keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Sallan Blogi: Olemisen epätodellinen keveys


Muutamakin tuttu on kysynyt minulta, millaiselta tuntuu olla työtön. Selvästikin siis ihmisiä, jotka ovat YT-arvonnoissa selviytyneet voittajina. Olen vastannut ”epätodelliselta”. Siltähän se tuntuu, kun on 20 vuotta tehnyt säännöllisesti normaalia päivätyötä – mitä nyt enimmäkseen ylitöillä maustettuna.  Ei aikaisia aamuherätyksiä, palavereita, työmatkoja. Ei aikataulupaineita, strategiasessioita, viime tingan muutoksia, kehityskeskusteluja, onnistumisia eikä mokia. Aika stressitöntä elämää siis? Kevyttä kuin pilvenhattara kesätaivaalla.



Vähän aikaa se voi siltä tuntuakin. Voi uppoutua harrastuksiinsa. Matkustella, vaikka maailman ympäri, kun kerrankin on aikaa. Kivaa ja rentouttavaa, eikö?
Todellisuus on kuitenkin toinen, useimmille. Työttömyyskorvaus ei riitä maailmanmatkoihin, hyvä jos satunnaiseen kahvilakäyntiin, mutta sekin tulee useimmin vaihdettua itse leivottuun muffinsiin.
(Itsepoimituista mustikoista ja kaurahiutaleista syntyy näitä herkkuja).
 
 
Itse istun tuntikausia tietokoneella selailemassa työpaikkaportaaleja, kirjoitan hakemuksia ja täytän työläitä web-lomakkeita. Jos hyvin käy, valmistaudun toiveikkaana haastatteluun. Mieluummin olisin nytkin tätä kirjoittaessani töissä. Vaikka selaamassa tuhatta lukematonta sähköpostiviestiä.

1 kommentti:

  1. Niinpä, näinä aikoina kun ei voi "päättää" siirtyvänsä sitten töihin, kun "lomailusta" on saanut tarpeekseen. Harva voinee verrata työttömyyttä suunniteltuun lomailuun. Mutta työnhakijana tulee nautittua viikonlopuista ja juhlapyhistä ihan samalla tavalla kuin työntekoaikanakin...

    VastaaPoista