Hannen blogi: Hyvästi E-tyypit

Tämä vuosi on ollut yhtä juhlaa - eläkkeellesiirtymisjuhlia on ollut sen verran tiuhaan. Niitä on ollut nykyisellä työpaikallani ja kutsuja juhliin on sadellut edellistäkin työpaikoista. Onkin tosi kivaa, että on ollut vielä mahdollisuus kiittää ex-kollegoita yhteistyöstä (onneksi kutsut ovat tulleet liittyen henkilöihin, joiden kanssa on ollut oikeasti ilo tehdä töitä).

Olen aina tykännyt tehdä töitä työpaikan konkareiden kanssa. He yleensä ottavat asiat jo hieman rennommin, eikä yhteistyössä ole sellaista kilpailutilannetta kuin oman ikäisten kanssa. Konkareilta kehtaa kysyä tyhmempiäkin kysymyksiä ja toisaalta he myös jakavat mielellään tietojaan. On myös oikeasti kiinnostavaa (välillä...) kuunnella vanhempien tarinoita menneiden vuosikymmenien työelämästä. Asioista selvittiin, vaikka tietokoneita oli firmassa vain yksi...

On myös haikeaa, kun mukava ja osaava työkaveri jää eläkkeelle. Ehkä sen takia, että työkaverit tuntee nimenomaan työminän kautta eikä heitä eläkkeellejäännin jälkeen juurikaan tapaa. Sitä myös miettii sitä huimaa osaamisen määrää, joka periaatteessa muuttuu kerralla arvottomaksi. Sukulaisten eläköityminen tuntuu iloiselta tapahtumalta, koska heidät taas tuntee vapaa-ajan minän kautta ja eläköityminenhän vain lisää vapaa-aikaa.

Kun kollega jää eläkkeelle, minun on vaikea keksiä hyvää toivotusta eläkepäiville. "Hyviä eläkepäiviä" on aika persoonaton. Pitäisikö eläkeläiselle toivottaa rentouttavia vai aktiivisia eläkepäiviä?  Joillekin eläkkeellejäänti voi olla jopa kriisi, joten sitä ei voi automaattisesti olettaa hyvänä asiana.

Kuva: www.freedigitalphotos.net/Ambro

Sallan blogi: Minkä taakseen jättää....

Olin viikonloppuna lomareissulla erään entisten työpaikkani harrastekerhon kanssa, eli entisten työkavereiden seurassa. Porukassa oli toki niitäkin, joita en tuntenut, koska he olivat tulleet yritykseen sen jälkeen, kun itse lähdin sieltä. Minusta ei ollut syntynyt legendaa siihen taloon, eli oletettavasti olin tehnyt työni asiallisesti ja käyttäytynyt korrektisti.

Niistäkin tapauksista olen kuullut, joissa joku on onnistunut tekemään niin käsittämättömiä mokia tai käyttäytymään niin oudosti, että maine elää vielä vuosien jälkeenkin. Muistelimme eräitä kesäjuhlia, joissa muutama nuori mies oli nauttinut jotain miestä väkevämpää - ehkä jotain viinaa vahvempaakin. Housut kintuissa keskellä kesäpäivää ei kannata firman juhlissa tulla yllätetyksi.... Siitä, jos mistä jää aikakirjoihin.

Helsingin Sanomissa Piia Elonen kirjoittaa kolumnissaan tärkeimmästä asiasta, jonka hän on töissä oppinut: Tee työsi hyvin. Kaikissa työpaikoissa. Aina.

Tuohon voisi lisätä, että käyttäydy työpaikalla hyvin, kaikissa työpaikoissa ja aina. Kohtele kaikkia kunnioittavasti, arvostaen ja ystävällisesti. Et nimittäin koskaan voi tietää tuleeko siitä ylenkatsomastasi kesäduunarista jonain päivänä pomo, jolta menet kysymään töitä tai asiakas, jolle yrität myydä jotain.

Lue juttu tästä: http://www.hs.fi/ura/a1432264722669

Kuva: freedigitalphotos.net/David Castillo Dominici

Hissipuheen teemakysymys: millaisia ovat olleet hankalimmat työkaverisi ja miten olet selvinnyt heidän kanssaan?

Taannoisen vierasbloggaajamme Leenan ja Hesarissa olleen artikkelin perusteella innoistuimme miettimään hankalia työkavereita ja miten tilanteista heidän kanssaan on selvitty.

Salla: 

Hankalia työkavereita on matkan varrelle mahtunut monenlaisia. On ollut alaisia, joilla on mennyt kuppi nurin jo kauan sitten, eikä mikään - edes ylennyt tai palkankorotus - enää korjaa tilannetta. On ollut niitä, joille mikään tiimin tekemä työ ei ole kelvannut. Hankalia tyyppejä on ollut myös ne, jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista.

Yhteistä näille kaikille on kuitenkin se, että hankaluus ei kuitenkaan ole kohdistunut minuun (tai tiimiini) ihmisinä, vaan työhön. Ehkä kaikille yhteistä on myös se, että hankaluudet liittyvät kyseisen henkilön omaan egoon. Miten sellaisesta sitten selviää? Ei välttämättä mitenkään. Ehkä paras keino on yrittää puhua suoraan miltä itsestä tuntuu, kun mikään ei kelpaa tai kun sovitusta ei pidetä kiinni. Tärkeintä lienee pitää kiinni siitä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Vaikka välillä tuntuu, että näin ei ole...

Hanne:

Minusta hankalimpia työkavereita ovat olleet ylimieliset henkilöt. Ko. henkilöt eivät tervehdi vastaantullessaan. He pitävät tärkeänä vain oman spesiaalijuttunsa asioita, eivätkä ole kiinnostuneita muiden näkökulmista. He ovat kateellisia, jos muut saavat positiivista palautetta tai huomiota. He nostavat suuren haloon muiden ihmisten pienistäkin virheistä. He kuvittelevat olevansa jonkinlaisia mielipidejohtajia, ja loukkaantuvat, jos heidän mielipiteensä kyseenalaistetaan. 

Ylimieliset tietysti kuvittelevat olevansa niin fiksuja, että heidän ei tarvitse ottaa työkollegoiden mielipiteitä huomioon. Esimiehille ja muille organisatorista valtaa omaaville ylimieliset tietysti lirkuttelevat minkä ehtivät. Ylimieliset saattavat olla omassa työssään hyviä, mutta käytöksellään voivat estää järkevää työntekoa ja tiedonkulkua organisaatiotasolla.

Eipä neuvoja hankalien työkavereiden kohtaamiseen meiltä oikein löytynyt. Millaisia kokemuksia lukijoilla on ollut? Hyviä vinkkejä, miten hankalien ihmisten kanssa tullaan toimeen?

(kuva:freedigitalphotos.net/stuart miles)

Sallan blogi: Kuherruskuukauden jälkeistä elämää

Olen ollut uudessa työpaikassani jo useita viikkoja, ja olen huomannut että ns. kuherruskuukausi on päättymäisillään. Tuo noin 2-4 kuukautta kestävä ajanjakso, jolloin kaikki vielä muistavat että olet uusi tyyppi työyhteisössä, ja haluavat kuunnella tuoreita ajatuksiasi ja oppia sinulta ja sinusta.

Kuherruskuukausi päättyy jossain vaiheessa siihen, että uskalletaan näyttää erimielisyyttä, tai sanoa, että ei tuo ole ennenkään toiminut, arvostella tekemisiäsi tai sanomisiasi - tai kuuntella sinua ja hyväksyä mielipiteesi oikeana. Olet siis sulautunut osaksi porukkaa, sosialisoitunut, kuten Työpisteen artikkelissa kerrotaan.

Artikkelin mukaan työntekijä sosiaalisoituu, sovittamalla ennakko-odotuksensa todellisuuteen. Näin todellakin käy. Koskaan ei ulkopuolelta katsoen voi tietää, mitä oikeasti on odottamassa uudessa organisaatiossa. Millaisia ovat työpaikan ihmissuhteet, ketkä ovat väleissä ja ketkä eivät. Kuka on se, joka on aika kaikkea vastaan, kuka innostuu, ketä pomot kuuntelevat. Niitä asioita sitten on syytä selvittää varovasti ja monipuolisesti, muodostamatta liian hätäisiä johtopäätöksiä.

Omassa tapauksessani sosialisoitumista organisaatioon rajoittaa tietoisuus työn päättymisestä ensi keväänä. Huomaan välillä puhuvani töistä ikäänkuin olisin niitä tekemässä vielä silloinkin, kun en todennäköisesti enää ole. Välillä taas sanon, että kun TE ensi syksynä mietitte sitä tai tätä, niin vastapuoli suorastaan hätkähtää: heille asia ei olekaan niin selvänä mielessä kuin määräaikaisella vuokratyöntekijällä...

Linkin takaa löytyy myös muuta aineistoa uuden työsuhteen aloittamisesta, kuten perehdytyksen muistilista.
Kuva: työpiste-sivusto/ttl.
http://tyopiste.ttl.fi/Uutiset/Sivut/Sosialisaatio_kuherruskuukausi_tyopaikan_kanssa.aspx

Hannen blogi: Työpaikan kaikki tyypit

Salla pohdiskeli antamaansa vaikutusta työpaikalla. Itse olen pohdiskellut uusista työkavereistani 1,5 kuukauden aikana saamaani vaikutelmaa. Kuvailen tässä Lumikista mallia ottaen seitsemän työkaverityypin esimerkit.

1. Avulias
Auttaa hirveästi, kun työpaikan tukihenkilöstö on motivoitunut työtehtäväänsä ja oma-aloitteisesti antaa apua. Liian usein työpaikoilla on tullut vastaan sihteereitä, jotka pitävät itseään ylikoulutettuina tehtäväänsä ja ovat koko ajan liian "kiireisiä" auttamaan yhtään missään.


2. Asian vierestä puhuja
Omat hermot eivät meinaa millään riittää, kun kollega pitää luennon aiheista B-D, kun olen mennyt kysymään asiaa A. Luennon jälkeen olen itse niin kuitti, että en jaksa toista kertaa kysyä asiasta A. Vierestä puhuja tietysti ottaa nokkiinsa, jos keskeyttää luennon ja yrittää tarkentaa, mistä asiasta oli kysymässä.

3. Mukava mutta kriittinen
Ehkä niitä parhaita työkaverityyppejä. Henkilön kanssa on helppo tulla toimeen, mutta henkilö ei pelkää antaa kritiikkiäkään. Kritiikki esitetään olennaisiin asioihin, asiallisesti ja perustellen eikä henkilöön kohdistuvana.

4. Perusasioiden opettaja
Asian vierestä puhujan lisäksi aikasyöppö on henkilö, joka kertoo suurena uutisena asioita, jotka ovat taatusti ennestään tuttuja keski-ikäiselle työntekijälle, vaikka uusi juuri kyseisessä työpaikassa olisikin. Esimerkiksi liikesalaisuus ei ole tässä iässä mitenkään uusi juttu... Kieltämättä olen alkanut välttelemään kyseistä "opettajaa" enkä missään nimessä kysy juuri häneltä neuvoja...

5. Hymyilevä toimari
En tiedä onko tämä omalta kohdaltani vain sattumaa, mutta toimitusjohtajat tuntuvat hymyilevän muita työkavereita enemmän. Toki toimarit ovat usein menossa talon ulkopuolella, joten harvoin työpaikalla käydessään he ehkä haluavat hymyilyllä luoda hyvää ilmapiiriä. Mikäs siinä, kyllä sitä hymyilevää pomoa aina mieluummin katsoo kuin yrmyä tapausta.

6. Konservatiivi
Usein yllätyn miten nuoretkin kollegat voivat olla konservatiivisia ja ennakkoluuloisia esimerkiksi vieraita kulttuureita tai sukupuolitasa-arvoa kohtaan. Missä ihmeen tynnyreissä he ovat eläneet? Konservatiivi ei myöskään ole kiinnostunut uuden työkaverin osaamisesta ja kokemuksesta, vaan olettaa että tämä tekee työt vain ja ainoastaan sillä tavalla, kuin firmassa on "aina" tehty.

7. Luottaja
Luottaja on konservatiivin vastakohta ja nimenomaan odottaa uudelta työntekijältä uudenlaisia ideoita ja näkemyksiä. Hän ei vahtaa joka pikkuasiaa, vaan luottaa että homma tulee hoidetuksi. Luottaja on avoin hieman poikkeavillekin ideoille tai ainakin käy niistä mielellään keskustelua.

Uudella työpaikallani ei ole tullut vastaan vielä Pehmentyjää, joka on aluksi hieman ennakkoluuloinen ja jopa tyly uudelle työntekijälle. Yhteistyön myötä pehmentyjä alkaa ymmärtämään uutta työntekijää ja tämän tuomaa lisäarvoa työpaikalle. Joissakin pehmentyjissä olen myös havainnut, että alun tylyys voikin olla hyvin kuivaa huumorintajua, josta olen ajan myötä alkanut jopa pitämään.

Kuva: Disney