Suunnittelen tässä helmikuun alkajaisiksi jo montaakin kesäkuuhun liittyvää asiaa: työnhakua, LinkedIn-profiilin päivittämistä, uutta valokuvaa CV:hen, sekä jotain mielekästä tekemistä työnhaun oheen, jos ei heti tärppää. Mielekkääksi tekemiseksi valikoitui vapaaehtoistyö Plan-järjestössä. Aloittelen jo nyt tekemällä pieniä käännöstöitä etänä, mutta ehkä myöhemmin voin mennä toimistoaikaan työskentelemään heidän toimistolleen, jos sellaiseen on tarvetta.
Mutta sitten muistiin alkoi palailla jotain. Eikö joku onneton ollutkin menettänyt työttömyyskorvauksensa, kun oli ollut Hurstin soppajonossa jakamassa soppaa? Saako ansiosidonnaisella tehdä vapaaehtoistyötä? Vaikka Planin asia hyvältä tuntuukin, en haluaisi sen seurauksena löytää itseäni Hurstin soppajonosta.
Google tietää kaiken, tietysti.
Täytyy vaan löytää se oikea tieto. Näin tosiaankin oli ennen, että vapaaehtoistyö saattoi viedä korvaukset, ja se taas saattoi olla täysin TE-toimiston kulloisenkin virkailijan mielipiteen varassa. Sittemmin (kesällä 2013) asiaa tarkennettiin:
Ohjeiden mukaan palkatta voi auttaa naapureita ja sukulaisia. Vapaaehtoistyötäkin voi tehdä melko vapaasti. Urheiluseuroissa ja vertaistukiryhmissä voi uurastaa palkatta. Arpoja ja lehtiä voi myydä yleishyödyllisten yhteisöjen hyväksi. Sen sijaan voittoa tavoittelevalla kirpputorilla ei voi tehdä töitä. TE-toimisto ei voi asettaa tunti-, päivä- tai muita aikarajoja vapaaehtois- tai talkootyölle.
Lähde: Etelä-Suomen sanomat
Toivotaan, että tämä tieto on samanlaisena kaikissa TE-toimistoissa vielä vuonna 2015.
Luin muutaman suomi24-keskustelun vielä aiheesta. Suomi24:stä löytyy aina se pessimistinen, eriävä ja sarkastinen näkökulma kaikkeen. Ehkä hyvä niin, että hyväuskoiset ja sinisilmäiset tulevat edes jotain ajatelleeksi.
Mm. 1+1 esittää epäilyksensä näin: "---työttömiä voitaisiin viekkaudella toimittaa palkattomiin töihin. Eli jos ei halua joutua vapaaehtoistyöhön, on työkkärissä ilmaistava tahtonsa olla ryhtymättä mihinkään muuhun kuin palkkatyöhän josta saa eläkekertymää."
Tämä siis liittyi siihen Hissipuheenkin aiemmin käsittelemään työttömyysturvan vastikkeellisuuteen.
Huoh....
Kuva: freedigitalphotos/winnond
Hissipuhe-blogi stalkkaa työelämän ja työhaun ihmeellisyyksiä. Blogia pitää ryhmä enemmän tai vähemmän aktiviisia akateemisia työnhakijoita, jotka jakavat omia kokemuksiaan ja sparraavat toisiaan, mutta toivottavasti myös blogin lukijoita.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkootyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talkootyö. Näytä kaikki tekstit
lauantai 7. helmikuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)