Viimeaikaisten tapahtumien innoittamana tai pikemminkin ärsyyntyneenä esittää Hissipuhe teemakysymyksenä, onko sinua häiritty seksuaalisesti työpaikalla ja miten?
Salla: Valitettavasti kyllä, ei tosin enää viime vuosina. Seksuaaliset häirintätapaukset taitavatkin ajoittua alle kolmekymppisille, kuten television A-studiossa hiljattain todettiin.
Mitään kovin pahaa tai dramaattista sinällään ei tapahtunut minullekaan, mutta ei nyt ihan asiallistakaan kaikki ole aina ollut. Ehkä ikävin tapaus oli ulkomailla, jossa olin kesätöissä opiskeluaikana. Kyseisessä yrityksessä oli yksi mieshenkilö, josta minua varoitettiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja osoittautuikin, että kyseinen mies otti aina nuoret ulkomaiset harjoittelijatytöt kohteikseen. Sinällään hänen häirintänsä ei ollut mitään kovin ikävää, mutta kuitenkin sellaista, että häntä mielummin vältteli. Pieniä juttuja, ei sentään käsiksi käymistä. Mutta kyllä sitä pohti, että mihin asti mies olisi kyennyt menemään tilaisuuden tullen.
Muutamia vuosia myöhemmin toisessa työpaikassa Suomessa hyvin miesvaltaisella alalla kävi niinkin, että asiakastapahtumamme iltaosuudessa eräs maistissa oleva miesasiakas tuli kysymään minulta, että olenko täällä vieraita "viihdyttämässä". No en todellakaan ollut. Kun kerroin tästä tapauksesta miespuoliselle kollegoilleni, he pitivät minua aivan tyhmänä, kun moisesta asiasta otin itseeni. Että ihan huumorilla olisi pitänyt ottaa se, että luultiin maksulliseksi naiseksi. Ehkä huvittavaa olikin se, että minua ei ulkomuodon, pukeutumisen tai käytöksen perusteella varmaankaan kukaan selvin päin oleva mies olisi erehtynyt ilotytöksi luulemaan.
Hanne: Onneksi ei merkittävästi (nimenomaan työpaikalla tai työtilaisuuksissa). Joitakin yksittäisiä kommentteja on ollut, mutta ne tulivat henkilöiltä, joilta tuli muutenkin sammakoita suusta, joten en niistä sen enempää häiriintynyt (mutta mieleen nekin tilanteet ovat silti jääneet).
Pahimpia ovat olleet tilanteet, joissa mieskollegat ovat kommentoineet julkisuudessa esillä olleita häirintätilanteita uhreja alentavasti ("eikö sitä saa enää työpaikalla vitsailla" yms muuta typerää). Vaikka turhiakin ilmiantoja tehdään, häirintäsyytökset tulee ottaa kuitenkin vakavasti. Enkä todellakaan usko, että syytöksiä tehdään yksittäisistä tuhmista vitseistä, vaan toistuvasta koskettelusta, henkilöön kohdistuvista seksuaalissävytteisistä kommenteista ja ehdotteluista. Kuka mies oikeasti näkisi hyväksyttävänä, että oma vaimo, tytär tai sisko joutuisi samanlaiseen kohteluun?
Välillä myös tuhahdellaan seksuaaliselle häirinnälle pikkujuttuna ja unohdetaan, että esim. raiskaukset ovat jo seksuaalista VÄKIVALTAA. Häirintä itsessään ei siis edellytä väkivaltaa. Häirinnässä ei varmaan myöskään ymmärretä sitä, että uhri ei voi tietää sitä, kauanko häirintä tulee jatkumaan, paheneeko se ja muuttuuko se jossain vaiheessa väkivallaksi. Siksi "pienetkin", mutta jatkuvat teot voivat olla tosi ahdistavia.
Vapaa-ajalla häirintätapauksia on ollut jonkin verran, mutta ei silloinkaan mitään pahoja tapauksia. Varsinkin alaikäisenä oli ikävä kuulla keski-ikäisten miesten kommentteja. Rippileirillä istuin vieressä, kun leirillä vieraileva pappi kommentoi erään rippileiriläisen rintoja. Opiskeluja-aikana vastaan tuli itsensätyydyttäjä, mutta vanhasta papasta näki jo kaukaa, että hänellä ei ollut enää kaikki muumit muumilaaksossa.
Pahinta ovat myös kommentit, että häirintää ei voi olla ollenkaan olemassa, koska kommentoija ei ole sitä itse kokenut tai nähnyt. Ei häirintätilanteista kovin mielellään kavereidenkaan kanssa keskustele, pikemminkin ne haluaa unohtaa mahdollisimman nopeasti. Ehkä pitäisi keskustella enemmän. Tapahtumien esille tuonti tuntuu olevan tärkeä tapa viedä asioita eteenpäin (ottaen huomioon lehtijutut esim. Egyptin ja Intian tilanteesta).
Kuva Talouselämä.fi
