Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmisarvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihmisarvo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Sallan blogi: Parempaa Uutta Vuotta!

Hyvät työttömät, työttömyysuhan alaiset ja muuten työpaikka-asioita pohtivat, toivotan teille entistä parempaa uutta vuotta! Ei lannistuta, eikä anneta periksi. Kyllä tämä Suomen tilanne tästä joskus paranee. Pidetään huolta itsestämme, osaamisestamme ja ennen kaikkea motivaatiostamme myös vuonna 2015.


Hesarissa Jani Kaaro kirjoitti kolumnissaan, että "Työttömiä nöyryytetään ja heiltä viedään ihmisarvo".
http://www.hs.fi/tiede/a1419912434653

Kolumni kiertää asiaan pitkän kaavan mukaan, aina 40-luvun Floridan mustien ihmisoikeuksien kautta. Mutta puhuu silti asiaa:

"Työttömän tuska ei tule siitä, että hän on menettänyt elämänsä tarkoituksen. Jos työ on latoa kännyköitä pakkauksiin, miten se voi olla elämän tarkoitus?

Työttömän tuska tulee siitä, että työttömänä hän on toisen luokan kansalainen. Hän ei tunne olevansa oikeutettu samaan kunnioitukseen kuin työssäkäyvät, ja hänen itsekunnioituksensa –miten hän näkee oman arvonsa toisten silmien kautta –alkaa murentua. Mitä enemmän hän sitä menettää, sitä vähemmän hän tietää minkä "arvoinen" hän on, eli mitä hän ansaitsee. Kun hän ei enää tiedä, mitä hän voi itselleen pyytää, mihin hän tarvitsisi moraalista rohkeuttakaan?"

Eli muistutus meille kaikille: säilytetään itsekunnioitus ja oman arvon tunto. Ei lannistuta, eikä luovuteta.

kuva Freedigitalimages/teerapun