lauantai 21. marraskuuta 2015

Sallan blogi: Kun telefax oli uusinta uutta

Hanne kirjoitti edellisessä blogissaan siitä, miten nyt eläkkeelle jäävät muistelevat menneitä aikoja työelämässä, kun pärjättiin vaikkei ollut kuin yksi tietokone koko firmassa.

Aloin itsekin muistella menneitä. Aloitin kesätöissä jo 80-luvulla ja silloin todellakin yrityksessä saattoi olla yksi tietokone, jos sitäkään. Opiskellessani koko korkeakoulussa oli 2 tietokonetta ns. tietokoneluokassa ja 2 opiskelijoiden käyttöön. Tietokoneessa oli kaksi aukkoa, toiseen ladattiin lerppu jossa oli DOS, ja toiseen toinen lerppu, jossa oli WordPerfect tai joku muu dos-pohjainen tekstinkäsittelyohjelma. Sitten kirjoittamaan. Lopputulos eli valmis gradu tulostettiin matriisikirjoittimella monen metrin mittaiseksi pötköksi. Oi niitä aikoja!

Kesätöissä minulla oli vaihtelevasti tietokoneita käytössäni, mutta kirjoituskonettakin vielä käytettiin ja korjauslakka tuli tutuksi. Telefax oli mielettömän hieno keksintö, mutta kerran jouduin myös telexin hoitajaksi - se oli pelottava kapistus.



Kun menin ensimmäiseen vakinaiseen työpaikkaani 90-luvun alussa, sai työpaikalla vielä tupakoida omassa työpisteessään. Myös avokonttorissa. Onneksi sitä vaihetta ei kestänyt kovin kauaa. Osastollamme oli silloin pari tietokonetta, mutta ei kestänyt kauaa, kun sain jo oman. Yritys oli hyvin edistyksekäs ja otimme käyttöön beta-version ICL:n yrityssähköpostijärjestelmästä. Muutama änkyrä tosin ei suostunut sähköpostia käyttämään. Tein kaikenlaisia kokeiluja sähköpostilla, sillä pystyi mm. lähettämään telefaxeja. Noin teoriassa - käytännössä ohjelmassa oli bugi, jonka takia faxi meni perille 10 kertaa, kunnes vastaanottavasta laitteesta loppui paperi.

Telefax oli vielä kovassa käytössä 1994-95, koska esim. kaikilla IT-alan jälleenmyyjillä ei vielä ollut sähköpostia käytössään! Onneksi se yleistyi nopeasti ja sitä myöten pikkuhiljaa fax jäi pois, mutta kyllä niitä vielä tänä päivänäkin on olemassa. Olen tainnut viimeisen kymmenen vuoden aikana lähettää noin 10 faxia, yleensä ulkomaankauppaan liittyvää asiaa. Ensimmäisen Nokiani taisin saada 1995. 2110 oli yksi parhaita puhelimia ikinä. Sillä voi soittaa puheluita.

Maailma on muuttunut viimeisen 6-7 vuoden aikana nopeammin kuin sitä edeltävinä satana vuotena yhteensä. Tänä päivänä työssäni käytän tietysti edelleen sähköpostia hyvin paljon, mutta myös pikaviestimiä, sosiaalista mediaa, Lynciä, videota. Yksityisesti kirjo on vielä laajempi. Käytössä olevien erilaisten ohjelmistojen määrä on valtava. Niiden vaatimille salasanoille minulla on töissä käytössä ihana vanha keksintö: paperinen puhelinmuistio. Sinne laitetaan T:n kohdalle twitter-salasanat jne. Melkein jokaiseen kirjaimeen löytyy joku softa ja sen salasanat.

Millaisia muistoja sinulla on? Mitähän parinkymmenen vuoden päästä ajatellaan nykyisestä pikaviesti-Lync-twitter-ym. maailmasta?

1 kommentti:

  1. Telexiä en ole tainut koskaan nähdä. Sitä muistelen aina lämmöllä, että ehdin käyttää muutaman kerran tekstipohjaista Gopheria ennen kuin modernimmat, kuvia (ja myöhemmin vaikka mitä) sisältävät nettiteknologiat tulivat tilalle.
    Minullakin osoitemuistiot ovat enemmän salasana- kuin osoitemuistioina...
    Lapsuudessa meillä ei yhdessä vaiheessa ollut omaa puhelinta ja muistan käynnit lennätinlaitoksessa, jossa oli kai helpompaa tai halvempaa soittaa kaukopuheluita puhelinkioskien sijasta. No nyt joku nuorempi voi kysyä, että mitä nuo puhelinkioskit olivat :)
    Sitä myös välillä naureskelen, kun Officen ohjelmissa on tallennuksen kuvakkeena edelleen disketti. Alkaa olla olemassa jo aika paljon populaa, joka ei ole koskaan diskettiä nähnytkään...

    VastaaPoista