keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Sallan blogi: Työelämä kaipaa enemmän vittumaisia naisia

Kauppalehdessä oli artikkeli "Työelämä kaipaa enemmän särmikkäitä naisia". Tämän blogin otsikon kuolemattoman totuuden sanoi Alf Rehn Naiset johtajiksi -hankkeen karonkassa. (KL vaan ei uskaltanut kirjoittaa v-sanaa otsikkoon. Kukas kiltti tyttö siellä on toimittajana..?)

Jutussa mainittiin, että ei enää pidä palkata kilttejä tyttöjä, jotka nätisti sopeutuvat yrityksen vallitsevaan kulttuuriin vaan on uskallettava palkata myös niitä - naisia tai miehiä - jotka haastavat status quon ja pakottavat yhteisön tarvittaviin muutoksiin.


Samalla on pakko oppia sietämään myös erilaisuutta ja myöskin naisia, joilla on vahvoja mielipiteitä, jotka he uskaltavat myös tuodaan esiin.

Niin mitenkäs särmikkyyteni jakseleekaan? Olen muutamia kertoja joutunut kokemaan olevani liian vahva mielipiteissäni ja minua on pidetty jääräpäisenä, kun olen puolustanut kantojani. Onko se johtunut sitä että olen nainen? Vaikea sanoa.

Olen kyllä kokenut joskus että naiselle ei anneta mitään anteeksi, mies taas pääsee helpommin kuin koira veräjästä. Hyvä veli -verkosto pelastaa miehen ja herrahissi nostaa, mutta ei naista. Vai olisiko asia jo muuttunut nykyisille työelämään tuleville, uraa luoville naisille? Ovatko tuplastandardit ja piilokiintiöt sekä perinteiset sukupuoliroolit todellakin historiaa 2020-luvulla kuten hankkeen tuloksissa ennustetaan? Toivotaan niin.

http://m.kauppalehti.fi/uutiset/tyoelama-kaipaa-enemman-sarmikkaita-naisia/RGMT7M3r

Kuva: Kauppalehti

1 kommentti:

  1. Itse olen hieman allerginen ajatukselle, että uusien ajatusten esille tuominen vaatii erityistä särmikkyyttä tai vittumaisuutta. Minusta kyse on pikemminkin normaalista, hyvästä omastatunnosta, aloitteellisuudesta, idearikkaudesta ja kieltämättä välillä rohkeudestakin. Tietysti riippuu siitä, miten suuresta muutoksesta ja muutoksen nopeudesta puhutaan ja minkälaisessa toimintaympäristössä.
    Itse olen valmistumisen jälkeen ollut lähes pääosin asiakasprojekteissa, joissa jo lähtökohtana on jonkinlainen muutoksen tarve. Niissä uusien näkökulmien esille tuonti on ollut helppoa, vaikka en itseäni erityisen särmikkäänä pidäkkään. Olen kyllä kieltämättä miettinyt, että muutoksista puhuminen oman organisaation sisällä voisi olla huomattavasti haastavampaa. Koska työni on ollut niin asiakasorientoinutta ja minulla on ollut suuri mahdollisuus vaikuttaa omaan työhöni, en ole hirveästi käyttänyt energiaa sen miettimiseen, miten saisin muutoksia omalla työpaikallani aikaan. Olen ollut melko pienissä organisaatioissa töissä ja tarvittaessa olen keskustellut asioista suoraan johtajien kanssa ilman "huutoäänestyksiä". Hyvillä perusteluilla olen saanut hyväksynnän ainakin pienemmille muutoksille. Jos ideaa ei hyväksytä firmatasolla, saatan katsoa voinko edistää asiaa omassa työssäni.
    Vaikka olen ollut aika miesvaltaisissa työpaikoissa töissä, niissä on ollut myös naisia esimiehinä ja johtoryhmien jäseninä. Hissukoita on ollut sekä naisissa että miehissä. Asiakasprojektipainotteisessa työpaikassa on helppo mitata objektiivisesti työntekijöiden tuloksellisuutta. Tällöin tuloksia tekeviä naisia on vaikea sivuuttaa. Työpaikoissa, joissa tulos ja tehokkuus ovat enemmän subjektiivisesti arvioitavia, voivat perinteiset käsitykset "oikeasta" (miesten) tavasta toimia jäädä vahvemmin päälle.
    Yksi asia, missä naisilla on tarpeen ryhdistäytyä, on olla selvemmin uraorientoituneita heti valmistumisen jälkeen. Olen nähnyt liian monia fiksuja naisia, jotka ovat kerran aloittaneet avustavissa tehtävissä ja ovat sitten jämähtäneet niihin vuosikausiksi. Kuten Salla aiemmin kirjoitti, vähintään kehityskeskusteluissa pitää tuoda esille toiveet uralla etenemiseen. Myös työpaikan vaihdot ovat hyvä tapa edetä ja saada muutenkin perspektiiviä työelämään. Uran alussa voi vallan hyvin vaihtaa työpaikkaa parinkin vuoden välein ilman, että sitä pidetään negatiivisena asiana.

    VastaaPoista