maanantai 16. maaliskuuta 2015

Sallan blogi: 200 hakemusta

Hain yhtä avoimessa haussa ollutta työpaikkaa, kun tehtävä tuntui jotenkin puhuttelevan minua.

Taisi puhutella aika montaa muutakin. Sain tänään viestin kyseisestä firmasta, jossa kertoivat saaneensa yli 200 laadukasta hakemusta ja käyvänsä niitä nyt läpi.



Samaan aikaan toisaalla: yrityksessä jossa nyt olen määräaikaisessa työssä on ollut parikin paikkaa auki. Kumpaakaan paikkaan ei ole ollut enempää kuin 20 hakijaa. Kumpaakaan niistä paikoista en hakenut - ei minulla ollut mitään siitä kokemuksesta mitä niihin toivottiin. Toiseen niistä avoimista paikoista palkattiin henkilö, joka oli ollut ennenkin tässä yrityksessä töissä. Toinen tuli alalta, joka liittyy toimialaamme. Hän oli ollut työttömänä jonkun aikaa ennen tätä. Kumpikin oli aiemmassa tehtävässään ollut paremmassa asemassa kuin mihin nyt tulivat. Firma valitsi varmastikin hakijoista parhaat - ehkä jopa ylihyvät.

Kuulin  myös että yrityksessämme on ollut auki paikkoja, joihin ei ole tullut yhtään hakemusta.

Kohtaanto-ongelma?

Kuva: freedigitalphotos.com/renjit krisnan

1 kommentti:

  1. Joskus viime vuonna kirjoitinkin, miten mihin tahansa yliopistoon on suhteessa helpompi päästä kuin saada työpaikka...
    Kannustan tosiaan hakemaan pieniin ja ei niin tunnettuihin yrityksiin. Hakijoiden määrä tippuu helposti sadoista korkeintaan kymmeniin. Pienet yritykset haluavat usein säästää rekrykustannuksissaan, jos sopivan oloinen henkilö sattuu olemaan suoraan yhteydessä. Laajempi rekryrumba saatetaan jättää kokonaan väliin. Näin omaan työpaikkaani palkattiin juuri opinnäytetyöntekijä.

    VastaaPoista