perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hannen blogi: Syitä työpaikan vaihtoon

Mitkä ovat olleet sinulla syitä työpaikan vaihtoon? Mietin kahta työpaikan vaihdon tilannettani ja arvioin asteikolla 0-10 eri tekijöiden merkitystä.

Palkkaus
Ensimmäisessä ajattelemassani tapauksessa palkkauksen merkitys työpaikan vaihtoon oli 8, toisessa 4. Työuran alussa työpaikkaa vaihtamalla saa helpommin lisää palkkaa, kun myöhemmässä vaiheessa se on jo vaikeampaa (jollei siirry johtoportaikkoon).

Työtehtävät
Ekassa esimerkissä merkitsevyys oli 7, toisessa 8. Olen hakenut työpaikan vaihdolla uudentyyppisiä tehtäviä ja uudenlaisia haasteita, vaikka organisatorinen asema työssä on pysynyt käytännössä samana. Vaikka organisaatiot muuttuvat, tiettyjen työvuosien jälkeen uuteen työpaikkaan siirtyminen alkaa taas kiinnostaa. Pidän myös siitä, että uudessa työpaikassa oppimiskäyrän jyrkkyys on aika huikea.

Henkilökohtaiset syyt
Ekassa casessa henkilökohtaisten seikkojen paino oli jopa 9 ja toisessa casessa puolestaan 0. Nuorempana elämäntilanteet heittelevät helpommin eri puolille ja muuttovalmiuskin on paljon parempi.

Asema, eteneminen
Kuten edellä mainitsin, työpaikan vaihdolla en ole välittömästi saanut parempaa asemaa enkä ole sellaista tavoitellutkaan, joten sen painoarvo on 0. Erilaiset lisätehtävät (myös esimiestehtävät) ovat tulleet vasta, kun olen ollut työpaikassa jonkin aikaa.

Johto
Olen aika nuoresta tottunut itsenäiseen työotteeseen ja siihen, että saan aika paljon päättää omasta työstäni. Koska olen tehnyt työtä enemmän asiakkaille kuin organisaatioiden sisäisiin prosesseihin, pomojani ovat käytännössä olleet asiakkaat. Odotukseni yrityksen johdon suhteen ovat siksi aika matalat. Ekassa työpaikan vaihdossa laitan kuitenkin johdon painoarvoksi nelosen määräaikaisten työsuhteiden takia. Toisessa vaihdossa merkitystä oli nollan verran.

Työkaverit
Ekassa vaihdossa siirryin työpaikkaan, jossa oli ex-kollegani mukana rekrytoimassa. Se helpotti juuri kyseiseen työpaikkaan hakemista, ja tietysti sinne pääsemistä. Laitetaan painoarvoksi siis 5. Toisessa vaihdossa laitan painoarvoksi kutosen. Nyt työkaverit olivat ehkä enemmän poistyöntävä kuin vetävä tekijä. Oman erikoisosaamiseni kollegat olivat siirtyneet kilpailijoille tai muuten muihin työpaikkoihin. Tunsin että halusin ympärilleni enemmän oman sektorin kollegoita. Tämä onnistui parhaiten työpaikkaa vaihtamalla.   

Kuvat: freedigitalphotos.net / FrameAngel ja Ambro


1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen lista, Hanne.
    Itselläni se menee näin:

    Palkkaus: Uran alussa 10, nyt tulee olemaan myös 8 tai 9 jos ja kun vaihdan työpaikkaa. Tässä välillä ehkä 4-6. Kun palkkaus on kunnossa, ei sillä ole merkitystä.

    Työtehtävät: Merkitys on ollut aika vähäinen, koska olen tehnyt "samaa" työtä koko työurani ajan.

    Henkilökohtaiset syyt: Silloin kun työpaikan vaihto on ollut vapaaehtoista, on ollut kyseessä henkilökohtaiset syyt, arvosana 8-9.

    Asema, eteneminen:
    Työuran tähänastisella keskivaiheella painoarvo on ollut suuri, 10. Esimiestehtäviin ja johtoon eteneminen.

    Johto: Ei merkitystä ennalta. Ehkä poislähtiessä :-)

    Työkaverit: Ei merkitystä.

    T
    Salla

    VastaaPoista