksestä.

Nykyisessä työpaikassani kahden ensimmäisen esimiehen kanssa ehdin pitää yhdet kehityskeskustelut, jossa käytiin läpi toiveitani työn sisällön ja uran suhteen ja sovittiinkin joistakin asioista palkkakehitykseen ja koulutuksiin liittyen. Sitten esimies vaihtui ja taas aloitettiin kaikki alusta uudelleen. Sopimuksista ei pidetty kiinni sikäli, että ne olisivat siirtyneet seuraavalle esimiehelle edes tiedoksi. 

Tuntuu hassulta jälleen kerran puolentoista vuoden sisällä aloittaa sama keskustelu alusta uudelleen: mitä minä haluan työltäni ja uraltani, millaiset työtehtävät minua kiinnostavat, mikä minua motivoi, missä haluaisin olla esimerkiksi viiden vuoden kuluttua, millaista koulutusta siihen tarvitsen ja niin edelleen. Mutta pakkohan se on, koska esimiehet eivät ole ajatusten lukijoita.

Sen olen havainnut esimerkiksi eräässä aiemmassa työssäni. Yks kaks yllättäen kuulin, että oli perustettu uusi positio, ja että siihen oli talon ulkoa jotain kautta rekrytoitu ihminen. Kun näin mikä tuo työtehtävä oli, huomasin että kyseinen työtehtävä olisi kiinnostanut minuakin, mutta kun en tiennyt sitä olevankaan, en osannut ilmaista kiinostustani kyseistä työtehtävää kohtaan.

Sanoin esimiehelleni, että olisin voinut olla tästä kiinnostunut ja hän oli hämmästynyt, että kuinka ei tullutkaan mieleen, että minäkin olisin voinut siihen hakea ja olla sopiva. Toisaalta voi tietysti kysyä, että miksi paikka ei ollut julkisesti haussa.

Toiveeni vaihtaa hommia ei ollut tullut kehityskeskustelussa puheeksi, vaikka olin jo pitempään ajatellut, että olisi aika vaihtaa hommia. Esimies ei ole siis ole ajatustenlukija ja jos jotakin muutosta urallensa toivoo, niin se täytyy todellakin itse tuoda ilmi. 

Suosittelen lämpimästi muillekin sitä, että kehityskeskustelussa mutta miksei myös muissakin yhteyksissä kannattaa avoimesti keskustella toiveistaan ja tavoitteistaan esimiehen kanssa ja ehkä myös hänen esimiehensä kanssa, jotta tilaisuuden tullen sinut voidaan huomioida organisaatiomuutoksissa ja uusia tehtäviä täytettäessä.

Tietysti kaikki lähtee siitä, että itse osaa määritellä sen mitä haluaa. Se ei aina ole niin helppoa. Siinäpä seuraavan blogin aihe.

Kuva stockimages/freedigitalphotos.net

lauantai 28. marraskuuta 2015

Hannen blogi: Suojeleeko lasilattia eliittiä?

Luin englantilaisesta lehdestä artikkelin työelämän lasilattiailmiöstä. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa eliittiin tai ylempään keskiluokkaan syntyvät henkilöt pysyvät usein yhteiskuntaluokassaan ja sen tulotasossa, vaikka olisivat menestyneet opinnoissaan vain keskinkertaisesti tai heikosti. Tämä estää lahjakkaita alempien luokkien edustajia saavuttamasta potentiaalinsa mukaista asemaa ja tulotasoa. Lasilattiailmiötä ruokkivat eliitin ja keskiluokan sisäiset verkostot, joissa mm. opintoaikojen harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja jaetaan enemmän kontaktien kuin osaamisen perusteella. Lehdessä ehdotettiinkin palkattomien harjoittelujaksojen poistamista oppilaitosten tutkintovaatimuksista.

Englanti tunnetusti on hyvin vahvasti luokkayhteiskunta, jossa ulkomaalaisetkin pystyvät tunnistamaan eri luokkien edustajat pelkän puhetyylin perusteella. Vaikka Suomessakin verkostojen merkityksestä puhutaan yhä enemmän, uskon että verkostot nykyaikana poikkeavat paljonkin ummehtuneista sikarikerhoista. Ehkä Suomessa auttaa se, että täällä on aika vähän ns. vanhaa rahaa. Menestykseen ei vaadita rahakasta menneisyyttä vaan pikemminkin näkemystä tulevaisuudesta. Ja kun toimialarakenteet ovat jälleen kerran myllertymässä uuteen asentoon, tarvitaan aidosti uutta ajattelua.

Toisekseen koulumenestyshän muutenkin selittää vain osan työelämämenestyksestä ja työelämässä voi menestyä erilaisilla kriteereillä. Kouluajan lahjakkuutta ei pitäisi liikaa korostaa.

On myös jotenkin rajoittunutta ajatella, etteikö alemmassa keskiluokassa tai työväestössä olisi työelämässä eteenpäin auttavia verkostoja. Duunarihommissa arvostetaan yhtä alla suosituksia "hyvästä tyypistä" kuin valkokaulustyöpaikoillakin. Pienemmissä duunaripaikoissa toimitusjohtajaksi edetään alan sisältä. Kyseessä saa olla jo aika iso firma, että Hesariin laitetaan ilmoitus Pulla Oy:n tai Meisseli Oy:n toimitusjohtajan paikasta. Oman lukioluokkani luokkakokouksessakin olin yllättynyt, miten moni ei-hikari poika oli edennyt pienehkön firman toimitusjohtajaksi.


Vieläkin tapahtuu myös niin, että jopa viidessä vuodessa syntyy täysin tyhjästä usean miljoonan euron liikevaihdon yrityksiä. Mielenkiintoinen esimerkki on vaikkapa Varusteleka, jonka johtoa on vaikea kuvitella sukukartanossa pidettäviin rapujuhliin. Maailma ei ole valmis yrityselämässäkään.

Kaiken kaikkiaan talouselämän kehittymistä jähmettäviä lasilattioita ja muita vastaavia asenteita ja rakenteita tulee poistaa.Suomessa turhan helposti ajatellaan, että menestys tulee vain korkeakoulutusta parantamalla. Ihan niiltä alemmiltakin koulutusasteilta tulee kuitenkin paljon osaavia ja motivoituneita työntekijöitä ja yrittäjiä. Mielenkiintoista olisikin tietää, onko alemmille koulutusasteille minkäänlaista jatkokoulutustarjontaa. Voimistaako koulutusjärjestelmämme lasilattiailmiötä?

Kuvat: freedigitalphotos.net / stockimages 

torstai 5. kesäkuuta 2014

Sallan blogi: Näistä työntekijöistä on pulaa

Duunitorilla julkaistiin lista vaikeimmin täytettävistä työpaikoista, eli niistä joihin tekijää ei löydy, helposti ainakaan:

Suomen halutuimmat työntekijät vuonna 2014:

1. Ammattimiehet
2. Autonkuljettajat
3. Suunnittelijat
4. Hotelli- ja ravintolahenkilöstö
5. Insinöörit
6. Teknikot
7. Tuotantotyöntekijät- ja koneenhoitajat
8. Myyntiammattilaiset
9. Markkinointi-, PR- ja viestintähenkilöstö
10. Johtajat

Tuossa listassa omaan silmääni pisti erityisesti kohta 9 eli oma osaamisalani. Miten ihmeessä voi olla vaikeaa täyttää markkinoinnin ja viestinnän paikkoja, kun hakijoita on ollut yli sata jokaisessa haussa missä olen ollut mukana? Ja minäkin, huippuammattilainen, olen vailla työtä :-)

Selitys artikkelin mukaan on se, että "Tämä kertoo koko markkinointiviestintäalalla jylläävästä murroksesta: median ja mainonnan digitalisoitumiseen ja markkinoinnin automaatioon haetaan uudenlaista osaamista, jolle nyt on kysyntää”, Lindroos tulkitsee." Jos osaajaa ei heti löydy, eikö kannattaisi palkata joku, jolla on muuten vahva markkinoinnin osaaminen, ja antaa fiksun ihmisen opetella asiat työn ohessa? Kysyn vaan.

No, jos en työllisty markkinointiin enkä sen johtajaksi, niin katsotaanpa listaa tarkemmin vaihtoehtojen kartoittamiseksi.

Mieheksi en voi muuttua, joten siirrytään kohtaan 2, eli autonkuljettajat. Ajokortti löytyy, mutta tässä varmaan tarkoitetaan rekkakuskeja. Rekkakortin hinta on kuulemma parin-kolmen tuhannen euron luokkaa, joten ei mikään ihan mahdoton investointi.

Suunnittelija on aika epämääräinen titteli, joten ohitetaan se ja siirrytään hotelli- ja ravintolahenkilöstöön. Siihen voi kouluttautua ainakin Haaga-Heliassa, mutta ehkä joku oikotie (hygieniapassi, anniskeluun tarvittava koulutus) löytyisi. Pistetään harkintaan. 5. ja 6. vaativat vähintään opistotasoisen monivuotisen koulutuksen.
Samoin lienee tuotantotyöntekijän ja koneenhoitajan kanssa, ehkä ammattikoulu riittää. Myyntiammattilaiseksi päässee kunhan pääsee myyntitehtäviin ja menestyy siinä. Eli palataan siihen lehtien ym. puhelinmyyntiin, joihin haetaan koko ajan henkilöstöä. Täytyypä yrittää sitä tietä huippuansioihin.

Ja tuossa viimeisessä sanassa kiteytyykin koko dilemma. Työ ei ole pelkkää ansioiden maksimointia. Työ on tärkeä osa identiteettiä. Työstä pitää voida nauttia ja saada siitä onnistumisen elämyksiä. Voihan toki olla että Aku Ankan vuosikerran myymisestä puolisokealle mummolle saa mielettömät kicksit. Tai täysperävaunullisen tukkirekan ajaminen taukopaikalle lehtipihvin ja ranskalaisten ääreen on päivän kohokohta.

Lue koko juttu tästä:
http://tyoelama.duunitori.fi/2014/06/03/suomen-halutuimmat-tyontekijat-vuonna-2014/

kuva: freedigitalphotos.net/xedos4

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hannen blogi: Helpommin teatterikorkeaan kuin töihin

Miten ihmeessä et ole vieläkään työllistynyt? Tämän tyyppisiä kommentteja työnhakijat saavat kuulla muilta ja myös itseltäänkin. Katsoin läpi oman hakuhistoriani ja keskimäärin työpaikkoihin oli hakenut 100 hakijaa (näppituntumani sattui olemaan juuri sama...) Eli "sisäänpääsyprosentti" on ollut 1. Katsoin yliopistojen hakutilastot viime vuodelta, ja sinne kaikkeen vaikeimpaankin (eli teatteri- ja tanssialalle) oli päässyt 2 % sisään (http://www.oph.fi/lehdistotiedotteet/2013/041). Tarvitseeko venyvää työllistymistä enää ihmetellä?


Itse valmistauduin aikoinaan kauppakorkean pääsykokeisiin lukemalla kuukausikaupalla. Nyt kuhunkin työpaikan hakuun ei voi käyttää kuukausia, kun pelkkiä hakemuksia lähtee viikoittain vähintään muutamia. Olen kyllä alkanut jo painottamaan enemmän laatua kuin määrää hakemuksissa. Tosin välillä lähetän hakemuksia ihan vain hakemisen vuoksi. Tulee olo, että on tehnyt jotain konkreettista työnhaun eteen.

Mitä tehdä silloin, kun ei pääse hakemaansa yliopistokoulutukseen? Haetaan alemman tason koulutukseen tai ei niin suosittuun yliopistokoulutukseen, pidetään välivuosi ulkomailla tai kotimaassa työskennellen, opiskellaan avoimessa korkeakoulussa, valmistaudutaan seuraavan vuoden pääsykokeisiin vielä paremmin ja käydään preppauskurssilla.

Työnhakijalla on käytössä periaatteessa samantyyppiset vaihtoehdot. Alemman tason koulutukseen tai työtehtäviin pääseminen ei ole välttämättä kuitenkaan helpompaa. Ammattikoulut ovat lisänneet suosiotaan ja harva työnantaja haluaa palkata ylikoulutettuja ja -kokeneita työnhakijoita.

Lähes jokaisessa rekryseminaarissa kehoitetaan hakemaan pk-yrityksiin, jotka eivät yleensä saa sitä sataa työhakemusta. Täytyy myöntää, että pk-yrityksiin hakemisessa on itselläni petrattavaa.

Osa ottaa työttömyyden välivuotena ja sapattina, joka käytetään vaikkapa matkailuun, kesämökin rakentamiseen, harrastuksiin tai lasten kanssa kotona olemiseen. Olen jo päättänyt, että pidän oikein pitkän kesä"loman" juhannuksesta lähtien, mutta tässä työllisyystilanteessa en uskalla pitää kovin pitkää breikkiä työnhaussa.

Salla jo kirjoitti hiljattain avoimen yliopiston opiskelustaan. Kurssit voivat parantaa työllistymismahdollisuuksia ja vähintään ne aktivoivat mieltä ja pitävät yleisiä työtaitoja yllä (kirjoittamista, analysointia, ongelmanratkaisua yms.).

Seuraavaan kertaan parempi valmistautuminen? Eräs head hunter mainitsi uraseminaarissa, että mikäli työnhakijalla on esittää jopa kehitysehdotuksia hakemaansa yritykseen, on hän hyvin vahvoilla. Myös tähän voisin itse panostaa paremmin. Kun keskimäärin vain kerran kuukaudessa pääsee työhaastatteluun, voisi haastatteluun valmistautumiseen hyvin käyttää muutamankin päivän. 

OTTY-toiminta on tarjonnut loistavaa ja maksutonta preppaustoimintaa työnhakijoille. Siitä täytyy olla kiitollinen! Lisäksi olen käyttänyt muutaman kerran maksullista uracoachia.

Kun aikoinani saan uuden työpaikan, pitää pitää mielessä, että se on suurempi saavutus kuin mikään ylioppilastutkinto tai opiskelemaan pääseminen!

Kuva: freedigitalphotos.net / imagerymajestic

lauantai 17. toukokuuta 2014

Sallan blogi: Avointa opiskelua

Aloitin vuodenvaihteessa opiskelun Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Opiskelen viestinnän ja median perusopintoja, laajuudeltaan 25 opintopistettä. Kokonaisuudessa opiskellaan viestintää, journalismia, mainontaa, uutta mediaa ja mediakentän muutoksia, viestinnällä vaikuttamista sekä viestinnän tutkimista ja analysointia.

Opiskelutahtini on ollut sallitut 5 opintopistettä kuukaudessa. Sallitut tarkoittaa sitä, että työvoimaviranomainen sallii sen verran ilman, että se vaikuttaa työttömyysturvaan. Jos opiskelisin enemmän, minut katsottaisiin opiskelijaksi, menettäisin ansiosidonnaisen ja joutuisin hakemaan opintotukea. Opiskelijan statusta avoimen yliopiston opinnot eivät kuitenkaan tuota. Eli parempi pysyä vaan tuossa 5 op kuussa tahdissa. Eikä se tuota ongelmia, koska kurssit ovat melko työläitä, jos ne haluaa tehdä hyvin. Olen ollut innostunut kaikesta uudesta oppimastani ja opiskelusta ylipäänsä, ja uskon että siitä on hyötyä ammatillisesti. Ja se näyttää hyvältä CV:ssä!

Opinnot ovat olleet mielenkiintoisia. Perusopintoihin kuuluu viisi erillistä 5 op:n kurssia. Jyväskylän avoimen yliopiston lähiopetusta saa myös iltaisin kotikaupungissani Helsingissä. Ensimmäinen käymäni kurssi piti sisällään lähiopetusta (tai on-line verkkoluennon) ja esseen. Seuraava oli itseopiskelua ja laaja essee. Kolmannella kurssilla oli kahtena iltana lähiopetusta ja ryhmätyönä tehtävä essee. Viiden hengen ryhmämme kokoontui kerran ja muuten teimme yhteistä esseetämme Google Docsissa.

Neljänteen, viimeisimpään, kurssiin sisältyi 6 tuntia verkkoluentotallenteita, jotka katselin läpi yhtenä päivänä. Aika puuduttavaa, mutta erittäin toimiva tapa seurata luentoja. Välillä vain kuuntelin ja tein jotain muuta mikä ei vaatinut suurta keskittymistä, välillä seurasin esitystä myös kalvoilta. Verkkoluentojen lisäksi opintomateriaaliin kuului 5 kirjaa, joiden pohjalta kirjoitetaan oppimistehtävä. Kerrankin sain kaikki tarvittavat kirjat kaupunginkirjastosta tilaamalla, aiemmille kursseille jouduin metsästämään niitä milloin mistäkin, pääasiassa Helsingin yliopiston kurssikirjastosta. Sain tehtävän jo jokseenkin valmiiksi, ja jätän sen vielä tässä kuussa.


Viimeinen kurssi suoritetaan perinteisellä kirjatentillä, joihin minä aikanaan opinnoissani totuin. Nyt tuo kirjatentti, joka on siis vielä edessäpäin, tuntuu kaikkein haastavimmalta. Tähän mennessä olen lukenut jo aika monta kirjaa, ja tullut siihen tulokseen, etten millään enää muista mitään ulkoa! Sitä se google ja wikipedia teettää.

Mitä tämä lysti sitten maksaa? Ilmaista avoimen yliopiston opiskelu ei ole, toisin kuin normaalit yliopisto-opinnot. Mutta 200 euroa on minusta pieni hinta tästä kaikesta. Jos menisin yksityisen järjestäjän päivän kestävälle kurssille, 200 eurolla saisin väliaikakahvit...

Suosittelen muillekin! Avointen yliopistojen kurssitarjonta on monipuolista, jokainen varmaan löytää sieltä jotain mielenkiintoista tai ammatillisesti hyödyllistä. Aion jatkaa opintojani syksyllä, ehkä saman aiheen parissa tai sitten otan jotain muuta. Pyrkiminen on helppoa: ilmoittaudu ja maksa verkossa.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Sallan blogi: Miksi juuri minä?

Jo jokin aika sitten osui silmiini Talouselämän verkkosivuilla oheisella otsikolla julkaistu juttu, jossa esimiesasemassa ollut henkilö pohti tunteitaan tultuaan irtisanotuksi. Hän mietti miksi juuri hän, eikä joku muu. Tutulta kuulosti.


Kuva Talouselämä/Tuomas Ikonen

Itsekin pohdin miksi juuri minä jouduin irtisanotuksi, kun se tuli osakseni YT-neuvotteluissa, järjestyksessään kolmansissa kyseisen työsuhteeni aikana. Aiemmissa kaksissa oma tiimini oli jo hajonnut. Itse en sentään joutunut tiimiläisiäni irtisanomaan, vaan sen tekivät esimieheni.

Kuten Talouselämän artikkelissakin todetaan, ihminen ensishokista selvittyään alkaa selitellä itselleen tapahtunutta. Onkin oleellista "toipumisen" kannalta, miten irtisanomisen selittää itselleen. Pitääkö itseään syyllisenä vai ei, löytääkö selittäviä tekijöitä, mitä tapahtui muille tiimiläisille, koko yritykselle. Helpointa asia on selittää itselleen silloin, kun esimerkiksi kokonainen osasto on ajettu alas, firma fuusioitu kilpailijan kanssa, tuotanto siirretty ulkomaille - asioita, joihin omalla persoonalla tai työnteolla ei ole ollut mitään vaikutusta.

Hyvien ja todellisten selitysten lisäksi voi silti myös pohtia omassa asemassa, työtehtävissä, työskentelytavassa tai jopa persoonassa olevan piirteitä, joilla on saattanut olla vaikutusta asiaan. Mitä siitä voi ottaa opikseen, onko ylipäänsä ollut oikeassa työssä, asemassa ja työympäristössä? Mutta liikaa ei pidä alkaa syyllistää itseään. Omat mietteet ovat vain spekulaatioita, joilla ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa. Harvoinpa mitään muuta selitystä irtisanomistilanteessa saa, kuin sen virallisen totuuden. Ja siinä kannattaa pitäytyä kun asiaa väistämättä joutuu tulevissa työhaastatteluissa kertaamaan.

Kun tuosta selittelyvaiheesta on päässyt ohi, on syytä mennä eteenpäin. Joskus asian prosessoimiseen menee kolme kuukautta, joskus puoli vuotta, tai kauemmin. Se riippuu oman persoonan rakenteesta. Mahdollisimman nopeasti on kuitenkin hyvä alkaa pohtia, mitä itse haluaa seuraavaksi, alkaa hakea töitä, koulutusta, harkita omaa yritystä. Kehitettävä itselleen päivärutiinit, lähteä pois kotisohvalta verkostoitumaan ja inspiroitumaan.

Artikkelissa Romana Managementin Anneli Romana toteaa: "Oman ammatillisen identiteetin uudelleenrakentamisessa keskeisiä tekijöitä ovat itsearvostus, elämänhallinnan tunne ja oppimishalu. Käsitys omasta pätevyydestä, osaamisesta ja onnistumisen mahdollisuuksista säätelee ajatuksia, motivaatioita, tunteita ja päätöksentekoa." Onkin mietittävä omia vahvuuksiaan, missä olen hyvä, minkä tekemisestä nautin ja lähteä sitten hakeutumaan näihin tehtäviin, joko entisessä ammatissaan tai uudelle uralle. Sparrauskumppaneita löytyy esimerkiksi ystävistä, entisistä kollegoista, vertaistukiryhmistä kuten OTTY:stä ja liittojen urapalveluista.

Linkki artikkeliin, jossa enemmän mm. iän vaikutuksesta uudelleensijoittumiseen.
http://www.talouselama.fi/tyoelama/miksi+juuri+mina+kysyy+irtisanottu+pomo/a2243895

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Roosan blogi: Älä soita perään!

Suomalaisyritys Soprano Tieturin 337:lle suomalaiselle rekrytointijohtajalle tekemän kyselyn tulokset ravistelevat työnhakuun liittyviä yleisiä suosituksia tämänpäiväisessä Iltalehden kirjoituksessa ("Asiantuntijat kertovat: Näin saat unelmatyöpaikkasi"). Kyselyn mukaan ei hakijan esimerkiksi kannata soittaa hakemuksen laiton jälkeen enää perään. Kolmasosa vastaajista pitää peräänsoittamista jopa työnsaantia heikentävänä tekijänä.

Kyselyn mukaan hyvä työhakemus, hyvin tehty ansioluettelo sekä hyvät suosittelijat ovat tärkeimmät tekijät siihen, pääseekö työnhakija työhaastatteluun vai ei. Työhaastattelussa taas tärkeimpiä työnsaannin kriteereitä ovat pirteä olemus, tehtävästä kiinnostuminen, oleellisen kysyminen ja siisti ulkoasu. Melkein puolet vastaajista korosti myös esiintymistaidon tärkeyttä.



Merkittävää muutosta on tapahtunut myös rekrytoijien suhtautumisessa koulutukseen. ”Arvostamme tekemällä oppimista, emme koulun penkillä istumista. Tutkinnon ohella täytyy olla näyttöä siitä, että osaa toteuttaa asioita ja on kiinnostunut sekä aktiivinen henkilö”, oli eräs kyselyyn vastannut sanonut. Koulutus on edelleenkin tärkeää, mutta tärkeämpänä pidetään relevantin koulutuksen ja työkokemuksen yhdistelmää. Yllättävää.

Yllättävää tutkimustuloksissa oli myös se, ettei verkostoitumisella tai sosiaalisen median profiililla olekaan merkitystä työnsaannissa. Tutkimuksen mukaan peräti 78% suomalaisista rekrytointipäälliköistä oli sanonut, että some-profiilin taso on merkityksetön tekijä rekrytointipäätöstä tehdessä. LinkedIniäkin työnantajat seuraavat vain jonkin verran.

Vaikken itsekään ole mikään sosiaalisen median fani, uskon, että LinkedIniä käytetään yhä enemmän ns. hiljaisen työn haussa. En siis suosittele kenenkään työnhakijan luovuttavan vielä tämän median suhteen.

Image courtesy of Stuart Miles / FreeDigitalPhotos.net

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Sallan blogi: Jumppamaikasta tuotelinjan johtajaksi

Hesarin (26.3.) pääkirjoitussivulla todetaan, että akateeminen uraputki on katkennut. Korkeakoulutettujen työttömyys kasvaa nopeasti, kokonaiset toimialat katoavat alta. Jatkossa diplomi-insinööri ei teekään insinöörin töitä koko ikäänsä, eikä markkinointiekonomi markkinoi. Koulutukseen saa edelleen uskoa, mutta "koulutuksen välinearvoa" pitää arvioida uudelleen, ottaa mallia anglosaksisista maista. Kirjoitus peräänkuuluttaa työnantajilta rohkeutta palkata ammattipiirien ulkopuolelta.


Olin töissä Englannissa 80-luvun lopussa, ja silloin jo muistan hämmästelleeni siellä vallitsevaa "koulutuksen välinearvoa". Se tosin tuntui kohdistuvat eniten Oxfordin ja Cambridgen kaltaisiin huippuyliopistoihin. Oli aika lailla sama, mitä niissä opiskelit, vaikka arkeologiaa. Opiskelijat kaapattiin heti valmistuttuaan yritysten omiin koulutusohjelmiin, joissa heille sitten opetettiin liike-elämän asiat ja uraputki aukesi.

Työskennellessäni vuosikymmen myöhemmin kansainvälisessä yrityksessä tutustuin juuri tällaisen uraputken läpikäyneeseen brittiin. Hän oli koulutukseltaan liikuntatieteen kandidaatti, eli siis jumppamaikka ja nyt siis yrityksen tuotelinjan johtaja Euroopan alueella. Toki hän oli liikuntatieteellisen opintojensa jälkeen suorittanut jotain liikkeenjohdon kursseja. Muistan silloin pohtineeni, että Suomessa ei tällaisia urapolkuja juuri tunneta. Suutari pysyköön lestissään, meillä ajateltiin. Ja ehkä ajatellaan vieläkin.

Tämän päivän Suomessa, jossa työnhakijoista on ylitarjontaa, yritys voi valita hyvinkin tarkkojen kriteerien mukaan täsmäosaajan avoimiin paikkoihinsa. Tuntuu että omalla b-to-b-taustallani on turha lähettää yhtään hakemusta b-to-c-yrityksiin, vaikka puhutaan samasta koulutus- ja ammattialasta. Ja tänä päivänä tunnutaan hakevan hyvin kapea-alaisia erikoisosaajia. Ehkä ne laaja-alaiset yleisosaajat, jotka pitävät hommat pyörimässä, istuvat tiukasti palleillaan eikä uutta erikoisosaamista tule taloon muuta kuin rekrytoimalla sitä ulkoa. Toivotaan, että joissain firmoissa sentään koulutetaan vielä henkilöstöä, jotta heidän osaamisensa pysyy ajan tasalla. Vai pitäisikö koulutus siirtää työntekijän omalle vastuulle?

Kuva: freedigitalimages/artur84

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Sallan blogi: F.E.C.-ohjelmat: työllistymistä vai ilmaisen työvoiman hyödyntämistä?

Korkeakoulutetuille lähes ainoa työllisyyskoulutusohjelma on ns. F.E.C. (Further Educated by Companies). Kyseessä on ohjelma, jossa työskennellään yritykselle minimaalista (noin 6000-7000€) korvausta vastaan 6 kk ajan, samalla osallistuen noin 20 päivän ajan koulutukseen. Osallistuin itse kerran tällaiseen ohjelmaan.

Ohjelmia järjestää useampikin taho, mutta periaatteessa on aina kyse samasta ohjelmasta. Näitä järjestäjiä on mm. Barona, MJS-Training, Aalto-yliopisto ja Talent Gate. Työttömiä hakijoita ohjelmaan houkutellaan sillä, että 70-75% osallistujista työllistyy ohjelman päätteeksi. Koulutusten aiheet vaihtelevat projektiosaamisesta markkinointi- ja myyntivalmennukseen, ympäristöalan yritysten kansainvälistymisestä muutosjohtamiseen ja tietoturvaan. Hakija saa myös korotettua työttömyyskorvausta ja ylläpitokorvausta ohjelman ajan. Lisää ohjelmasta mol.fi sivuilta hakusanalla F.E.C.

Yritykselle porkkana on tietysti se, että se saa palvelukseensa tuolla minimaalisella summalla akateemisesti koulutetun, yleensä kokeneen ihmisen kuudeksi kuukaudeksi. Jotkut ohjelmanjärjestäjät myös sallivat yrityksen yhden työntekijän osallistuvan koulutuksiin fecciläisen lisäksi, ilmaiseksi. Työllistämistä ohjelman päätyttyä ei edellytetä, tosin sitä kovasti painotetaan.

Niin, kuulostaahan se hyvältä. Ja voi sitä ollakin.

Oma kokemukseni oli sekä positiivinen että negatiivinen. Työtehtävät olivat mielenkiintoisia ja pystyin itse vaikuttamaan niihin ja koulutukset olivat hyviä. Työllistyin, kyllä, mutta vain muutamaksi kuukaudeksi ohjelman jälkeen. Eniten minua häiritsi kyseisen yrityksen innostus näihin fecciläisiin. Sinä aikana, kun itse olin mukana tai sen jälkeen, kyseisessä yrityksessä ehti olla aika monta muutakin "ilmaista" työntekijää. Kaikille ei suinkaan tarjottu palkallista jatkoa. Osalla työtehtävät eivät millään lailla vastanneet ihmisen osaamista tai edistäneet sitä.

Vaikka mielipiteeni F.E.C.'istä ovat ristiriitaisia, hain uudelleen mukaan, eri järjestäjän ohjelmaan. Tällä kertaa yhteistyöyritystä ei löytynyt.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Sallan blogi: Takaisin koulunpenkille?

Meitä työttömiä on yli 382.000 ja samaan aikaan TE-keskuksen tiedossa olevia avoimia työpaikkoja on yli 76.000, joista Helsingissä yli 24.000. (HS 4.3.) Oikeastihan avoimia paikkoja on moninkertainen määrä, koska vain noin 30% työpaikoista täytetään julkisen haun perusteella. Eikö äkkiseltään koulumatematiikalla voisi todeta, että kaikille löytyisi työpaikka?

Kyseessä on se kuuluisa kohtaanto-ongelma: puhelinmyyjän ja myyntiedustajan paikkoja on lähes nelinkertainen määrä sen alan työttömiin työnhakijoihin verrattuna. Samalla lääketieteen ja hoiva-alan työntekijoistä on pulaa. Myös sosiaalityöntekijöitä, puheterapeutteja, psykologeja ja farmaseutteja on liian vähän. Näille kaikille on yhteistä se, että kyseisiin ammatteihin ei niin vain hypätäkään, vaan useimpiin on pääsyvaatimuksena maisterintutkinto.


Pitäisikö siis lähteä takaisin koulunpenkille? Pääsykokeista kun ensin selviytyisi sisään yliopistoon, voi olettaa, että noin 4-5 vuodessa olisi valmiina maisterina tulossa työmarkkinoille. Keski-ikäisenä kilpailemassa nuorempien kanssa samoista paikoista. Eihän sen pitäisi olla ongelma, kun kerran ammattilaisista on pulaa. Toivottavasti vielä 5 vuoden kuluttuakin.




Jotenkin kyllä rohkenen epäillä tätä kuviota. Kun lehtimyyjä seuraavan kerran aloittaa pirteän tuputuksensa, ole ymmärtäväinen, se saatan olla minä….