Sallan blogi: Työtön lähtee lomalle

Kohta on taas se aika vuodesta, kun työpaikat hiljenevät ja "Suomi menee kiinni". Hyvä niin. Moni onkin saattanut olla jo jaksamisensa äärirajoilla ja vain odottava loma on pitänyt pään kasassa. Toivotan heille hyvää lomaa ja sitä, etteivät lomaodotukset muutu pettymyksiksi.

Entä sitten työttömän lomailu? Lomallahan tässä ollaan koko ajan, eikö niin, kun ei ole työtä, josta olisi lomalla. Itse kyllä aion selkeästi pitää tauon työnhausta. Todennäköisesti työnantajatkin pitävät taukoa juhannuksesta elokuun puoliväliin, joten tuskin mikään todella kiinnostava työpaikka jää minulta huomaamatta vaikken työpaikkaportaaleja joka viikko selaisikaan. Tosin yksi muinainen työpaikkani oli juuri keskikesällä haussa....

Uskon, että selkeän loman jälkeen taas pystyy paremmin palaamaan työttömän töihin, eli työhakemusten pariin. Itselläni tulee kesäkuun lopussa täyteen vuosi työttömyyttä. Eli minusta tulee virallisesti pitkäaikaistyötön. Olen viimeisen vuoden aikana hakenut kymmeniä työpaikkoja, mutta päässyt vain noin 5-6 haastatteluun, ja vain kaksi kertaa "toiselle kierrokselle".  Riippumatossa voi pohtia miten syksyllä voisi tehdä asioita toisin, kun kerran tämä nykyinen toimintatapa ei ole tuottanut tuloksia.

Kuten näissä blogeissa olen kirjoittanut, olen harkinnut muita vaihtoehtoja, eli yrittäjyyttä tavalla tai toisella. Ehkä alan suunnata vakavissani siihen suuntaan kesän jälkeen. Tai sitten aurinkoisella terassilla kiteytyy kuningasajatus uranvaihdosta.

Toivotan hyvää kesää kaille Hissipuhujille ja lukijoillemme. Tavataan taas elokuussa.

Sallan blogi: Pelko Nokian romahduksen takana

Kauppalehti uutisoi tutkimustuloksia Nokian romahduksesta. Selvityksen mukaan Nokia olisi edelleen voinut olla älypuhelimien herra, jos johtajat olisivat uskaltaneet puhua totta toisilleen.

Tutkimuksen mukaan Nokian työntekijät pelkäsivät oman sosiaalisen statuksensa menettämistä, jos uskaltaisivat olla eri mieltä esimiehensä kanssa. Siksi isoistakaan ongelmista ei uskallettu kertoa eteenpäin, ja johto pysyi autuaan tietämättömänä. Työntekijät eivät uskaltaneet avata suutaan, koska pelkäsivät että heille huudetaan (!). Pelättiin että saataisiin hankalan tyypin maine, eikä enää saisi kutsua juhliin (!!).

Tutkijoiden mukaan heidät yllätti pelon nouseminen näin tärkeäksi selittäväksi tekijäksi Nokia romahduksessa. Pelättiin enemmän omaan organisaatiota kuin kilpailijoita. Ei ihme että kilpailijat menivät ohi ja kovaa.

Olen itse joskus kokenut olevani se äänekäs skeptikko ja herättäneeni kollegoissa pahennusta kyseenalaistamalla asioita. Kirjoitin aiemmin johtajaa firmasta toiseen seuraavasta jees-miesten ja -naisten sopulilaumasta. Johtajan on helppo johtaa, kun ympärillä vain nyökytellään hyväksyvästi. Mutta viekö hän harhaanjohdettuna ja liian optimistisen kuvan alaisiltaan saaneena yrityksen kiville ja karikkoon?

Sopii toivoa että tämä analyysi Nokian tuhosta otetaan vakavasti johtajiston keskuudessa, oli yritys ja toimiala mikä tahansa. Johtajan pitää uskaltaa kysyä niitä vaikeitakin kysymyksiä ja alaisten pitää uskaltaa puhua. Eikä kenenkään pitäisi joutua pelkäämään, että jää vaille kutsua firman kesäjuhliin vaikka avaisikin suunsa. Huutamisesta puhumattakaan.

Lue koko juttu täältä:http://www.kauppalehti.fi/etusivu/pelko+tukki+nokian+johtajien+suut/201406685696

Hannen blogi: Kuva surullisesta elefantista

"Mustetahratestissä kannattaa sanoa näkevänsä vaikkapa surullisen elefantin jonkin tavallisen asian sijasta". Tämä kaverini toteamus lukion psykologian tunnin jälkeen tuli mieleeni, kun työpaikkahaun soveltuvuustestissä sain eteeni piirtämistehtävän. Olin yllättynyt siitä, että piirtämistehtäviä edes teetetään muilla kuin ehkä mainos- tai graafisen suunnittelun työnhakijoilla! Olen aina pitänyt piirtämisestä, joten tehtävä oli minulle kuitenkin hyvin mieluisa ja vaihtelua jatkuviin itsearviointeihin. Aloin vain säälillä miettimään niitä henkilöitä, joille piirtäminen on yhtä tuskaa eikä lopputuotoksesta tule lähellekään sitä, mitä omissa mielikuvissa on.

Piirtämistehtävässä jatketaan tehtäväpaperille jo valmiiksi painettuja, hyvin yksinkertaisia kuvioita. Tehtävänannossa ohjeistettiin piirtämään se, mikä ensimmäisenä tulee mieleen. En alkanut piirtämään surullista elefanttia, mutta en myöskään kliseisiä kukkia, jotka tulivat ensimmäisenä mieleen useankin kuvion kohdalla. Muuten yritin aidosti piirtää spontaanisti mieleen tulevia asioita, jotka vaihtelivat ihmishahmoista tavaroihin ja maisemanäkymiin.

Testin jälkeen aloin miettiä, millaisiin asioihin testissä kiinnitetään huomiota. Oma veikkaukseni on, että kovin dramaattiset aiheet (kuolema tai väkivalta) eivät varmaankaan ole eduksi (paitsi ehkä taiteilijoilla...) Mainitsemani kliseiset, hyvin arkipäiväiset asiat (autot, talot) eivät myöskään herättäne suurta vaikutusta luovuuden suhteen. Tylsissä seminaareissa piirtelen muistiinpanopapereihin abstrakteja kuvioita, mutta testissä piirsin vain konkreettisia aiheita. Olinkohan liian rajoittunut tehtävän tulkinnan suhteen? Testin ensimmäinen osuus oli periaatteessa aikarajaton, mutta halusin silti olla melko nopea. Lisäsin kuvioihin kuitenkin jonkin verran myös sellaisia yksityiskohtia, jotka eivät olleet välttämättömiä piirustuksen aiheen ymmärtämiseksi. Ajattelin, että yksityiskohtaisuudesta voisi hyvinkin saada lisäpinnoja.

Aloin selvittämään, mitä piirtämistehtävistä netissä sanotaan. Toteutustavaltaan testi oli Warteggin piirrostesti (mm. http://fi.wikipedia.org/wiki/Warteggin_piirrostesti), mutta testillä on lähteiden mukaan useita tulkintatapoja. Omaan arvaukseeni nähden minulle oli yllätys se, että testiin valmiiksi painettujen kuvioiden symbolinen merkitys on aikoinaan määritelty hyvinkin tarkasti. Netissä tulikin vastaan useita sanomalehtiartikkeleita, joissa ko. testin tieteellisyys kyseenalaistetaan. En tiedä, miten testin teettänyt rekrykonsultti piirroksia käytännössä tulkitsee. Itselle saatavat arviointituloksetkin kun ovat yleensä yhteenveto useammasta tekstistä.

Pidän piirrostehtävää silti melko toimivana osana isoa testikokonaisuutta. Omiin piirroksiini vaikutti voimakkaasti omat lähiajan kokemukseni (keitä ihmisiä olin tavannut, missä olin käynyt ja mitä olen harrastanut). Siinä mielessä voimakkaasti toivon, että testitulkinta ei ole kovin yksioikoinen. Maalitaulun piirtäminen ei välttämättä kerro tavoiteorientoituneisuudesta vaan ehkäpä edellisenä päivänä katsotusta Robin Hood -elokuvasta.

Kuva: freedigitalphotos.net / Sujin Jetkasettakorn

Sallan blogi: Näistä työntekijöistä on pulaa

Duunitorilla julkaistiin lista vaikeimmin täytettävistä työpaikoista, eli niistä joihin tekijää ei löydy, helposti ainakaan:

Suomen halutuimmat työntekijät vuonna 2014:

1. Ammattimiehet
2. Autonkuljettajat
3. Suunnittelijat
4. Hotelli- ja ravintolahenkilöstö
5. Insinöörit
6. Teknikot
7. Tuotantotyöntekijät- ja koneenhoitajat
8. Myyntiammattilaiset
9. Markkinointi-, PR- ja viestintähenkilöstö
10. Johtajat

Tuossa listassa omaan silmääni pisti erityisesti kohta 9 eli oma osaamisalani. Miten ihmeessä voi olla vaikeaa täyttää markkinoinnin ja viestinnän paikkoja, kun hakijoita on ollut yli sata jokaisessa haussa missä olen ollut mukana? Ja minäkin, huippuammattilainen, olen vailla työtä :-)

Selitys artikkelin mukaan on se, että "Tämä kertoo koko markkinointiviestintäalalla jylläävästä murroksesta: median ja mainonnan digitalisoitumiseen ja markkinoinnin automaatioon haetaan uudenlaista osaamista, jolle nyt on kysyntää”, Lindroos tulkitsee." Jos osaajaa ei heti löydy, eikö kannattaisi palkata joku, jolla on muuten vahva markkinoinnin osaaminen, ja antaa fiksun ihmisen opetella asiat työn ohessa? Kysyn vaan.

No, jos en työllisty markkinointiin enkä sen johtajaksi, niin katsotaanpa listaa tarkemmin vaihtoehtojen kartoittamiseksi.

Mieheksi en voi muuttua, joten siirrytään kohtaan 2, eli autonkuljettajat. Ajokortti löytyy, mutta tässä varmaan tarkoitetaan rekkakuskeja. Rekkakortin hinta on kuulemma parin-kolmen tuhannen euron luokkaa, joten ei mikään ihan mahdoton investointi.

Suunnittelija on aika epämääräinen titteli, joten ohitetaan se ja siirrytään hotelli- ja ravintolahenkilöstöön. Siihen voi kouluttautua ainakin Haaga-Heliassa, mutta ehkä joku oikotie (hygieniapassi, anniskeluun tarvittava koulutus) löytyisi. Pistetään harkintaan. 5. ja 6. vaativat vähintään opistotasoisen monivuotisen koulutuksen.
Samoin lienee tuotantotyöntekijän ja koneenhoitajan kanssa, ehkä ammattikoulu riittää. Myyntiammattilaiseksi päässee kunhan pääsee myyntitehtäviin ja menestyy siinä. Eli palataan siihen lehtien ym. puhelinmyyntiin, joihin haetaan koko ajan henkilöstöä. Täytyypä yrittää sitä tietä huippuansioihin.

Ja tuossa viimeisessä sanassa kiteytyykin koko dilemma. Työ ei ole pelkkää ansioiden maksimointia. Työ on tärkeä osa identiteettiä. Työstä pitää voida nauttia ja saada siitä onnistumisen elämyksiä. Voihan toki olla että Aku Ankan vuosikerran myymisestä puolisokealle mummolle saa mielettömät kicksit. Tai täysperävaunullisen tukkirekan ajaminen taukopaikalle lehtipihvin ja ranskalaisten ääreen on päivän kohokohta.

Lue koko juttu tästä:
http://tyoelama.duunitori.fi/2014/06/03/suomen-halutuimmat-tyontekijat-vuonna-2014/

kuva: freedigitalphotos.net/xedos4

Roosan blogi: Mikä on työttömyydessä kaikista kauheinta?

Kuva: Stuart Miles / FreeDigitalPhotos.net 

Se, että ei tiedä mitä tehdä. Sitä luulisi, että työttömän tehtävä on yksinkertainen: hakea avoinna olevia tehtäviä niin kauan kunnes saa uuden työn ja työttömyys päättyy. Mutta ei se työttömyys ole todellisuudessa niin yksinkertaista.  Työttömänä olo on jatkuvaa vaihtoehtojen punnintaa, itsensä tarkkailemista ja epävarmuuden sietämistä.

Työllistyminen on työttömän päätehtävä, mutta mitä tehdä, kun työtä ei ala kuulua? Milloin on oikea hetki painaa jarrut pohjaan ja todeta, että tämä tie ei johda toivottuun lopputulokseen?

Tänä päivänä vaihtoehtoja normaalille työnhaulle ovat esimerkiksi opiskelu, työharjoittelu ja osa-aikainen yrittäjyys. Jotkut kokeilevat jopa näitä kaikkia. Kannattavuus- ja vaihtoehtopohdintojen lisäksi pinnalla on jatkuvasti kysymys siitä mikä ”näyttää hyvältä”. Mitkä valinnat ja suunnanmuutokset tuleva työnantajakin hyväksyy ja osaa niitä jopa arvostaa? Tyhjiä aukkoja kun ei saa olla.

Mitä, miksi, miten, milloin?

Kunpa olisikin olemassa jokin taho, joka oikeasti tietäisi, mitä työttömän kannattaa tehdä missäkin vaiheessa työttömyyttään.

Veeran blogi: Mitä viestit itsestäsi?

 

Valmistautumattomuus on merkittävä syy haastattelussa epäonnistumiseen, kertovat rekrytoijat. Career Builderin tutkimuksen mukaan haastattelussa epäonnistumisen syitä ovat muun muassa huono katsekontakti (67 %), hymyilemättömyys (38 %) ja levoton liikehdintä (33 %). Kyse on hakijan sanattomasta viestinnästä, jolla on paljon merkitystä haastattelussa.

Haastatteluun on valmistauduttava. Yrityksestä ja sen toiminnasta on etsittävä lisätietoa. Samalla on mietittävä omat alustavat kysymykset haastatteluun. Nyt viimeistään kannattaa miettiä omaa sanatonta viestintää, jota ei aina edes tule tarpeeksi tiedostaneeksi. Sanattoman ja sanallisen viestinnän on tuettava toisiaan, jotta haastattelijat saavat hakijasta ja hänen ammattitaidostaan vakuuttavan ja luotettavan käsityksen.

Sanaton viestintä (ilmeet, eleet, kehonkieli, kättely, pukeutuminen jne.) jää välillä liian vähälle huomiolle. Se on yksi asia, johon haastattelija (t) kiinnittävät huomiota sanallisen viestinnän ohella. Haastateltavan viestintä voi herättää monenlaisia tunteita rekrytoijissa. Näitä tuntemuksiaan haastattelija analysoi haastattelussa ja sen jälkeen. Ei ole mikään ihme, että hakijaa haastattelee useampi kuin yksi henkilö, jotta saadaan muodostettua monipuolinen kuva haastateltavan persoonan sopivuudesta ja pätevyydestä tehtävään ja työyhteisöön.

Pahimmat sanattoman viestinnän karikot haastattelussa välttää, kun hyvissä ajoin ennen haastattelua muistaa pohtia muun muassa seuraavia asioita:

• läsnäolon merkitys
• käsien liikkeet
• istuma-asento
• katsekontakti
• kättely

ja vastatessa pitää myös tarkkailla haastattelijoiden sanatonta viestintää. Haastattelun jälkeen kannattaa istahtaa kirjaamaan ylös omat ajatukset ja tuntemukset kuten haastattelijakin tekee sinun lähdettyäsi ja peilaa sinun suoritusta tehtävälle asetettuihin kriteereihin. Jos jokin asia kaipaa selvitystä, kirjaa se myös ylös. Mieti onnistuitko luomaan hyvän ja luontevan kontaktin haastattelijaan tai haastattelijoihin ja olitko oma itsesi tilanteessa. Näitä asioita sinustakin kirjataan ylös.

 

 

Vuosia sitten epäonnistuin eräässä haastattelussa. Haastattelijoita oli neljä, joista yksi oli hakijan tuleva esimies ja rekrytointiyrityksen edustajia. Heistä pari esitti esimiehen ohella kysymyksiä ja yksi ainoastaan tarkkaili. Olin huonosti valmistautunut, sillä en ollut vuosiin käynyt työhaastattelussa. Onneksi takaiskuista ja työhaastattelukokemuksista oppii, kun ne muistaa käsitellä haastattelun jälkeen. Haastattelijalta saatu palaute auttaa valmistautumaan paremmin seuraavaan haastatteluun.

Me Hissipuhe -ryhmäläiset teimme työhaastatteluharjoituksen, jossa jokaiselle esitettiin erilaisia kysymyksiä ja annettiin palautetta niin vastauksista kuin sanattomasta viestinnästä toinen toisillemme. Motivaatio ja innostus ovat ratkaisevia työhaastattelussa, joten molempien osapuolten sanattoman ja sanallisen viestinnän merkitys on suuri niin uutta työntekijää etsivälle yritykselle kuin hakijallekin.

Suosittelen katsomaan sosiaalipsykologin Amy Cuddyn TED Talk  -videoon sanattomasta viestinnästä ja sen merkityksestä.

Muita linkkejä: Viestinnän tietoaines Aalto-yliopisto, Unspoken Secrets of Job Interviewing Quintcareers, Puuttuva lenkki


Kuva: freedigitalphotos.net