Työelämä on yhteispeliä. Kaikista ei ole joukkueeseen. Jokaisesta työyhteisöstä löytyvät ne hankalat tyypit, joiden kanssa työnteko ei onnistu. Vaan minkälainen on tuo ihmisryhmä. Tutustutaanpas tarkemmin. Sillä minä olen yksi heistä!
Viime syksynä koitti päivä, jolloin sain käteeni irtisanomisilmoituksen ja itsetuntooni kolhun. Olin pitänyt itseäni tunnollisena ja hyvänä työntekijänä tuohon saakka, mutta se ei tuonut suojaa kun väkeä talosta vähennettiin. Minut. Sinänsä myönnän heti alkuun ajatusmaailmani olleen vanhakantainen, sillä jatkuvat yt-neuvottelut ja irtisanomiset Suomessa kohdistuvat juuri niihin tunnollisiin ja hyviin työntekijöihin siinä kuin muihinkin. Irtisanomiseni litteroitiin alaryhmään ”taloudelliset ja tuotannolliset syyt”. Harmi ettei paperi tallenna jokaista kuulemaansa sanaa yhtä tarkoin kuin muistini.
Irtisanomisilmoitus ei tullut yllätyksenä. Jo ennen yt-neuvotteluiden alkamista sain esimieheltäni ymmärtää, että tulen olemaan valittujen joukossa mikäli irtisanomisiin päädytään. Tällöin keskustelusta aukesi näkemys siitä, että en tule toimeen muiden ihmisten kanssa. Luonnollisestikin vaadin tähän perusteluita. Onko asiakkailtamme tullut palautetta yhteistyöstä kanssani? Kuulemma ei. Asiakkaat pitivät minusta. Entä tuotantotyöntekijät? Ehkäpä toimistomme koliikkiaikuinen, jolle jokainen aamu tuo mahdollisuuden herätä väärällä jalalla? Ei, sieltäkään ei oltu palautetta annettu. Sanattomasti sain ymmärtää, että esimieheni ei tullut kanssani toimeen. Tämä oli kyllä täysin totta.
Miten tähän pisteeseen sitten ajauduttiin? Tarina on pitkä ja väitän sen juontavan juurensa eriäviin moraalikäsityksiin. Olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että selän takana ei puhuta kenestäkään pahaa. Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä. Ketään ei työpaikalla sorreta sukupuolen, henkilökohtaisten ominaisuuksien tai vaikkapa perheenjäsenten tekemisten vuoksi. Työ on työtä ja asiat otetaan asioina. Jos työpaikalla voidaan huonosti, on asialle tehtävä jotakin. Voi kuinka sinisilmäinen olinkaan. Vastassani oli esimies, jolle jokainen erimielisyys osoittautui henkilökohtaisena kriisinä. Hankalista asioista päästiin eroon, jos niistä ei puhuttu. Omaa pesää ei saanut liata negatiivisella energialla. Surullista vain, että työpaikallani oli noin 35 huonosti voivaa työntekijää, niitä viittä hyvää ja kaunista piinaamassa. Yritin viedä esimiehelleni ja työterveyshuoltoon viestiä siitä, kuinka asiat olivat. Saamatta vastausta avunpyyntöihin.
Kuluneella viikolla olin lounaalla nykyisten kollegoideni kanssa. Eräs heistä kertoi järkyttyneenä ystävästään, joka oli saanut kirjallisen varoituksen huonosta käytöksestä. Varoitukseen olivat johtaneet samankaltaiset seikat, kuin omaan irtisanomiseeni. Kun työpaikalla voitiin huonosti, eikä asioita otettu esille, toimi tämä ystävä muiden sanansaattajana. Keskustelimme pöydässä asiasta ja totesimme tämän olleen esimiehen keino päästä hankalasta tilanteesta eroon. Kun ongelmista ei puhuttaisi, ei niitä olisi. Olimme myös yhtä mieltä siitä, että tämä ei ole oikein. Valitettavasti alaisella ei ole kovin paljoa oikeuksia moraalikysymyksissä, kun esimies vain toimii rikkomatta lakia.
Irtisanomiseni jälkeen onni potkaisi ja työllistyin välittömästi kiinnostavaan projektiin. Saan käyttää osaamistani ja kokemustani laaja-alaisesti, heterogeenisessä työympäristössä. Jos olen eri mieltä, saan ottaa asian puheeksi ilman pelkoa rankaisusta. Asiat riitelevät, eivät ihmiset. Entisellä työpaikallani työntekijät sen sijaan jatkavat selviytymistaisteluaan. Toivon että he löytävät joukostaan riittävän rohkean puolestapuhujan, eivätkä sortuisi paineen alla. Irtisanomiseeni johtaneet syyt eivät silti saa katumaan, tai tekemään asioita toisin. Irtisanomisilmoituksen saatuani kävin työpisteelläni keräämässä henkilökohtaiset tavarat. Sana oli kiirinyt työkaverilleni, joka ihmetteli surullisena väitettä toimeentulokyvyttömyydestäni työyhteisössä. ”Kun kukaan ei kysynyt meiltä, kuka ei tule toimeen ja kenen kanssa...” Sain vahvistuksen sille, että olen mielelläni se hankala työkaveri, joka ei jätä puolustamatta heikompaa kun sen aika on.
***
Kiitos Leena tästä erinomaisesta vierasblogista, jonka saimme sähköpostikontaktin kautta! Muutkin lukijat olette tervetulleita lähettämään meille tekstejänne.
Terveisin, Hissipuhujat
Freedigitalphotos/Stuart Miles
