Sallan blogi: Pelko Nokian romahduksen takana

Kauppalehti uutisoi tutkimustuloksia Nokian romahduksesta. Selvityksen mukaan Nokia olisi edelleen voinut olla älypuhelimien herra, jos johtajat olisivat uskaltaneet puhua totta toisilleen.

Tutkimuksen mukaan Nokian työntekijät pelkäsivät oman sosiaalisen statuksensa menettämistä, jos uskaltaisivat olla eri mieltä esimiehensä kanssa. Siksi isoistakaan ongelmista ei uskallettu kertoa eteenpäin, ja johto pysyi autuaan tietämättömänä. Työntekijät eivät uskaltaneet avata suutaan, koska pelkäsivät että heille huudetaan (!). Pelättiin että saataisiin hankalan tyypin maine, eikä enää saisi kutsua juhliin (!!).

Tutkijoiden mukaan heidät yllätti pelon nouseminen näin tärkeäksi selittäväksi tekijäksi Nokia romahduksessa. Pelättiin enemmän omaan organisaatiota kuin kilpailijoita. Ei ihme että kilpailijat menivät ohi ja kovaa.

Olen itse joskus kokenut olevani se äänekäs skeptikko ja herättäneeni kollegoissa pahennusta kyseenalaistamalla asioita. Kirjoitin aiemmin johtajaa firmasta toiseen seuraavasta jees-miesten ja -naisten sopulilaumasta. Johtajan on helppo johtaa, kun ympärillä vain nyökytellään hyväksyvästi. Mutta viekö hän harhaanjohdettuna ja liian optimistisen kuvan alaisiltaan saaneena yrityksen kiville ja karikkoon?

Sopii toivoa että tämä analyysi Nokian tuhosta otetaan vakavasti johtajiston keskuudessa, oli yritys ja toimiala mikä tahansa. Johtajan pitää uskaltaa kysyä niitä vaikeitakin kysymyksiä ja alaisten pitää uskaltaa puhua. Eikä kenenkään pitäisi joutua pelkäämään, että jää vaille kutsua firman kesäjuhliin vaikka avaisikin suunsa. Huutamisesta puhumattakaan.

Lue koko juttu täältä:http://www.kauppalehti.fi/etusivu/pelko+tukki+nokian+johtajien+suut/201406685696

Hannen blogi: Helpommin teatterikorkeaan kuin töihin

Miten ihmeessä et ole vieläkään työllistynyt? Tämän tyyppisiä kommentteja työnhakijat saavat kuulla muilta ja myös itseltäänkin. Katsoin läpi oman hakuhistoriani ja keskimäärin työpaikkoihin oli hakenut 100 hakijaa (näppituntumani sattui olemaan juuri sama...) Eli "sisäänpääsyprosentti" on ollut 1. Katsoin yliopistojen hakutilastot viime vuodelta, ja sinne kaikkeen vaikeimpaankin (eli teatteri- ja tanssialalle) oli päässyt 2 % sisään (http://www.oph.fi/lehdistotiedotteet/2013/041). Tarvitseeko venyvää työllistymistä enää ihmetellä?

Itse valmistauduin aikoinaan kauppakorkean pääsykokeisiin lukemalla kuukausikaupalla. Nyt kuhunkin työpaikan hakuun ei voi käyttää kuukausia, kun pelkkiä hakemuksia lähtee viikoittain vähintään muutamia. Olen kyllä alkanut jo painottamaan enemmän laatua kuin määrää hakemuksissa. Tosin välillä lähetän hakemuksia ihan vain hakemisen vuoksi. Tulee olo, että on tehnyt jotain konkreettista työnhaun eteen.

Mitä tehdä silloin, kun ei pääse hakemaansa yliopistokoulutukseen? Haetaan alemman tason koulutukseen tai ei niin suosittuun yliopistokoulutukseen, pidetään välivuosi ulkomailla tai kotimaassa työskennellen, opiskellaan avoimessa korkeakoulussa, valmistaudutaan seuraavan vuoden pääsykokeisiin vielä paremmin ja käydään preppauskurssilla.

Työnhakijalla on käytössä periaatteessa samantyyppiset vaihtoehdot. Alemman tason koulutukseen tai työtehtäviin pääseminen ei ole välttämättä kuitenkaan helpompaa. Ammattikoulut ovat lisänneet suosiotaan ja harva työnantaja haluaa palkata ylikoulutettuja ja -kokeneita työnhakijoita.

Lähes jokaisessa rekryseminaarissa kehoitetaan hakemaan pk-yrityksiin, jotka eivät yleensä saa sitä sataa työhakemusta. Täytyy myöntää, että pk-yrityksiin hakemisessa on itselläni petrattavaa.

Osa ottaa työttömyyden välivuotena ja sapattina, joka käytetään vaikkapa matkailuun, kesämökin rakentamiseen, harrastuksiin tai lasten kanssa kotona olemiseen. Olen jo päättänyt, että pidän oikein pitkän kesä"loman" juhannuksesta lähtien, mutta tässä työllisyystilanteessa en uskalla pitää kovin pitkää breikkiä työnhaussa.

Salla jo kirjoitti hiljattain avoimen yliopiston opiskelustaan. Kurssit voivat parantaa työllistymismahdollisuuksia ja vähintään ne aktivoivat mieltä ja pitävät yleisiä työtaitoja yllä (kirjoittamista, analysointia, ongelmanratkaisua yms.).

Seuraavaan kertaan parempi valmistautuminen? Eräs head hunter mainitsi uraseminaarissa, että mikäli työnhakijalla on esittää jopa kehitysehdotuksia hakemaansa yritykseen, on hän hyvin vahvoilla. Myös tähän voisin itse panostaa paremmin. Kun keskimäärin vain kerran kuukaudessa pääsee työhaastatteluun, voisi haastatteluun valmistautumiseen hyvin käyttää muutamankin päivän. 

OTTY-toiminta on tarjonnut loistavaa ja maksutonta preppaustoimintaa työnhakijoille. Siitä täytyy olla kiitollinen! Lisäksi olen käyttänyt muutaman kerran maksullista uracoachia.

Kun aikoinani saan uuden työpaikan, pitää pitää mielessä, että se on suurempi saavutus kuin mikään ylioppilastutkinto tai opiskelemaan pääseminen!

Kuva: freedigitalphotos.net / imagerymajestic

Hannen blogi: SOARA-rekryhaastattelutekniikka

Veera vinkkasi hiljattain työnantajille tehdystä rekryoppaasta (http://www.kauppakamarikauppa.fi/index.php/Kaikki-tuotteet/Loista-rekrytoijana-hoida-kosiomatka-tyylillae). Oppaan kuvauksessa itselleni tuli vastaan uusi termi: SOARA-haastattelutekniikka. SOARA tulee termeistä Situation (Tilanne), Objective (Tavoite), Action (Toiminta), Results (Tulokset), Aftermath (jälkiseuraus). Tekniikka kuuluu behavioral interview -tyyppiin (eli haastateltavan käytöstä tarkastelevaan haastattelutyyppiin). Tekniikassa työnhakijaa pyydetään kertomaan esimerkkejä todellisista työtilanteista ja miten niistä on selviydytty. Ideana on varmaankin saada käsitys vähintäänkin ongelmanratkaisukyvystä, paineensiedosta, luovuudesta, taidoista ja asenteesta. 

Amerikkalainen uracoach Bob Firestone vinkkaakin työnhakijoita miettimään 1. Millaisia kompetensseja hakemassasi työpaikassa vaaditaan? 2. 4-8 tarinaa, joilla osoitat omaavasi ko. kompetensseja. 3. Vähintään 1 tarina, joka kertoo epäonnistumisesta. (http://job-interview-answers.com/job-interview-tips/behavioral-interview-questions/behavioral-interview-answers-and-how-to-prepare/). 

Taannoisessa OTTY-seminaarissa uracoach Riikka Pajunen kertoi oivallisen esimerkin työnhakijan tarinasta, joka kertoi rivien välistä monia hyviä ominaisuuksia hakijasta. Tarina on huomattavasti luotettavampi ja monitahoisempi tapa kertoa työnhakijan vahvuuksista kuin senssi-ilmoitustyyppiset ominaisuuslitaniat. 

Oikeastaan vasta nyt olen kunnolla ymmärtänyt tarinan merkityksen. Tuntuu, että olen suhtautunut esimerkki - ja tarinakysymyksiin haastatteluissa hieman vähätellen ja ajatellut, että miksi tehdä numero sellaisista "saavutuksista", jotka nyt vaan ovat kuuluneet työnkuvaan. Itselleni itsestäänselvät asiat eivät välttämättä kuitenkaan ole niin tuttuja kilpaileville työnhakijoille tai työnantajallekaan. 

Näen myös riskejä ennalta mietityissä tarinoissa. Ne eivät ehkä kuulosta kovin luontevilta. Hyvä haastattelija yllättää niin, että jo mietityt tarinat eivät sovellu pyydettyyn esimerkkiin. Totuutta venyttävät tarinanikkarit pääsevät hakutilanteissa etulyöntiasemaan. Liian rehellisestä tarinasta tulee rivien välistä liian monia negatiivisia ominaisuuksia esille... 

Oletteko itse miettineet valmiita tarinoita haastatteluihin vai luotatteko, että paras tulos syntyy spontaaneista vastauksista?


Kuva: freedigitalphotos.net / jscreationzs

Hannen blogi: Työnhakijan heikkoudet

Kärjekäs, kova, ei luottamusta nauttiva, peesailija, sooloilija, joustamaton, yhteistyökyvytön, laittomia keinoja käyttävä ja julkisiin sotkuihin sekaantunut. Jos saisit työnhakijana itsestäsi tällaisen arvion, miten suhtautuisit? Lähes kateellisena luin tämän aamun HS:stä SDP:n tuoreen puheenjohtajan, Antti Rinteen, saamia negatiivisia arvioita. Minusta tuntuu, että oma työnhakuni tyssää paljon pienempiin virheisiin ja luonnevikoihin. Toisaalta omat ansioni ja vahvuuteeni ovat selvästi Rinteen ansioita heikommat...

Työpaikkahaastatteluissa tulee aina varautua kysymykseen omista heikkouksista. Toisaalta kysymykseen ei saa vastata, että heikkouksia ei ole. Tämä voidaan tulkita esim. narsismiksi, itsetuntemuksen puutteeksi tai haluttomuudeksi kehittyä tarpeiden mukaisesti. Toisaalta jos hakija on aidosti tunnistanut itsessään heikkouksia, kannattaako niitä tuoda esille? Haastattelijalle ei välttämättä olisi tullut ko. näkökulmaa edes mieleen, jos hakija ei itse olisi nostanut sitä esille. Olen itse hyvin allerginen "heikkouksille", joilla kuitenkin käytännössä kehutaan itseään: täydellisyyteen pyrkiva, työmaanikko, liian nopea kollegoihin nähden, yli-innokas yms.

Mitä kysymykseen omista heikkouksista kannattaisi siis vastata? Itse olen miettinyt, millaisia muut mahdolliset hakijat ovat ja arvellut, että hakijoissa lienee henkilöitä, jotka tuntevat työpaikan ja työtehtävän TIETYT osiot paremmin kuin minä. Samalla yritän kuitenkin korostaa niitä osioita, joissa itse olen vahvoilla.

Heikkouskohdalle haettaneen kuitenkin enemmän sitä, mitä heikkouksia hakijalla on työtavoissa ja persoonana. Monissa testeissä (ja aviomiehen kommenteissa) yhdeksi heikkouksekseni on arvioitu kärsimättömyys. TYÖympäristössä pystyn hillitsemään kyseisen ominaisuuden hyvin enkä aluksi meinannut edes tunnistaa tätä piirrettä itsessäni. Työssäni on ollut myös paljon tehtäviä, jotka ovat vaatineet kärsivällisyyttä. Kannattaako minun edes mainita kärsimättömyys heikkoutena?

Olen ehkä hieman vainoharhainen koko heikkousasian kanssa. Pitkän työhakurupeaman jälkeen itselläni on olo, että vain 100 %:n täydelliset kelpaavat avoinna oleviin työpaikkoihin. Ehkä minun pitäisi luottaa enemmän siihen, että heikkouksia on kaikilla ja että vahvuudet kompensoivat niitä. Ja että rapatessa roiskuu;. välillä tulee väkisinkin myös epäonnistumisia.

Miten olette itse vastailleet haastatteluiden heikkouksia koskeviin kysymyksiin?

Kuva: freedigitalphotos.net / Clare Bloomfield

Veeran blogi: Uravision toteuttaminen – Uskallatko Unelmoida?

Se ei ole ihan yksinkertainen tehtävä eikä myöskään mahdoton, kun työ katoaa yt-neuvotteluiden myötä tai jostain muusta syystä. Ensin on tyhjennettävä vanha kovalevy. Tämän jälkeen alkaa uuden luominen puhdistelulle kovalevylle. Sitä luodaan kuuntelemalla omaa mieltä ja sydäntä. Mieli antaa voimaa ulkoiseen maailmaan ja sydämen kuuntelu voimistaa sisintämme.

Uravision toteuttaminen on kuin unelmamatka, joka toteutuu tallaamalla erilaisia polkuja pitkällä tai lyhyellä kaavalla. Jokaisella oma aikataulunsa, joten vertaillut toisiin sikseen. Oma tahtotila on ratkaiseva kaikessa tekemisessä niin uravisiossakin.

Unelmamatka ei toteudu ellei ensin haaveile siitä. Haaveilusta syntyy ajatuksia ja tunteita. Matkan sisältö, kohde ja aikataulu alkavat hahmottua. Lähteekö matkalle yksin vai toisten kanssa. Seuraavaksi alkaa pääsee jo konkreettiseen suunnitteluun. Suunnittelusta alkaa toteutus. Toteutus vaatii suunnitelman. Suunnitelma vaatii aikataulun. Aikataulu vaatii seurantaa ja analysointia sekä aika ajoin täsmennystä ja korjaustakin. Samalla menetelmällä uusi uravisionkin alkaa toteutua. Matkalla tapaa uusia ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa omia kokemuksia, jatkaa matkaa yhdessä, lähteä eri suuntaan ja sopia uusia tapaamisia......... vaihtoehtoja on monia. Kohtaamiset rikastuttavat ja antavat voimaa uravision käytännön toteuttamiseen.

Kuva: www.FreeDigitalPhotos.net 

Unelmien toteuttaminen vaatii uskoa itseensä ja omaan tekemiseen eli roiman annoksen rohkeutta. Omaan uravisioon on suhtauduttava vakavasti. Matkalla kohti uravisiota kohtaa pelkoa, koska kaikki uusi nostaa välillä pelon pintaa. Pelko on viesti, joka pitää ottaa vastaan ja kuunnella se, mutta sen valtaan ei pidä antautua. Pelkoa aiheuttavat tunteet ovat olleet minulle viestejä omista kehittämiskohteista. Monesti pienenkin muutoksen tekeminen vaati rohkeutta, sillä niin helppo on pitäytyä vanhoissa tutuissa askelmerkeissä. Me olemme usein liian turvallisuushakuisia. Siksi on helppo laittaa jarrut päälle moneen elämän muutoksen. Tosiasiahan on, että kaikki muutokset eivät toteudu hetkessä. Lisäksi niihin sisältyy epäonnistumisen mahdollisuus, joka herättää pelkoa. Suomalaisessa kulttuurissa epäonnistuminen koetaan kielteisenä niin henkilökohtaisella kuin kollektiivisella tasolla. Epäonnistumiset pitää nähdä harjoitteluna ja välietappeina kohti omia unelmia. Niistä syntyy aitoja omia kokemuksia, joita reflektoimalla voi tehdä korjausliikkeitä toteutukseen ja suuntaan.

Oman ajattelun laatu ja tunteiden voima ovat ratkaisevat tekijät, kun oma mieli luo uutta. Tästä kertoo Tuure Kilpeläisen kappale – Ajattelun voima – https://www.youtube.com/watch?v=9oFoTR17T30 ja pelon karkottamiseksi voi kuunnella kappaleen  –  Pelko pois – https://www.youtube.com/watch?v=2hQYtXsQOs8. Omaa uravisiota voi pohdiskella ja työstää lukemalla esimerkiksi Kati Järvisen kirjaa – Mielekäs työ, josta saa loistavaa apua uravision toteutukseen.


Kuva: http://www.freedigitalphotos.net/images/Other_Metaphors