keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Sallan blogi: Parempaa Uutta Vuotta!

Hyvät työttömät, työttömyysuhan alaiset ja muuten työpaikka-asioita pohtivat, toivotan teille entistä parempaa uutta vuotta! Ei lannistuta, eikä anneta periksi. Kyllä tämä Suomen tilanne tästä joskus paranee. Pidetään huolta itsestämme, osaamisestamme ja ennen kaikkea motivaatiostamme myös vuonna 2015.


Hesarissa Jani Kaaro kirjoitti kolumnissaan, että "Työttömiä nöyryytetään ja heiltä viedään ihmisarvo".
http://www.hs.fi/tiede/a1419912434653

Kolumni kiertää asiaan pitkän kaavan mukaan, aina 40-luvun Floridan mustien ihmisoikeuksien kautta. Mutta puhuu silti asiaa:

"Työttömän tuska ei tule siitä, että hän on menettänyt elämänsä tarkoituksen. Jos työ on latoa kännyköitä pakkauksiin, miten se voi olla elämän tarkoitus?

Työttömän tuska tulee siitä, että työttömänä hän on toisen luokan kansalainen. Hän ei tunne olevansa oikeutettu samaan kunnioitukseen kuin työssäkäyvät, ja hänen itsekunnioituksensa –miten hän näkee oman arvonsa toisten silmien kautta –alkaa murentua. Mitä enemmän hän sitä menettää, sitä vähemmän hän tietää minkä "arvoinen" hän on, eli mitä hän ansaitsee. Kun hän ei enää tiedä, mitä hän voi itselleen pyytää, mihin hän tarvitsisi moraalista rohkeuttakaan?"

Eli muistutus meille kaikille: säilytetään itsekunnioitus ja oman arvon tunto. Ei lannistuta, eikä luovuteta.

kuva Freedigitalimages/teerapun

lauantai 20. joulukuuta 2014

Hannen blogi: Yllätysvoittoja pikkujoulubingossa

Työpaikan pikkujoulujen ruokailu poikkeaa normaalista lounasruokailusta siinä, että paikalla ovat yhtäaikaa myös reissu-Lassit, tuntityöntekijät, mahdollisesti juuri eläkkeelle jääneetkin sekä nekin työkaverit, jotka ovat kyllä työpaikallasi, mutta joita et eri syistä juurikaan näe. Pyrinkin pikkujouluaterialle istumaan niin, etten istu tyypillisten lounas"kavereideni" vieressä.


Välillä viereen sattuu istumaan joku työpaikan omista inhokeistani. Pikkujouluaterialla joutuu istumaan yhdessä paikassa helposti 2-3 tuntia, joten inhokin kanssa keskusteluun joutuu ottamaan ihan uuden asenteen. Onneksi parilla glögilasilla sitä onnistuu yleensä juomaan sekä itsensä että keskustelukumppaninsa mukavaksi.

Lievä inhokkitapaus sattui istumaan viereeni myös uuden työpaikkani pikkujouluaterialla (kirjoitin hänestä  aiemmin itsestään selvyyksien opettajana). Small talk sujuikin yllättävän mukavasti ja löysimme paljon yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Valitettavasti loppuvaiheessa keskustelu kääntyi työasioihin ja kollegan opettajamentaliteetti iski päälle. Onneksi oltiin jo jälkiruuassa, joten kestin sen, toivon mukaan, ilman ulospäin näkyvää kireyttä.

Aiemmassa työpaikassani olin pitänyt yhtä kollegani melko ylimielesenä. Pikkujouluissa satuimme istumaan vastakkain ja löysimme taustoistamme aika paljonkin yhteistä. Niiden pikkujoulujen jälkeen yhteistyömme sujui huomattavasti paremmin.

Rohkaisen kaikkia osallistumaan pikkujoulubingoiluun ja istumaan sellaisten kollegoiden viereen, joiden kanssa ei ole aiemmin ollut paljoa tekemisissä. Voittona saatat saada uuden mukavan työkaverin!

Hyvää joulua kaikille! Joulumusiikiksi suosittelen Carol of the Bells (Liberan poikakuoron laulamana) (linkki).

Kuva: freedigitalphotos.net / Ambro

tiistai 16. joulukuuta 2014

Veeran blogi: TE-keskuksen palvelukyky huolestuttaa


Lähde: freedigitalphotos.net
Toukokuulla Hanne kirjoitti aiheesta Työkkärin Premium-asiakkuus, joten muutama sana omasta asiakkuuskokemuksesta kuluneen syksyn aikana. TE-keskuksen palvelulupaus ja slogan asiakkailleen on seuraavanlainen: monipuolisia työelämäpalveluja verkossa, puhelimessa ja kasvokkain.

Viimeisen parin vuoden aikana TE-keskuksen henkilökuntaa on vähennetty ja toimintoja organisoitu uudelleen. Asiakkaat ohjataan sähköiseen oma-asiointipalvelukanavaan verkossa. Sähköinen oma-asiointi on ihan hyvä uudistus, joka helpottaa asiointia perusasioissa. Välillä on tarvetta kuitenkin tavoittaa nopeasti joku asiantuntija TE-keskuksesta.

Lähde: freedigitalphotos.net
TE-keskuksen puhelinpalvelu on aivan toivoton tapaus. Sieltä ei tavoite kovin helposti ketään puhelimitse, vaikka jonottaisi ja yrittäisi useampana päivän peräkkäin. Jos erehdyt jättämään soittopyynnön puhelinvaihteen kautta niin takaisin soittoa ei kuulu. Ne taitavat joutua roskakoriin. Yrityselämässä soitto-pyyntöihin vastaamatta jättäminen on todella huonoa palvelua, jota asiakkaat eivät siedä pitkään, vaan äänestävät jaloillaan tai soittavat tavoittamansa henkilön esimiehelle. Mitä voi työtön työnhakija eli TE-keskuksen asiakas tehdä? Eipä juuri mitään muuta kuin odottaa soittoa joka tulee tai sitten ei.
Ilman ajanvarausta et pääse TE-keskukseen keskustelemaan kasvokkain. Sinulle tarjotaan vastaanottotiskiltä yhteydenottolomaketta, jonka täytät ja lähdet odottamaan asiantuntijan soittoa akuuttiin kysymykseesi ilman minkäänlaista käsitystä siitä, millaisella aikataululla yhteydenotto tapahtuu. Kenties aika on hoitanut jo asian siinä vaiheessa, kun TE-keskuksesta soitetaan. Työttömän työnhakijan velvollisuuksiinhan kuuluu, että hänen on oltava TE-keskuksen tavoitettavissa, mutta TE-keskusta työtön työnhakija ei tavoita kovinkaan helposti tällä hetkellä.


TE-keskusten palvelukyky on tainnut romahtaa asiakasrajapinnassa, kun henkilökuntaa on vähennetty ja käytänteisiin tehty muutoksia. Samaan aikaan kuitenkin asiakasmäärät kasvavat eri organisaatioiden vähentäessä yt-neuvotteluilla työntekijöitä eri organisaatiotasoilta. Mielenkiintoinen yhtälö. Monelle se on ainutlaatuinen kokemus, jota ei olisi uskonut omalle kohdalle sattuvan ja huomaakin, ettei pelkällä omalla aktiivisuudellaankaan eikä oman verkoston avulla pystykään ratkaisemaan pitkittyvää työttömyysongelmaansa tässä taloussuhdanteessa.

Lisäksi monelle työttömälle on kilahtanut vähintään 30 päivän korvaukseton karenssi, jos ei ole pystynyt vastaamaan puhelimeen juuri sillä hetkellä, kun TE-keskus soittaa. Onneksi eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mielestä puhelinasioinnin perusteella ei saa asettaa karenssia tulevaisuudessa (HS 2.12.2014).





lauantai 13. joulukuuta 2014

Sallan blogi: Outolintu pikkujouluissa

Olin määräaikaisen vuokratyöpaikkani pikkujouluissa, jotka pidettiin eräässä ravintolassa. Pukeuduin työpaikan vessassa bileisiin samaan pikkumustaan mekkoon, jolla olin edellisen määräaikaisen FEC-työpaikkani pikkujouluissa. Otin mukaan korkkarit ja ohuet sukkahousut. Normaali pikkujouluvarustus siis. Toki varustauduin naparetkeä varten suunnitelluilla ulkovaatteilla ja talvisaappailla, Suomessa kun ollaan.

Huomasin aika nopeasti, että olin täysin väärin pukeutunut mekossani. Muut tulivat laillani suoraan töistä, mutta käymättä vessan kautta laittautumassa. Eli muu juhlaväki oli farkuissa ja lenkkitossuissa, noin vähän karrikoiden. Siihen ei osannut ollenkaan varautua, että tämä porukka niin kutsutusti "dress down for dinner". Tein sitten nopean dress-downin itsekin, jätin korkkarit pois, vedin legginsit jalkaan naparetkivarustuksestani talvisaappaitten seuraksi ja laitoin neuleen ja kaulahuivin pikkumustani päälle. Eli sekalainen kokoelma toisiinsa yhteensopimattomia vaatekappaleita sai minut hyvin sulautumaan joukkoon, en tuntenut itseäni enää outolinnuksi.


Outolinnusta puheenollen, olen töissäkin sitä jossain määrin. Työkaverit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että käytän paljon englanninkielisiä sanoja suomen seassa. Itse en sitä ollut edes tiedostanut. Enkä todellakaan tee sitä brassaillakseni. Ammattislangi omalla alallani on pitkälti englantiin pohjautuvaa. Työkieleni on aina ennen ollut englanti, olenhan ollut aina kansainvälisissä tehtävissä. Mutta pitääpä alkaa kiinnittää asiaan huomiota ja vaalia suomenkielentaitoaan.

Tuli vaan mieleen, että jos olisin ollut aivan tavallisessa työpaikkahaussa tähän työhön, olisinko ollut liian outolintu?

Outolintu-elokuva ja kirja: kuva on kirjan kansi. Elokuvakin on tehty ja kakkososa tulossa. Kävin ykkösosan katsomassa. En tainnut ihan kuulua kohderyhmään, mutta ihan viihdyttävä.
Taisin tehdä tuohon leffaan liittyvän outolintu-testinkin ja olin outolintu! Ehkä se pitää siis uskoa.

http://www.outolintu.com/#testi




keskiviikko 10. joulukuuta 2014

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Sallan blogi: 5 askelman ohjelma työnhakuun

Hesarin sunnuntaisivuilla (7.12.) tarjoaa Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck viiden askelman ohjelmaa Suomen pelastamiseksi. 12 askelman ohjelmilla on parannettu alkoholismia, joten ilmeisesti Suomen ongelmat eivät ole ihan niin hankalia, kun kerran 5 askelmaa riittää.

Oreckin lääke Suomen sairauteen on 1. päättää kehittyä markkinoinnissa ja tarinankerronnassa maailman parhaiksi, 2. mittaroida, jotta kehitystä voi seurata, 3. toimia eli tarinankerronnan ja itseluottamuksen opettelu, 4. harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu ja 5. menestyksestä nauttiminen.

Oreckin innostamana, tässä Hissipuheen 5 askelman ohjelma työnhaussa menestymiseen!



1. Päätä tulla maailman parhaaksi työnhakijaksi, tähtäimessä sen kaikkein parhaan työpaikan löytäminen. Kuten Oreck totesi, kukaan ei valmistaudu olympialaisiin saadakseen prossia. Ei edes hopeaa. Niistä sijoista ei työnhaussakaan ole iloa. Päätä siis voittaa kultaa, eli se työpaikka.

2. Luo itsellesi mittarit, joilla seuraat kehitystäsi. Hakemusten määrä ja laatu. Yhteydenottojen määrä ja laatu.

3. Opettele kertomaan tarinasi ja markkinoimaan itseäsi itseluottamuksella. CV, LinkedIn, hakemus, hissipuhe, haastattelu, videohaastattelu jne. ovat tarinankerronnan välineitä.

4. Harjoittele, harjoittele ja vielä kerran harjoittele. Soita, tee hakemuksia, paranna CV:tä, ota vielä yksi otto videohaastattelustasi. Valmistaudu haastatteluun huolella. Kukaan ei siellä olympialaisissakaan pärjää, jos ei ole harjoitellut.

5. Kun olet valmis, maailma on sinun, nauti menestyksestäsi, uudesta työpaikastasi. Ja jos sittenkin jäät kakkoseksi tai jumbosijalle, niin selittele parhaaseen urheilijatyyliin. Tai myönnä itsellesi, että tällä kertaa toiset vain olivat parempia, vaikka teit kaikkesi. Olivatkohan käyttäneet dopingia? (Lue: suhteita.)

kuva: freedigitalphotos.net: master isolated images

perjantai 5. joulukuuta 2014

Hissipuheen teemakirjoitus: Joulu juhlista jaloin, pikkujouluista kontaten

Hanne ja Salla muistelivat kokemuksia työpaikkojen pikkujouluista.

Salla:
Parhaat pikkujoulut oli aikanaan yhdessä firmassa, jossa ei koskaan ollut pikkujouluja vaan sambakarnevaalit tai avaruusbileet yms. Eikä koskaan kinkkua ja laatikoita. Huonoimmat bileet oli juuri niitä jäykistelybileitä, joissa ei juuri edes ollut mitään ohjelmaa. Omalla tavallaan kivoja oli myös omissa tiloissa talkoovoimin järjestetyt pienet bileet.


Hanne: 
Myös minä sain tarpeekseni jouluaiheisista joulujuhlista peruskoulun aikana. Itse asiassa kaikissa valmistumisen jälkeisissä työpaikan pikkujouluissa on ollut jokin teema. Ja mitä kreisimpi teema, sen parempi. On tullut myös havaittua, että teemaan kuin teemaan liittyen saa edulliset vaatteet H&M:ltä. Ei tarvitse välttämättä kirppareilla käydä tai saatikka vuokrata erikoispukua. Tulipa muuten sekin mieleen, että opiskeluajan työpaikoissa ei ollut koskaan pikkujouluja. Matalapalkkatyöpaikoissa ei anneta työntekijöille edes sitäkään iloa...

Kävin kerran ennen joulua kokouksessa firmassa, jossa naistyöntekijät olivat kuulemma kiiruhtamassa kampaajalle hankkimaan pikkujoulukampausta. Kuulosti aika jäykälle menolle. Varmaan tanssivat juhlissa vielä jotain paritansseja, joita inhoan yli kaiken. 

Pikkujoulut vaihtelevat firmoissa myös sen mukaan, miten myöhään pomot ovat menossa mukana.  Edellisessä firmassa pomot halusivat lähteä kotiin jo ennen keskiyötä (vaikka mun mielestä siinä firmassa ei ollut mitään känniörveltäjiä, joita olisi tarvinnut vältellä). Sitä edeltävässä työpaikassa taas tuntui, että juuri pomot olivat aina eniten maistissa ja tappiin asti.

Nythän on ollut mediassa juttuja siitä, tuleeko pikkujoulut jättää firmassa väliin, jos firmassa on ollut yt-neuvotteluita. No ei pidä! Pikkujoulut voi pitää halvallakin budjetilla. Persoonallinen idea paikkaa kengännauhabudjettia helposti. Ja jos joku työntekijä alkaa valittaa siitä, että firmassa käytetään rahaa pikkujouluihin samalla kun leikataan työtunteja, niin on aika ikävä ihminen...

Hauskoja pikkujouluja kaikille sekä työ-, perhe- että kaveripiirissä! Pikkujoulut on kiva tapa kiittää itseään menneen vuoden aherruksesta - oli se sitten työtä tai työnhakua!

Kuva: freedigitalphotos.net / imagerymajestic

torstai 27. marraskuuta 2014

Veeran blogi: Suora yhteydenotto paras tapa työllistyä pk-yritykseen

Lokakuussa 2014 julkaistu tutkimus Pk-yritykset ja työvoiman kohtaanto vahvistaa, että paras tapa työllistyä pk-yritykseen (2-20 henkilöä työllistävä) on ottaa itse aktiivisesti yhteyttä itseään kiinnostavaan yritykseen ja kertoa osaamisestaan.

Tutkimuksen mukaan niiden tärkeimmät rekrytointikanavat ovat
  1. työnhakijoiden suorat yhteydenotot
  2. avoimista tehtävistä tiedottaminen tuttavien ja henkilöstön kautta
  3. TE-toimistojen työnvälitys
  4. koulut ja oppilaitokset
  5. yksityiset rekrytointi- ja työnvälitysyritykset
  6. lehti-ilmoittelu
  7. pk-yritysten omat nettisivut
  8. sosiaalinen median kanavat (Facebook, Linkedin)
The Right Candidate
freedigitalphotos.net
Pk-yritykset odottavat työnhakijoita moniosaamista ja oma-aloitteisuutta. Tärkeimmiksi taidoiksi mainitaan aloitekykyisyys, ongelmanratkaisutaidot, stressinsietokyky, asiakaspalvelutaidot, tiimityöskentelytaidot, vuorovaikutus-, viestintä- ja ajanhallinta-taidot. Työnhakijoiden työllistymistä pk-yrityksiin vaikeuttavat eniten heidän liian vähäinen työkokemus, puutteellinen koulutus ja  henkilökohtaiset ominaisuudet, jotka eivät vastaa yritysten odotuksia.




tiistai 25. marraskuuta 2014

Hannen blogi: Apulantaa työttömyyden hoitoon

Kauppalehden artikkelissa (linkki) TEM:n Pekka Tiainen toisaalta kohahduttaa arviolla, että työttömyys onkin käytännössä 15 %. Toisaalta Tiainen heittelee käytännöllisiä toimenpiteitä, joilla työttömyyttä voisi taklata. Koska valtion rahaa menee työttömyyden hoitoon joka tapauksessa 4,5 miljardia euroa, olisi yhteiskunnalle järkevämpää, että rahaa menisi ennemmin palkkatukiin ja siten työttömien aktivointiin kuin puhtaaseen tukeen. En oikein itsekään usko, että työ olisi Suomessa oikeasti loppu, vaan resursseja tulisi rohkeasti kohdentaa uudenlaisiin työtehtäviin ja entistä pienempiin firmoihin. Kaikkia kasvun oraita tulisi nyt reippaasti lannoittaa. En pitäisi myöskään täysin pöhkönä ideana perustaa uusia valtion firmoja. Jos start-upeja ei saada yksityiselle sektorille, valtion firmoilla olisi periaatteessa tuo 4,5 miljardia euroa pääomaa (monessakin mielessä...) sijoitettavaksi.

Kuva: freedigitalphotos.net / Pixomar

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hannen blogi: Puolimatkan krouvissa

Aloitin alani opiskelut hieman yli 20 vuotta sitten. Eläkeikääni on hieman (tai reilusti...) yli 20 vuotta. Tässä suhteessa koen olevani työelämässä puolimatkan krouvissa. Muutama vuosikymmen sitten nelikymppisiä pidettiin jo vanhoina työntekijöinä. Nyt kun työpaikoissa on paljon aktiivisia kuusikymppisiä työntekijöitä, jopa nelikymppisiä voidaan pitää nuorina. Välillä minulle on tullutkin tunne vanhempien henkilöiden osalta, että he pitävät minua vieläkin nuorena enkä ole kokenut tätä suhtautumista aina positiivisena. Silloin on tehnyt mieli kommentoida, että onhan Suomen hallituskin täynnä nelikymppisinä, joten älkää nyt ottako ikäkorttia esiin. No, siihen toki moni voisi kommentoida, että pitäisikö hallituksessa ollakin kokeneempia ministereitä...


Kyllä sitä itsekin pitää itseään vielä nuorehkona työntekijänä, koska työssä on koko ajan uutta opittavaa ja uuden oppimista on tiedossa vielä paljon. Toisaalta itseni kehittämisen suhteen alan olla jo kriittisempi. Jotta oppisin kunnolla esimerkiksi uuden kielen, siihen menisi ainakin viisi vuotta. Se olisi aika pitkä aika jäljellä oleviin työvuosiin nähden. Työpaikalla juttelin juuri pomoni kanssa siitä, että kannattaako minun opetella uusi tietokoneohjelma, vai käytettäisiinkö kyseisiin asioihin ulkopuolista asiantuntijaa. Olen itsekin sitä mieltä, että ennemmin syvennän nykyistä osaamistani kuin että opettelen laajoja uusia kokonaisuuksia.

Vaikka edelleenkin jokaisessa uudessa työprojektissa pitää olla skarppi ja itsekriittinen, itseluottamus on työelämän alkuvaiheista parantunut. Nyt voi itsevarmemmin sanoa, että ei tiedä jotain (mutta asian voi tarvittaessa selvittää). Olen tajunnut, miten pienen pintaraapaisun sitä loppujen lopuksi ehtii omasta alastaan raapaista yhden työuran aikana. Lohdutuksella olen seurannut, miten eläkkeelle jäävätkin kollegat loppujen lopuksi ovat asiantuntijoita vain tietyissä näkökulmissa.

Lopputyöuran suhteen olisin tällä hetkellä tyytyväinen, mikäli se jatkuisi sellaisena kuin se juuri nyt on. Ja että yleensä on työpaikka... Olen miettinyt, haluaisinko tehdä joskus isommankin irtioton. Ex-kollegoitani on eläkkeelle jäämisen jälkeen siirtynyt eksoottisiin maihin vapaaehtoisiin ja määräaikaisiin kehitystyötehtäviin. Jotain vastaavaa voisin itsekin harkita.

Kuva: freedigitalphotos.net /nonicknamephoto

torstai 20. marraskuuta 2014

Sallan blogi: Piilojen paljastelua

Törmäsin Facebookin kautta tällaiseen sivustoon:

http://www.piilotyopaikat.com/

Piilotyöpaikat tuntuvat nyt muutenkin olevan kovasti tapetilla - jos niin piilossa olevista työpaikoista voi edes sanoa. Ehkä kivenraossa olisi parempi ilmaus. Veerakin kirjoitti pitkän blogikirjoituksen piilotyöpaikoista hiljattain.

Piilotyöpaikat-sivustolla esitellään 7T-malli. Kyseessä on kuten arvata saattaa, piilotyöpaikkaan-työllistymismalli. 7T:tä ovat reitti mm. taustaselvityksestä tavoitteitten, tutkimisen, taktiikan ja toteutuksen kautta tulokseen. Eli työpaikan saantiin. Mallissa korostetaan projektimaisuutta välitavoitteineen ja arviointeineen. Eli normaalia projektityötä sovellettuna työnhakuun. Oheinen kuva on ko. sivustolta.



Montevistan Riikka Pajunen kirjoitti Facebook-sivuillaan: "Se miten haet töitä, kertoo siitä, miten teet töitä." Hyvä huomio. Täytyy myöntää etten itse jaksanut pitää samanlaista otetta työnhakuun kuin mitä töissä nyt ja aina olen pitänyt. Töissä sentään näkee tuloksia ja saa välillä positiivistakin palautetta. Työnhaussa sitä tuli liian vähän. Pitäisikö rekrytoijat velvoittaa antamaan työnhakijoille positiivista palautetta kuten työntekijöillekin? Laittaisi siihen automaattivastaukseen edes jotain kannustavaa ja näennäisen henkilökohtaista. "Kiitos hyvästä hakemuksestasi. Sinulla on paljon mielenkiintoista osaamista. Tällä kertaa etsimme kuitenkin toisenlaista osaamista." Tai jotain sen suuntaista. Tai edes jotain....

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Veeran blogi: Ostopalveluilla ja kumppanuuksilla tuloksellisuutta Suomen julkisiin työvoimapalveluihin

Marraskuun alussa julkaistiin kansainvälinen vertaisarvioinnin raportti, jossa selvitettiin yhdeksän muun OECD maan työvoimapolitiikkaa ja sen palvelurakenteita. Lopputuloksena on suositus lisätä julkisen ja yksityisen työnvälityksen yhteistyötä, jotta Suomen julkiset työvoimapalvelut kehittyisivät tuloksellisempaan suuntaan. Tavoitteeseen päästään lisäämällä julkisten työvoimapalvelujen rinnalle tulokseen sidottuja ostopalveluja ja kumppanuuksia yksityisten palveluntuottajien kanssa.

Epäilemättä oikea suunta, jotta työttömät ja työttömyysuhan alaiset työnhakijat saavat henkilökohtaista neuvontaa ja työkaluja työllistymiseen, jota ei pelkällä TE-keskuksen sähköisellä palvelukanavalla eikä sen CV-pankilla edistetä entisestään heikkenevässä taloustilanteessa ja työelämän murroksessa.

Suomalainen yhteiskunta on sotien jälkeen investoinut koulutukseen valtavat määrät rahaa ja työtä. Nyt jo yli 100 000 yli 55-vuotiasta on vailla työtä. Heidän joukossa runsaasti korkeasti koulutettuja, joilla on vielä paljon työintoa jäljellä ja loistava pohjakoulutus oppia edelleen uutta. RAY:n Paikka auki - avustusohjelman tutkimus toi julki, että vain noin viidennes työttömistä nuorista työllistyy TE-keskuksen kautta. Ajankohtainen kakkosessa käsiteltiin nykymuotoisia työkokeiluja ja aktivointeja otsikolla "Aktivointia vai orjatyötä". Totuus näyttää olevan, että näiden pakkoaktivointien avulla ei synny aitoja työpaikkoja. Ymmärrettävästi osalla aktivoinneista halutaan estää työttömän syrjäytyminen, joka on myös todellinen vaara työkeskeisessä yhteiskunnassamme. Suurin osa työttömistäkin tahtoo hankkia elantonsa työnteolla, josta saa eläkettä kerryttävän palkan. Erilaiset kohderyhmät tarvitsevat räätälöityjä asiantuntijapalveluja, joissa aidosti haetaan ratkaisuja työttömyyteen. Osa haluaa osallistua erilaisiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin, mutta eivät kaikki ihmiset eivätkä varsinkaan pakottamalla.

Työllistymistä edistäviä ja tulosperusteisia pilottihankkeita on meneillään Uudellamaalla (Työnhakuveturi), Pirkanmaalla (Uratehdas) ja Pohjois-Pohjanmaalla (Uranoste). Näistä hankkeista monet työttömät ja työttömyysuhan alaiset työnhakijat ovat saaneet konkreettista apua työnhakuunsa ja uuden työuran luomiseen. Näissä hankkeissa tarjotaan mahdollisuutta osallistua erilaisiin omaa työnhakua edistäviin tilaisuuksiin, joita ovat muun muassa työnhakubuusteri -toiminta ja erilaiset asiantuntijaluennot.

Millaista tukea ja apua odotat saavasi työnhakuun? Jos olet saanut apua niin onko se auttanut sinua eteenpäin?


tiistai 11. marraskuuta 2014

Hissipuhe testaa: Oikeassa ammatissa? -testi

Vale, emävale, työpersoonallisuustesti? Hissipuhujat kävivät tekemässä Oikotien Oikeassa ammatissa? -testin (linkki), josta saa tuloksena kuvauksen omasta työpersoonasta ja listan ammattilaisista, joiden kanssa työpersoona mätsää eniten.


Veera:
Oikotien uratestiraportin mukaan sopisin journalistin, henkilöstö- tai hallintopäällikön sekä aineopettajan tehtävään. Kaikissa kolmessa ammatissa ovat kirjoittaminen, lukeminen, erilaisten asioiden hoitaminen, toimiva yhteistoiminta ja vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa olennaisen tärkeää, jotta työt sujuvat tavoitteellisesti ja tuloksia syntyy. Edellä mainittuja osaamisia vaaditaan vähän erilaisella painotuksella ja osaamistasolla monessa muussakin työtehtävässä.  Aineopettajan ammattia mietin jossain vaiheessa, mutta liike-elämän tehtävät veivät toisaalle. Mitattujen ominaisuuksien kuvaukset vaikuttivat osuvilta, kun peilasin niitä luonteeseeni ja työskentelytapaani sekä aiempiin testituloksiin. Tämän testin tulosta voi hyödyntää mainiosti hakemuksen laatimisessa ja työhaastattelussa.

Salla:  
Sain tulokseksi 1. Hallinnollinen johtaja, 2. Diplomaatti ja 3. Johtaja. Aiemmissa vastaavissa testeissä ei tuollaista tulosta ole tullutkaan, vaan minulle on tarjottu lähinnä markkinoinnin alaa. Yksityiskohtaisempi analyysi tuntui sinällään aika oikealta, mutta ihan noin kunnianhimoisena, paineensietokykyisenä ja luottavaisena en itseäni pidä, kuin mitä nuo tapissaan olevat indikaattorit antaisivat ymmärtää. Suhteessa muihin oman viiteryhmäni ihmisiin minun vuorovaikutukseni ja luovuuteni olivat rajallisempia. Voi ollakin.

Hanne: 
Itse puolestani sain 1. Lennonjohtaja, 2. Johtava konsultti ja 3. Ohjelmoija. Alussa tulos tuntui hyvin huvittavalta, mutta on noissa yhteistä tiedonhallinta sekä tiedon analysointi ja hyödyntäminen. Nämä ovat kuitenkin liittyneet keskeisesti työtehtäviini ja konsultointia olen työkseni tehnytkin. Testituloksen alat ovat myös aika miesvaltaisia, kuten työpaikkanikin valmistumisen jälkeen. Olenkin miettinyt, onko miesvaltaisuus vaikuttanut ajattelu- ja toimintatapoihini ja ehkä se on jossain määrin vaikuttanutkin. Käytännössä en voisi ikinä kuvitella olevani lennonjohtaja tai ohjelmoija. Lennonjohtaminen olisi liian hektistä enkä pitäisi sitä kovin kiinnostavanakaan. Ohjelmointia olen sen verran kokeillut, että siihen ei taidot eikä motivaatio riittäisi. ICT-näkökulma on kyllä liittynyt työprojekteihini, joten ohjelmointia tekevien kanssa olen kyllä ollut tekemisissä. Ehkä tuloksen voi tulkita niinkin, että minulla on hyvät mahdollisuudet tehdä yhteistyötä mainittujen ammattialojen edustajien kanssa.  

Summa summarum: Tulokset olivat osin oikeansuuntaiset, kun tarkkojen ammattinimikkeiden sijasta kiinnitimme huomiota ammattien yhteisiin ominaisuuksiin.

Kuva: freedigitalphotos.net / David Castello

maanantai 3. marraskuuta 2014

Roosan blogi: Verotiedot – ketä kiinnostaa?

















Kuva: Ilta-Sanomat: Tuloerojen kasvu on tosiasia – näin paljon enemmän Li Andersson tienasi kuin Susanna Koski

Tämän päivän iltapäivälehtien uutisotsikot ovat olleet pullollaan uutisia ihmisten verotiedoista. Lukeminen on ollut lähestulkoon sietämätöntä näistä uutisista kiinnostumattomalle. ”Katso saatko vähemmän kuin naapurisi”, ”Big Brotherin tulokuningas” tai ”Matti Nykäsen järjettömät tulot”. Yritin väistää otsikoita vaihtamalla uutiskategoriaa esimerkiksi kotimaata koskevia uutisiin, urheiluun ja viihteeseen. Ei auttanut. Suomen kansan tulotiedot ovat niin yleispätevä aihe, että ne sopivat minkä tahansa uutistyypin alle. Urheilussa ensimmäinen otsikko oli: ”Tienasiko Kimi 39 tunnissa liigakiekkoilijan vuosipalkan?” Viihteessä: ”Näin tienasivat kaikki Vain elämää – tähdet”. Säähän ne eivät onneksi ole saaneet näitä tietoja ympättyä.

Hesarikaan ei näyttänyt poikkeavan päivän teemasta: ”Elokuva- ja tv-tuottajat tienasivat paremmin kuin näyttelijät” ym. Eikö tänään tosiaan ollut mitään tärkeämpää uutisoitavaa? Mitä muuta nämä tiedot lietsovat ihmisissä kuin kateutta ja pahaa mieltä, vaikka kuinka puhutaan tulojen läpinäkyvyyden hyvistä puolista? Joko sitä saa vähemmän palkkaa kuin jotkut muut tai sitten palkkaa pitäisi saada vielä enemmän kuin jotkut muut. Kenelle oikeasti jäi näitä juttuja lukiessa hyvä mieli tai ainakin tunne siitä, että ilman näitä tietoja olisin jäänyt jostain tärkeästä paitsi?


Nimimerkki: Lisää liksaa




sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Hissipuheen teemakysymys: Suhteista ja työsuhteista

Finavia-kohun innoittamana hissipuheen teemakysymys on : "Oletteko te päässeet töihin suhteilla, varsinkin sukulaissuhteilla?"


Hanne:
nsimmäinen työpaikkani oli äidin työpaikka. Seuraavaksi olin töissä tädilläni. Lähes kaikkiin muihinkin työpaikkoihini on liittynyt jonkinlainen yhteys rekrytointiprosessissa mukana olleisiin henkilöihin (entisiä työkavereita ja proffa) tai sitten minulla on ollut yhteisiä tuttuja rekrytoijan kanssa (joita en kyllä käyttänyt edes suosittelijoina).

Muistan opiskelualoilta firman, jossa oli ihan politiikka, että kesätöihin otetaan vain työntekijöiden sukulaisia. Aikaisemmassa työpaikassani oli muutamakin johdon sukulainen töissä. En pidä sukulaisten suosimista välttämättä pahana, jos tehtävä ei ole kovin vaativa ja jos henkilön voi aidosti olettaa pärjäävänsä tehtävässä. Sukulaisille ei tietenkään saa antaa mitään epäreiluja etuja (jollei kyseessä ole firman omistajasuku). Tärkeintä lienee, että kussakin firmassa tehdään asiasta selvä linjaus.

Salla:
Itse olen päässyt pariin ensimmäiseen kesätyöpaikkaan isäni suhteilla. Kerran isäni työnantajan palvelukseen, mutta ison konsernin eri osaan, ja pari kertaa hänen rotary- tms. tuttujensa yrityksiin. Sen jälkeen olen kyllä pärjännyt omillani. Kerran uralla jo edettyäni tosin kävi niin, että hain työtä ihan normaalisti Hesarissa ja Monsterissa olleen ilmoituksen perusteella, mutta rekrytoiva esimies sattui olemaan tuttu, useamman vuoden takaa tosin. Sain paikan ja jotenkin yrityksen sisällä huhupuheet oli käännetty siihen malliin, että minut olisi avoimesta hausta huolimatta headhuntattu kyseisen pomon toimesta. Se värittikin sitten koko siinä firmassa olo aikaani. Siinä määrin, että kun kyseinen pomo vaihtoi firmaa, tultiin minulta suoraan kysymään, että lähdenkö perässä. Itselleni ei ollut tullut mieleenikään että pomon lähdöllä oli mitään tekemistä minun kanssani, eikä ollutkaan.

Sinällään hyvää hakijaa ei pitäisi karsastaa vain siksi, että sukulainen on samassa yrityksessä päättävässä asemassa. Tähän auttaisi anonyymi haku. 

Millaisia kokemuksia lukijoilla on, olisi kiva kuulla!

Kuva: freedigitalphotos/suphakit73

lauantai 1. marraskuuta 2014

Hannen blogi: Arjen juhlaa

Jenni Vartiainen totesi Vain elämää -ohjelmassa, että hän panostaa arkenakin ruokapöydän kattamiseen. Tällöin elämän juhlallisuus ei rajoitu vain varsinaisiin juhlatilaisuuksiin. Nyt kun olen palannut sorven ääreen, mieleeni muistuivat aikaisemmat ajatukseni siitä, että onko elämä vain lomien ja juhlapäivien odottamista. Suuri osa elämästä on kuitenkin normaalia, rutiineista koostuvaa arkea.

Arjessa pitääkin ehdottomasti olla juhlaa ja onneksi yleinenkin ajatusmaailma tuntuu menevän siihen suuntaan. Kuohuviinin ja sampanjan myynti on moninkertaistunut. Itsellenikin ihan normaali arki-ilta on varsin pätevä syy avata pullo kuplivaa. Vessoihin myydään pieniä kristallikruunuja ja kylppäreissä tavoitellaan spa-fiilistä. Sisustusliikkeistä on kiva ostaa lahjaksi design-tiskirättejä, kauniissa pulloissa myytäviä puhdistuaineita tai kukilla koristeltuja työkalusettejä. Uutta työpaikkaa varten kävin etsimässä kivan kahvimukin, vaikka kotona olisi ollut mukeja ennestäänkin. Käytin uuteen jumppapaitaan enemmän rahaa kuin moneen juhlapaitaan.


Varma arjesta irtautumisen keino on matkailu ja yleensäkin erilaisissa paikoissa käynti (näyttelyt, ravintolat, kulttuuritapahtumat). Raskaankin työviikon jaksaa, kun viikonloppuna on kivaa ohjelmaa tiedossa.

Yksi tapa millä vähennän arjesta arkea on se, että vältän kaikin keinoin "siivoa vähän joka päivä" -periaatetta. En ahdistu likaisista astioista tai vaatemytyistä eikä viikonloppuani pilaa se, että teen silloin hieman isomman kertasiivouksen. Ja jos viikonlopuksi tuleekin kivaa viime hetken ohjelmaa, villakoirat saavat rauhassa lisääntyä seuraavaan viikonloppuun asti. 

Jouluhan on siitä loistava juhla, että sen viettämisen tai ainakin siihen valmistautumisen voi aloittaa hyvissä ajoin.  Olen jo hiljattain ostanut ensimmäiset joululahjat ja -kortit sekä jouluisia kynttilöitä ja ulkovaloja. Glögiä ja itse tehtyjä pipareita on tiedossa lähiaikana tulevissa ensimmäisissä pikkujouluissa. Parasta joulussa onkin, että siihen kuuluu värien ja valojen lisäksi erilaisia tuoksuja. Ainoastaan puhkisoitetut joulurallatukset voisivat jäädä pois minun jouluaisti-maailmastani.

Kuva: freedigitalphotos.net / Salvatore Vuono

perjantai 31. lokakuuta 2014

Veeran blogi: Irtisanomisten vaikutus yritysten maineeseen

Toissapäiväinen Kauppalehti uutisoi HRM Partnersin  Menikö maine -tutkimusta. Tutkimuksen mukaan yrityksillä on suuret luulot yt-taidoistaan. Kyselyyn vastanneet yritykset olivat käyneet henkilöstönsä kanssa yt-neuvottelut vuonna 2013. Edellinen vastaava tutkimus oli tehty vuonna 2009, jonka jälkeen yt-neuvottelujen määrä on vain lisääntynyt Suomessa.

Lähde: freedigitalphotos.net
Työnantajakuva saa huonosti hoidetun yt-prosessin myötä herkästi kolauksen. Maineessa on kyse sidosryhmien keskinäisistä tunteista, sillä ihmisethän ne tekevät yhteistyötä erilaisissa yrityksissä ja organisaatioissa niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa. Nykyisin ihmiset tuulettavat tunteitaan sosiaalisessa mediassa ja purkavat tunteitaan lähipiirilleen. Entistä useampi työpaikkansa säilyttänytkin alkaa etsimään uutta työpaikkaa, kun työpaikan ilmapiiri heikkenee keskinäisen luottamuksen murentuessa.

Vuonna 2013 ainoastaan 52 prosenttia yrityksistä oli käyttänyt ulkopuolista palveluntarjoajaa yt-neuvottelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Vastaava prosenttiluku oli 75 prosenttia vuonna 2009. Yritykset siis kokevat, että heidän yt-taidot ovat kohentuneet aiemmin toteutetuilla yt-kierroksilla, vaikka tutkimus kertoo toista.

Uudelleensijoittumisvalmennus on nostanut suosiotaan. Nyt sitä tarjoaa 86 prosenttia yrityksistä, kun vuonna 2009 vastaava luku oli 63 prosenttia. Jatkavaa henkilöstöä tuetaan enemmän kuin edellisen tutkimuksen aikaan. Irtisanotuista ainoastaan 16 prosenttia suosittelisi entistä työantajaa ja 79 prosenttia kieltäytyy suosittelemasta. Vuoden 2009 tutkimuksessa 40 prosenttia olisi suositellut ja 60 prosenttia ei olisi suositellut.

Ihmisen perusturvallisuus järkkyy viimeistään siinä vaiheessa, kun työnantajan edustaja antaa irtisanomisilmoituksen allekirjoitettavaksi yt-neuvottelujen päätyttyä ja irtisanomisesta tulee henkilökohtainen asia. Irtisanomiskeskustelun hoitamisesta 58 prosenttia antoi huonommat arvosanat kuin aiemmassa tutkimuksessa (28 %).

Arki menee uusiksi monin tavoin ja tunnemylläkästäkin on irtisanottujen selvittävä kohtuullisen nopeasti työnhakukuntoon ja hänen entisen työnantajayrityksen tuloksentekokuntoon, joten yt-prosessin arvostavaan ja inhimilliseen hoitamiseen panostaminen on niin irtisanottujen kuin työnantajankin organisaation menestyksen kannalta erittäin tärkeää.

Millaisia kokemuksia sinulla, blogimme lukija, on yritysten yt-neuvottelutaidoista?











maanantai 27. lokakuuta 2014

Sallan blogi: Onko laiskuus töissä hyväksi vai pahaksi?

Totesin tänään työkaverille olevani peruslaiska ihminen.

Tähän toteamukseen johti noin tunnin kestänyt työpaikkani nettisivujen päivitys uusilla tuotteilla. Tein kuten oli pyydetty ja neuvottu. Jossain vaiheessa aloin miettiä, että mitä järkeä tässä on. Samat tiedot löytyvät jo kyseisen yrityksen toiselta nettisivuilta, jonne ne tulevat "automaattisesti" eräästä sisäisestä järjestelmästä.

Miksi ihmeessä sitten käytin aikaa syöttääkseni samat tiedot uudelleen, eri sivustolle? Eivätkö tiedot voisi tulla automaattisesti myös siihen kohtaan sivustoa, jota olin työstämässä? Mikseivät ne tule jo, minulla olisi muutakin tekemistä! Aloin sitten miettiä muitakin ratkaisuja, jotka loppujen lopuksi voisivat olla vielä fiksumpia ja vaatia vielä vähemmän aikaani....



Ehkäpä jonkinlainen laiskuus onkin kekseliäisyyden edellytys. Ihminen, joka tekee samaa aikaa vievää, työlästä tehtävää kerta toisensa jälkeen, voisi hyötyä sopivasta laiskuuspuuskasta ja alkaa etsiä fiksumpaa ratkaisua.

Olen aika varma, että erittäin monella työpaikalla ja miksei muussakin elämässä löytyy paljon asioita, joita tehdään tietyllä tavalla vain siksi, että niin on aina tehty. Kun väki valitettavasti työpaikoilla vähenee, on pakko alkaa entistä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, tehdäänkö asioita oikein ja tehokkaasti, mutta myös siihen, että tehdäänkö oikeita asioita. Asioita, joita asiakas oikeasti käyttää ja tarvitsee. Moniko asiakas on käynyt viimeisen kuukauden aikana sivulla, jota työstin? Ehkä vastaus olisi kertonut, kannattiko sille sivulle mitään päivitystä alun alkaenkaan tehdä....

No tulipa tuo homma kuitenkin tehtyä, en ollut oikeasti laiska, mutta toivottavasti hetkellinen laiskuudenkaipuuni johtaa ennen pitkää johonkin fiksuun ratkaisuun!

Kuva freedigitalimages/Photostock

tiistai 21. lokakuuta 2014

Hissipuhe vastaa: Palkkapyyntö kohdilleen - tai sitten ei...

Saimme kysymyksen kommenttina edelliseen blogitekstiin (Iänikuiset lomakkeet), kiitos siitä. Kohtalotoverimme "Työtön työnhakija" kysyi, millaista palkkaa kannattaa ja voi pyytää. Tässä osa kysymyksesta, katso koko kysymys tästä "Miten palkka-asian kanssa kannattaisi menetellä? Itse siis koetan kepillä jäätä pakkotilanteessa. Mutta pitäisikö vain suosiolla polkumyyntihinnoitella itsensä siinä toivossa, että työnantaja ottaisi halvan? Tässä tapauksessa pelkään, että työnantaja ajattelee, että en itse usko kykyihini kun olen niin halvalla tulossa tekemään. :-/ Hankala yhtälö."




Tässä stalkkereitten vastauksia. Ei ollut helppo kysymys ollenkaan, kaikki me olemme tätä pähkäilleet!

Roosa: Oman ammattiliiton taulukko on hyvä suunnannäyttäjä, vaikkakin oma henkilökohtainen mielipide onkin, että tilastot ovat todella paljon yläkanttiin. Olet varmaankin törmännyt joskus seuraavanlaiseen ohjenuoraseen: Älä alihinnoittele palkkapyynnössäsi itseäsi, koska rekrytoija saattaa tulkita sen niin, ettet arvosta omaa työpanostasi. Älä myöskään ylihinnoitele itseäsi, koska silloin putoat helposti jatkosta. Ja tästä neuvosta tekee taas jokainen omat johtopäätöksensä. ;) Valitettavasti asiaan ei taida olla yhtä ainoaa oikeaa neuvoa.

Hanne: Hakemuksessa voi käyttää muutaman satasen palkkapyyntöhaarukkaa, jos haluaa vielä keskustella tehtävästä ennen tarkemman pyynnön laittamista. mutta jokin pyyntö pitää olla, puuttumisesta aiheutuu rekrytoijalle vain lisävaivaa. Firmat ovat samallakin alalla aika erilaisia palkkausperiaatteiden kanssa, joten pitää miettiä haluaako ensisijaisesti työpaikkaa vai kokeilla saisiko ko. työpaikasta paremman palkan (jos ei ole pakkotilannetta työpaikan vaihtamisen suhteen).

Veera: Palkkatoiveen esittämisessä on haastetta kerrassaan. Ilman palkkatoivettakin olen päässyt haastatteluun. Näissä tapauksissa en ole saanut riittävästi tietoja rekrytoijalta tehtävästä ja sen vastuista ennen hakemuksen lähettämistä. Hakemuksessa olen toivonut, että palkasta keskusteltaisiin rekrytointiprossista myöhemmässä vaiheessa. Itse olen kokenut hyödyllisenä yhteydenoton omaan ammattiliittoon, jonka antama palkka-arvio on ollut samassa linjassa kuin omani. Palkkatoive kertoo hakijan ammattitaidosta, jonka pitää olla realistinen. Oma palkkatoive on pystyttävä perustelemaan uskottavasti siinä vaiheessa, kun palkasta aletaan keskustelemaan. Palkkapyyntöhaarukkaa pyrin välttämään. Toisaalta ymmärrän, että sitä käytetään, koska yrityksillä on erilainen palkanmaksukyky. Kysyessäni lisätietoja työtehtävästä olen kysynyt myös palkkauksesta ja sen rakenteesta. Valitettavasti tähän kysymykseen saa lähes pääsääntöisesti vastauksen, että laita palkkatoiveesi hakemukseen eli siitä ei haluta keskustella tässä vaiheessa hakuprosessia, vaikka sitä odotetaan hakemuksessa. Toisinaan rekrytoija pyytänyt minua kertomaan palkkapyyntöni lupautumalla sitten kertomaan, paljonko yritys on valmis maksamaan. Puhelun jälkeen voi sitten pohtia, hakeeko kyseistä tehtävää vai ei. Realistisen palkkatoiveen ohella kannattaa, miettiä muita omia työmotivaation lähteitä, joista haastattelijat mielellään esittävät kysymyksiä etsiessään hakijoiden joukosta työtehtävään, yrityksen kulttuuriin ja tiimiin sopivaa henkilöä, jonka kanssa käydään palkkakeskustelu ennen työsopimuksen allekirjoittamista.

Salla: Minäkin käytän ensisijaisena palkkareferenssinä liiton (SEFE) palkkataulukoita. Yritän sovittaa pyyntöni ennen kaikkea yrityksen ja tehtävän mukaan, en niinkään yksittäisen tehtävän kohdalla, käytän siinä ehkä 200 euron haitaria vain osoittaakseni neuvotteluhalukkuuttani. Eri tehtävien välillä voi palkkapyyntöni muuttua radikaalistikin. Onhan iso ero siinä, onko kyseessä esimiestehtävä tai ei, sekä millä alalla yritys toimii. Paikkakunnallakin voi olla väliä, jos pääkonttori sijaitsee maakunnissa, vaikka työpaikka olisikin pääkaupunkiseudulla. Kainuussa ei välttämättä ymmärretä pääkaupunkiseudun hintatasoa. Joskus voi tulla hankalia tilanteita, jos hakee samaan yritykseen useamman kerran eri tasoisiin tehtäviin ja palkkapyyntö elää kovasti.... Loppujen lopuksi täytyy vain itse päättää haluaako ensisijaisesti työllistyä, vaikka tehtävä ja palkka ei juuri sillä kertaa vastaa ideaalia, jos vaan kokee, että työ sinällään edistää uraa ja työllistymistä jatkossa. Ainahan yrityksestä voi hakea pois myöhemmin, Tai sitten jäädä odottamaan sitä oman tasoista tehtävää ja siihen kuuluvaa palkkaa. Näinä aikoina voi varautua odottamaan pitkäänkin, valitettavasti.

Kuva: freedigitalimages/nongpimmy

perjantai 17. lokakuuta 2014

Sallan blogi: Iänikuiset lomakkeet

 Osui ja upposi aamulla Metro-lehden kolumni. Siinä kerrotaan miten Pipsa Pätkätyöläinen täyttää jälleen yhtä loputonta työhakulomaketta sekuntikello kädessä, ettei vaan tule time-out kesken kaiken.

http://www.metro.fi/kolumnit/a1387807585187

Pari poimintaa, jotka niin osui ja upposi:
"Lopuksi Pipsa liitti hakemukseensa ansioluettelon, jossa oli samat tiedot, jotka hän oli kopioinut verkkolomakkeen koloihin. Tässä pitäisi vielä ehtiä siivoamaan firmojen keittiöitä, Pipsa puuskahti mielessään poliitikon ehdotukselle työttömyysturvan muuttamisesta vastikkeelliseksi. "

"Jotkut lomakkeet antoivat kirjata vain kolme viimeisintä työsuhdetta. Se antoi väärän kuvan pätkätyökierteeseen joutuneesta Pipsasta, jonka työhistoriassa oli myös pidempiaikaisia työsuhteita." Tuttu tunne!

Käykääpä lukaisemassa hauskasti kirjoitettu blogi.


maanantai 13. lokakuuta 2014

Sallan blogi: Kuherruskuukauden jälkeistä elämää

Olen ollut uudessa työpaikassani jo useita viikkoja, ja olen huomannut että ns. kuherruskuukausi on päättymäisillään. Tuo noin 2-4 kuukautta kestävä ajanjakso, jolloin kaikki vielä muistavat että olet uusi tyyppi työyhteisössä, ja haluavat kuunnella tuoreita ajatuksiasi ja oppia sinulta ja sinusta.

Kuherruskuukausi päättyy jossain vaiheessa siihen, että uskalletaan näyttää erimielisyyttä, tai sanoa, että ei tuo ole ennenkään toiminut, arvostella tekemisiäsi tai sanomisiasi - tai kuuntella sinua ja hyväksyä mielipiteesi oikeana. Olet siis sulautunut osaksi porukkaa, sosialisoitunut, kuten Työpisteen artikkelissa kerrotaan.


Artikkelin mukaan työntekijä sosiaalisoituu, sovittamalla ennakko-odotuksensa todellisuuteen. Näin todellakin käy. Koskaan ei ulkopuolelta katsoen voi tietää, mitä oikeasti on odottamassa uudessa organisaatiossa. Millaisia ovat työpaikan ihmissuhteet, ketkä ovat väleissä ja ketkä eivät. Kuka on se, joka on aika kaikkea vastaan, kuka innostuu, ketä pomot kuuntelevat. Niitä asioita sitten on syytä selvittää varovasti ja monipuolisesti, muodostamatta liian hätäisiä johtopäätöksiä.

Omassa tapauksessani sosialisoitumista organisaatioon rajoittaa tietoisuus työn päättymisestä ensi keväänä. Huomaan välillä puhuvani töistä ikäänkuin olisin niitä tekemässä vielä silloinkin, kun en todennäköisesti enää ole. Välillä taas sanon, että kun TE ensi syksynä mietitte sitä tai tätä, niin vastapuoli suorastaan hätkähtää: heille asia ei olekaan niin selvänä mielessä kuin määräaikaisella vuokratyöntekijällä...

Linkin takaa löytyy myös muuta aineistoa uuden työsuhteen aloittamisesta, kuten perehdytyksen muistilista.
Kuva: työpiste-sivusto/ttl.
http://tyopiste.ttl.fi/Uutiset/Sivut/Sosialisaatio_kuherruskuukausi_tyopaikan_kanssa.aspx


torstai 9. lokakuuta 2014

Hissipuheen teemakysymys: Työelämävinkkejä nuorille?

Minkälaisia työelämävinkkejä antaisitte nuorelle (ammatinvalintaa tekevälle tai ammattiin-valmistujalle)?

Salla:  
Antaisin sellaisen neuvon, että kannattaa selvittää ja miettiä, millä aloilla työvoiman kysyntää riittää todennäköisesti pitkällä aikavälillä. Toisaalta kannattaa hakeutua alalle, josta itse on kiinnostunut ja varautua myös siihen, että joutuu jossain vaiheessa - ehkä useampaankin kertaan - kouluttautumaan uudelleen, vaihtamaan alaa.

Ensimmäiseen työpaikkaan mennessään tuskin kukaan enää miettii että tässäpä mukava eläkevirka. En suosittelisi jäämään ensimmäiseen paikkaan kovin pitkäksi aikaa, mutta riittävän pitkäksi kuitenkin. Kolme vuotta on sopiva aika, sitten on hyvä lähteä katselemaan miltä se maailma näyttää muualla.
 

Veera: 
Opiskele elämää varten älä pelkästään arvosanojen vuoksi. Hanki monipuolista työkokemusta eri aloilta kesätöissä opiskelujen aikana. Perehdy työlainsäädäntöön niin tiedät ja tunnet oikeutesi ja velvollisuutesi työpaikalla. Hyvät käytös- ja vuorovaikutustaidot ovat a ja o, sillä ne helpottavat asioiden hoitamista, kun tapaat mitä erilaisempia ihmisiä työssäsi. Suosittelen työpsykologian kurssia, sillä se on myös investointi tulevaisuuteen, kuten myös vieraiden kielten opiskelu ja kielitaidon aktiivinen ylläpito puhumalla, lukemalla ja kirjoittamalla. Osallistu aktiivisesti työhakutaitoja kehittäviin kursseihin ja pidä työnhakutaitoja ja CV:tä koko ajan yllä saatuasi työpaikan, sillä tulevaisuus on yllätyksiä täynnä.

Hanne:
Ole kiinnostunut laajasti eri aiheista, koska hyvästä yleissivistyksestä ei ole koskaan haittaa ja olet silloin valmiimpi erilaisiin työelämän muutoksiin. Ole valmis ottamaan vastuuta, vaikka tuntisitkin itsesi epävarmaksi - ei kukaan ole seppä syntyessään ja tekemällä oppii! 

Älä stressaa liikaa alanvalinnan kanssa, äläkä oleta ensimmäisen työpaikkasi tai -tehtäväsi olevan koko totuus alastasi. Sama työ voi olla hyvin erilaista eri työpaikoissa. Kokemuksen ja oman kiinnostuksesi myötä alkuperäinen työtehtäväsi voi joko muuttua tai täydentyä aivan uudenlaisiin tehtäviin (esim. esimies-, kehittämis-, myynti- tai hallintotehtäviin riippumatta koulutustaustastasi). 

Älä valita pienistä. Negatiivinen asenne haittaa eniten itse valittajaa, lisäksi se kuluttaa työpaikan positiivista energiaa. Pomot ovat vain ihmisiä, ei heidän tule olla täydellisiä. Anna palautetta kohteliaasti äläkä ota itseesi, jos ehdotuksesi eivät saa vastakaikua. Vaihda työpaikkaa, jos töihin meneminen ottaa päähän.   

Kuva: freedigitalphotos.net / stockimages

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Veeran blogi: Työttömyys, piilotyöttömyys ja piilotyöpaikat


Helsingin Sanomat on kallis sanomalehti työttömälle työnhakijalle, mutta tilasin sen kuitenkin listahintaan loppuvuodeksi. Voisinhan käydä sen lukemassa yhtä hyvin kirjastossakin, joka on tarjoaa arjen iloa ja sivistystä toistaiseksi verovaroin ilman lisämaksua. Työttömät työnhakijat ovat harvalle markkinoijalle houkutteleva kohderyhmä, vaikka meitä on paljon Suomessa tällä hetkellä ja lisää tulossa. Työttömyys pakottaa muutenkin säätämään omaa taloutta ja aiheuttaa kotimaisen ostovoiman vähentymistä. Nähtävästi työttömän työnhakijan eurot eivät erityisesti kiinnosta markkinoijia. Säästämisvimma tarttunut myös markkinoijien kohderyhmiin, joilla ei ole mitään tarvetta säästää. Onneksi edes aikuisopistot, museot ja osa teattereista myöntää alennusta työttömille, kun vain muistaa esittää viimeisimmän työttömyyskorvauksen maksutositteen. Kieltämättä työttömäksi esittäytyminen ja alennuksen pyytäminen välillä nolostuttaa ja vähän hävettääkin. Nämä on näitä työttömän työnhakijan ikäviä tunnetiloja, joita joutuu käsittelemään arjessaan. Onneksi järki kuitenkin voittaa ja itsesyytökset katoavat pilvien lailla.

HS:n talousosion (24.9.14) sivuilla oli artikkeli "Piilotyöttömyys kasvoi vuodessa selvästi". Työttömyyttä ja meitä työttömiä työnhakijoita määritellään, luokitellaan ja tilastoidaan monin eri tavoin, kuten kausi-, suhdanne-, kitka-, rakenne-, pitkäaikais-, nuoriso-, vale-, teknologinen, vapaaehtoinen, massa- eli joukkotyöttömyys ja piilotyöttömyys. Ehkäpä vapaaehtoinen työttömyys ja piilotyöttömyys ovat sama asia? Työtön sanana on varsin ikävä, sillä -tön loppuisena siitä tulee mieleen sana mitätön ja arvoton henkilö, kun työpaikka puuttuu eikä sitä hakemallakaan löydä henkilöstön vähentämisuutisia täynnä olevassa rakennemuutosten Suomessa. Jäin miettimään, mihin minut luokitellaan? Kohta taitavat kaikki luokittelut sopia!

Artikkelin mukaan Suomessa on 149 000 piilotyötöntä. Piilotyötön on työvoimaan kuulumaton henkilö, joka kuuluu potentiaaliseen lisätyövoimaan. Hän pystyisi ottamaan vastaan uuden työn kahden viikon kuluessa, mutta hän ei ole hakenut aktiivisesti työtä edeltävän neljän viikon aikana. Piilotyötön siis vetäytyy työmarkkinoilta ja työnhausta.
Hän alkaa tehdä kotitöitä, hoitaa lapsiaan, vanhempiaan tai opiskelemaan uutta alaa, kun oma ala ei tarjoa työtä. Myös henkilöt, joilla ei ole perhevelvollisuuksia ovat alkaneet antaa periksi ja vetäytyä työnhausta. Nyt täytyy myöntää, että välillä kotityötkin maistuvat paremmalta kuin työnhaku, koska niitä tekemällä näkee konkreettisesti käsiensä jäljen. Toisaalta tekemällä jotain muuta jaksaa paremmin ja innokkaammin taas paneutua työnhakuun.

Piilo on siis paikka, jonne voi paeta, kätkeytyä, suojautua ja hakea turvaa sekä uutta merkitystä elämälle, jos kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa työmarkkinoilla. Piilosilla olo on myös kaikille tuttu leikki, jossa etsijä yrittää löytää lähiympäristöön tai -maastoon piiloutuneita leikkijöitä. Liian pitkäksi aikaa ei kannata piiloutua, vaikka mieli tekisi, koska etsijä voi jättää leikin kesken eikä kukaan löydä sinua. Harvalla meistä taitaa olla varaa ryhtyä pitkäaikaiseksi piilotyöttömäksi korkeiden elinkustannusten Suomessa. Olemmehan sosiaalisia ja haluamme kuulua johonkin työyhteisöön.  Niin työtön kuin työsuhteessa oleva ihminen haluaa tehdä merkityksellistä työtä ja kokea onnistumisen iloa niin yhteisen kuin oman osaamisen kehittymisestä ja yrityksen menestyksestä.


Työnhaku on vakavaa leikkiä. Se vaatii työttömältä työnhakijalta vielä enemmän vahvuutta ottaa vastaan pettymys, hylätyksi ja torjutuksi tuleminen erilaisissa työnhaun tilanteissa kuin sellaiselta, jolla on työpaikka ponnistuslautana kohti uutta työuraa. Itsensä kanssa saa käydä jatkuvaa kehityskeskustelua työnhaun osalta. Varsinkin kun riittämättömyyden tunteet alkavat velloa päässä liikaa. Aina tuntuu puuttuvan jotain tai jotain on ehkä liikaa CV:ssä.

Ei mikään ihme, että kuka tahansa työnhakukunnostaan huolehtinut työtön työnhakijakin väsähtää ja ajautuu joksikin aikaa piilotyöttömyyteen. Silloin tekee mieli piiloutua nuolemaan haavojaan ja hakemaan merkitystä jostain muista asioista. Eiväthän kaikki jaksa työelämässäkään, vaan monet sairastuvat työuupumukseen tai haluavat verovaroin tuetulle vuorotteluvapaalle. Työelämässä voi hakeutua työpaikkalääkärille tai pyytää kehityskeskustelua esimiehen kanssa? Jaksavatko kaikki työttömät työnhakijat edes hakea apua? Onko kaikilla riittävästi työnhakua tukevia turvaverkkoja? Kaikilla ei ole ammattiliittojen työnhakutukea käytössä, ei varaa eikä uskallusta lähteä maksullisen uravalmentajan puheille. Monetkaan eivät saa minkäänlaista vastakaikua hakemuksiinsa työnantajien edustajilta tai rekrytoinnin ammattilaisilta, vaikka CV:t ja hakemukset on hiottu vastaamaan työnantajien ilmoituksiin. Roosa pohdiskeli myöskin omassa blogikirjoituksessaan keväällä sitä, mitä työttömän työnhakijan kannattaa tehdä missäkin vaiheessa työttömyyttään, jos työnhaku ei tuota tulosta ja työttömyys vain pitkittyy. Vaikea kysymys itsellekin.

Yritän itse uskoa edelleen aktiiviseen työnhakuun. Työnhaun paperit ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin eikä työhaluttomuuskaan vaivaa. Työnhakutaidotkin ovat kehittyneet. Olen oppinut entistä aktiivisemmin itse pyytämään palautetta siitä, miksi en päässyt jatkoon. Hyvin annettu rakentava palaute vahvistaa  työnhakutaitoja ja itsetuntemusta, jonka avulla jaksaa lannistumatta katsoa taas vähän pidemmälle ja jatkaa oman paikkansa etsimistä työelämässä. Itsekuria ja itsensä johtamistahan työnhaku vaatii työttömältä sekä negatiivisten tunnetilojen että asenteiden kampittamista. Kieltämättä välillä sitä miettii, miten pitkään jaksaa motivoitua lukemaan ja analysoimaan työpaikkailmoituksia, kirjoittamaan räätälöityjä hakemuksia sekä etsimään piilotyöpaikkoja? Pitääkö jossain vaiheessa ryhtyä leikkimään piilosta ja odottaa, että joku löytää minut? Vai onnistunko itse löytämään työnantajan, joka ei huutele avoimista työpaikoista, vaan pitää ne piilossa, ettei tarvitse satoja hakemuksia käydä läpi vai puuttuuko työnantajilta rekrytoinnin täsmäosaamista. Sellaistakin olen kuullut rekrytointiyrityksiltä, että kaikki työnantajat eivät tiedä, miten hakea työntekijöitä, missä mediassa ilmoittaa vapaasta työpaikasta tai miten hoidetaan laadukkaasti potentiaalisten työnhakijoiden haastattelu.


HS kirjoitti 1.10.10 ilmestyneessä lehdessä "Sairas Ranska sai apteekkarit kadulle", sillä aspiriinien ja käsikauppalääkkeiden myyntiä halutaan laajentaa supermarketteihin, jotta talous virkistyisi ranskalaisten pystyessä ostamaan helpommin enemmän lääkkeitä, vaikka apteekkeja kuulemma on lähes joka kadun kulmassa. Siitä syntyisi myös epäilemättä terveysongelmia, jos niitä popsitaan ilman neuvontaa, kuten proviisori ennustaa.
Vähän kasvotusten tapahtuvaa vuorovaikutteista asiakaspalvelua tarjoavasta supermarketista ostettujen edullisempien käsikauppalääkkeiden liiallisesta napsimisesta koituvat terveysongelmat ovat tietenkin eräs liiketoimintamahdollisuus joillekin toimijoille.
Olen samaa mieltä kuin vastavalmistunut työpaikan saanut ranskalainen proviisori: "Ennen töiden löytäminen oli helppoa, enää en tiedä." Tätä samaa mieltä on ollut moni eurooppalainen työtön niin nuori kuin vanhempikin työnhakija jo vuosia, kun seuraa Euroopan talouden kuihtumista.



Tänään kilahti asiakaslähtöisesti rekrytointiprosessinsa hoitavalta yritykseltä sähköpostiini viesti, että "Kiitos hakemuksestasi. Saimme yli 400 hakemusta. Otamme yhteyttä haastatteluun kutsuttaviin lokakuun toisella viikolla". Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka moni hakija minun lisäkseni oli soittanut ja kysynyt lisätietoja ennen hakemuksensa lähettämistä.



Työnhaku jatkuu ja yritän pysyä huonoista ajoista huolimatta onnellisena ja aktiivisena työnhakijana. Nautin syksyn väreistä, pimenevistä illoista, putoilevista lehdistä, ulkoilen, luen hyviä kirjoja ja käyn välillä teatterissa työnhaun lomassa.

Pidäthän sinäkin, blogimme lukija, huolta työnhakukunnostasi!

Kuvat: freedigitalphotos.net