Onneksi heti ensimmäinen "oikea" työpaikkani osoitti, että erilaiset viestintämuodot ovat elintärkeä osa työelämää eikä niitä pääse karkuun. Olen myös oppinut pitämään ryhmätöistä ja esitysten pitämisestä, kunhan ne eivät ole jokapäiväisiä.
Viestintä ei ole vain erityisten viestintäammattilaisten yksinoikeus, vaan viestinnän tärkeys koskee kaikkien töitä. Minun pitää osata viestiä, mitä olen tehnyt ja tekemässä, mitä aion tehdä ja miksi teen niin. Lisäksi minun pitää ymmärtää hyvinkin monenlaisten ihmisten tavoitteita ja tarkoitusperiä. Viestinnän merkitys korostuu, kun asioista ollaan erimielisiä. Usein erimielisyyden takana voi olla, että asioita tai termejä ei ymmärretä samalla tavalla, asiaa katsotaan eri näkökulmista ja näkökulmien arvoa painotetaan eri tavoin. Näiden erojen esille tuonti ja ymmärtäminen ovat loppujen lopuksi viestintää.
Tärkein kysymys viestinnässä on "Mitä sitten?" Ei riitä, jos kerrotaan paljon faktoja, mutta ei kerrota mitä faktoista voi seurata. Tästä olen yllättävän usein joutunut keskustelemaan vanhemman kollegani kanssa. Hän raportoi mielellään ja yksityiskohtaisesti faktoja, mutta joudun usein pumppaamaan häneltä näkemystä, mitä faktoista seuraa ja mihin ne vaikuttavat. Hänellä tuntuu olevan kuvitelma, että hänen raporttiensa lukijat tekevät samat johtopäätökset kuin hän itsekin. Erään laskelman tuloksen olin tulkinnut jopa päinvastaiseksi kuin se oikeasti oli. Asiaa ei oltu viestitty oikein!
Kaiken kaikkiaan näen, että viestintätaitojen oppiminen on ollut yksi suurimpia saavutuksiani työurani aikana. Toisaalta näen, että juuri viestinnässä minulla on eniten kehittymistarpeita. Paria rekrykonsulttia hieman ihmetytti tämä logiiikkani. Ehkä he näkivät viestinnän merkityksen liian kapeasti...
Kuva: freedigitalphotos.net / bplanet
