lauantai 28. marraskuuta 2015

Hannen blogi: Suojeleeko lasilattia eliittiä?

Luin englantilaisesta lehdestä artikkelin työelämän lasilattiailmiöstä. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa eliittiin tai ylempään keskiluokkaan syntyvät henkilöt pysyvät usein yhteiskuntaluokassaan ja sen tulotasossa, vaikka olisivat menestyneet opinnoissaan vain keskinkertaisesti tai heikosti. Tämä estää lahjakkaita alempien luokkien edustajia saavuttamasta potentiaalinsa mukaista asemaa ja tulotasoa. Lasilattiailmiötä ruokkivat eliitin ja keskiluokan sisäiset verkostot, joissa mm. opintoaikojen harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja jaetaan enemmän kontaktien kuin osaamisen perusteella. Lehdessä ehdotettiinkin palkattomien harjoittelujaksojen poistamista oppilaitosten tutkintovaatimuksista.

Englanti tunnetusti on hyvin vahvasti luokkayhteiskunta, jossa ulkomaalaisetkin pystyvät tunnistamaan eri luokkien edustajat pelkän puhetyylin perusteella. Vaikka Suomessakin verkostojen merkityksestä puhutaan yhä enemmän, uskon että verkostot nykyaikana poikkeavat paljonkin ummehtuneista sikarikerhoista. Ehkä Suomessa auttaa se, että täällä on aika vähän ns. vanhaa rahaa. Menestykseen ei vaadita rahakasta menneisyyttä vaan pikemminkin näkemystä tulevaisuudesta. Ja kun toimialarakenteet ovat jälleen kerran myllertymässä uuteen asentoon, tarvitaan aidosti uutta ajattelua.

Toisekseen koulumenestyshän muutenkin selittää vain osan työelämämenestyksestä ja työelämässä voi menestyä erilaisilla kriteereillä. Kouluajan lahjakkuutta ei pitäisi liikaa korostaa.

On myös jotenkin rajoittunutta ajatella, etteikö alemmassa keskiluokassa tai työväestössä olisi työelämässä eteenpäin auttavia verkostoja. Duunarihommissa arvostetaan yhtä alla suosituksia "hyvästä tyypistä" kuin valkokaulustyöpaikoillakin. Pienemmissä duunaripaikoissa toimitusjohtajaksi edetään alan sisältä. Kyseessä saa olla jo aika iso firma, että Hesariin laitetaan ilmoitus Pulla Oy:n tai Meisseli Oy:n toimitusjohtajan paikasta. Oman lukioluokkani luokkakokouksessakin olin yllättynyt, miten moni ei-hikari poika oli edennyt pienehkön firman toimitusjohtajaksi.


Vieläkin tapahtuu myös niin, että jopa viidessä vuodessa syntyy täysin tyhjästä usean miljoonan euron liikevaihdon yrityksiä. Mielenkiintoinen esimerkki on vaikkapa Varusteleka, jonka johtoa on vaikea kuvitella sukukartanossa pidettäviin rapujuhliin. Maailma ei ole valmis yrityselämässäkään.

Kaiken kaikkiaan talouselämän kehittymistä jähmettäviä lasilattioita ja muita vastaavia asenteita ja rakenteita tulee poistaa.Suomessa turhan helposti ajatellaan, että menestys tulee vain korkeakoulutusta parantamalla. Ihan niiltä alemmiltakin koulutusasteilta tulee kuitenkin paljon osaavia ja motivoituneita työntekijöitä ja yrittäjiä. Mielenkiintoista olisikin tietää, onko alemmille koulutusasteille minkäänlaista jatkokoulutustarjontaa. Voimistaako koulutusjärjestelmämme lasilattiailmiötä?

Kuvat: freedigitalphotos.net / stockimages 

lauantai 21. marraskuuta 2015

Sallan blogi: Kun telefax oli uusinta uutta

Hanne kirjoitti edellisessä blogissaan siitä, miten nyt eläkkeelle jäävät muistelevat menneitä aikoja työelämässä, kun pärjättiin vaikkei ollut kuin yksi tietokone koko firmassa.

Aloin itsekin muistella menneitä. Aloitin kesätöissä jo 80-luvulla ja silloin todellakin yrityksessä saattoi olla yksi tietokone, jos sitäkään. Opiskellessani koko korkeakoulussa oli 2 tietokonetta ns. tietokoneluokassa ja 2 opiskelijoiden käyttöön. Tietokoneessa oli kaksi aukkoa, toiseen ladattiin lerppu jossa oli DOS, ja toiseen toinen lerppu, jossa oli WordPerfect tai joku muu dos-pohjainen tekstinkäsittelyohjelma. Sitten kirjoittamaan. Lopputulos eli valmis gradu tulostettiin matriisikirjoittimella monen metrin mittaiseksi pötköksi. Oi niitä aikoja!

Kesätöissä minulla oli vaihtelevasti tietokoneita käytössäni, mutta kirjoituskonettakin vielä käytettiin ja korjauslakka tuli tutuksi. Telefax oli mielettömän hieno keksintö, mutta kerran jouduin myös telexin hoitajaksi - se oli pelottava kapistus.



Kun menin ensimmäiseen vakinaiseen työpaikkaani 90-luvun alussa, sai työpaikalla vielä tupakoida omassa työpisteessään. Myös avokonttorissa. Onneksi sitä vaihetta ei kestänyt kovin kauaa. Osastollamme oli silloin pari tietokonetta, mutta ei kestänyt kauaa, kun sain jo oman. Yritys oli hyvin edistyksekäs ja otimme käyttöön beta-version ICL:n yrityssähköpostijärjestelmästä. Muutama änkyrä tosin ei suostunut sähköpostia käyttämään. Tein kaikenlaisia kokeiluja sähköpostilla, sillä pystyi mm. lähettämään telefaxeja. Noin teoriassa - käytännössä ohjelmassa oli bugi, jonka takia faxi meni perille 10 kertaa, kunnes vastaanottavasta laitteesta loppui paperi.

Telefax oli vielä kovassa käytössä 1994-95, koska esim. kaikilla IT-alan jälleenmyyjillä ei vielä ollut sähköpostia käytössään! Onneksi se yleistyi nopeasti ja sitä myöten pikkuhiljaa fax jäi pois, mutta kyllä niitä vielä tänä päivänäkin on olemassa. Olen tainnut viimeisen kymmenen vuoden aikana lähettää noin 10 faxia, yleensä ulkomaankauppaan liittyvää asiaa. Ensimmäisen Nokiani taisin saada 1995. 2110 oli yksi parhaita puhelimia ikinä. Sillä voi soittaa puheluita.

Maailma on muuttunut viimeisen 6-7 vuoden aikana nopeammin kuin sitä edeltävinä satana vuotena yhteensä. Tänä päivänä työssäni käytän tietysti edelleen sähköpostia hyvin paljon, mutta myös pikaviestimiä, sosiaalista mediaa, Lynciä, videota. Yksityisesti kirjo on vielä laajempi. Käytössä olevien erilaisten ohjelmistojen määrä on valtava. Niiden vaatimille salasanoille minulla on töissä käytössä ihana vanha keksintö: paperinen puhelinmuistio. Sinne laitetaan T:n kohdalle twitter-salasanat jne. Melkein jokaiseen kirjaimeen löytyy joku softa ja sen salasanat.

Millaisia muistoja sinulla on? Mitähän parinkymmenen vuoden päästä ajatellaan nykyisestä pikaviesti-Lync-twitter-ym. maailmasta?

perjantai 6. marraskuuta 2015

Hannen blogi: Hyvästi E-tyypit

Tämä vuosi on ollut yhtä juhlaa - eläkkeellesiirtymisjuhlia on ollut sen verran tiuhaan. Niitä on ollut nykyisellä työpaikallani ja kutsuja juhliin on sadellut edellistäkin työpaikoista. Onkin tosi kivaa, että on ollut vielä mahdollisuus kiittää ex-kollegoita yhteistyöstä (onneksi kutsut ovat tulleet liittyen henkilöihin, joiden kanssa on ollut oikeasti ilo tehdä töitä).

Olen aina tykännyt tehdä töitä työpaikan konkareiden kanssa. He yleensä ottavat asiat jo hieman rennommin, eikä yhteistyössä ole sellaista kilpailutilannetta kuin oman ikäisten kanssa. Konkareilta kehtaa kysyä tyhmempiäkin kysymyksiä ja toisaalta he myös jakavat mielellään tietojaan. On myös oikeasti kiinnostavaa (välillä...) kuunnella vanhempien tarinoita menneiden vuosikymmenien työelämästä. Asioista selvittiin, vaikka tietokoneita oli firmassa vain yksi...


On myös haikeaa, kun mukava ja osaava työkaveri jää eläkkeelle. Ehkä sen takia, että työkaverit tuntee nimenomaan työminän kautta eikä heitä eläkkeellejäännin jälkeen juurikaan tapaa. Sitä myös miettii sitä huimaa osaamisen määrää, joka periaatteessa muuttuu kerralla arvottomaksi. Sukulaisten eläköityminen tuntuu iloiselta tapahtumalta, koska heidät taas tuntee vapaa-ajan minän kautta ja eläköityminenhän vain lisää vapaa-aikaa.

Kun kollega jää eläkkeelle, minun on vaikea keksiä hyvää toivotusta eläkepäiville. "Hyviä eläkepäiviä" on aika persoonaton. Pitäisikö eläkeläiselle toivottaa rentouttavia vai aktiivisia eläkepäiviä?  Joillekin eläkkeellejäänti voi olla jopa kriisi, joten sitä ei voi automaattisesti olettaa hyvänä asiana.

Kuva: www.freedigitalphotos.net/Ambro