sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hannen blogi: Työpaikan kaikki tyypit

Salla pohdiskeli antamaansa vaikutusta työpaikalla. Itse olen pohdiskellut uusista työkavereistani 1,5 kuukauden aikana saamaani vaikutelmaa. Kuvailen tässä Lumikista mallia ottaen seitsemän työkaverityypin esimerkit.

1. Avulias
Auttaa hirveästi, kun työpaikan tukihenkilöstö on motivoitunut työtehtäväänsä ja oma-aloitteisesti antaa apua. Liian usein työpaikoilla on tullut vastaan sihteereitä, jotka pitävät itseään ylikoulutettuina tehtäväänsä ja ovat koko ajan liian "kiireisiä" auttamaan yhtään missään.


2. Asian vierestä puhuja
Omat hermot eivät meinaa millään riittää, kun kollega pitää luennon aiheista B-D, kun olen mennyt kysymään asiaa A. Luennon jälkeen olen itse niin kuitti, että en jaksa toista kertaa kysyä asiasta A. Vierestä puhuja tietysti ottaa nokkiinsa, jos keskeyttää luennon ja yrittää tarkentaa, mistä asiasta oli kysymässä.


3. Mukava mutta kriittinen
Ehkä niitä parhaita työkaverityyppejä. Henkilön kanssa on helppo tulla toimeen, mutta henkilö ei pelkää antaa kritiikkiäkään. Kritiikki esitetään olennaisiin asioihin, asiallisesti ja perustellen eikä henkilöön kohdistuvana.

4. Perusasioiden opettaja
Asian vierestä puhujan lisäksi aikasyöppö on henkilö, joka kertoo suurena uutisena asioita, jotka ovat taatusti ennestään tuttuja keski-ikäiselle työntekijälle, vaikka uusi juuri kyseisessä työpaikassa olisikin. Esimerkiksi liikesalaisuus ei ole tässä iässä mitenkään uusi juttu... Kieltämättä olen alkanut välttelemään kyseistä "opettajaa" enkä missään nimessä kysy juuri häneltä neuvoja...

5. Hymyilevä toimari
En tiedä onko tämä omalta kohdaltani vain sattumaa, mutta toimitusjohtajat tuntuvat hymyilevän muita työkavereita enemmän. Toki toimarit ovat usein menossa talon ulkopuolella, joten harvoin työpaikalla käydessään he ehkä haluavat hymyilyllä luoda hyvää ilmapiiriä. Mikäs siinä, kyllä sitä hymyilevää pomoa aina mieluummin katsoo kuin yrmyä tapausta.

6. Konservatiivi
Usein yllätyn miten nuoretkin kollegat voivat olla konservatiivisia ja ennakkoluuloisia esimerkiksi vieraita kulttuureita tai sukupuolitasa-arvoa kohtaan. Missä ihmeen tynnyreissä he ovat eläneet? Konservatiivi ei myöskään ole kiinnostunut uuden työkaverin osaamisesta ja kokemuksesta, vaan olettaa että tämä tekee työt vain ja ainoastaan sillä tavalla, kuin firmassa on "aina" tehty.

7. Luottaja
Luottaja on konservatiivin vastakohta ja nimenomaan odottaa uudelta työntekijältä uudenlaisia ideoita ja näkemyksiä. Hän ei vahtaa joka pikkuasiaa, vaan luottaa että homma tulee hoidetuksi. Luottaja on avoin hieman poikkeavillekin ideoille tai ainakin käy niistä mielellään keskustelua.

Uudella työpaikallani ei ole tullut vastaan vielä Pehmentyjää, joka on aluksi hieman ennakkoluuloinen ja jopa tyly uudelle työntekijälle. Yhteistyön myötä pehmentyjä alkaa ymmärtämään uutta työntekijää ja tämän tuomaa lisäarvoa työpaikalle. Joissakin pehmentyjissä olen myös havainnut, että alun tylyys voikin olla hyvin kuivaa huumorintajua, josta olen ajan myötä alkanut jopa pitämään.

Kuva: Disney

3 kommenttia:

  1. Heh, hyvä lista. Löysin samat tyypit omalta työpaikaltani myös. Lisäisin vielä Epäluuloisen, joka pelkää uuden työntekijän vievän oman työpaikkansa tai asemansa. T Salla

    VastaaPoista
  2. Heh, mulla on ollut yhdessä työpaikassa noin seitsemän työkaveria, joissa oli useampi Jörö eikä yhtään Lystikästä. Se kuulosti vielä osuvammalta englanniksi: "...one was Doc, a few were Grumpy, and none was Happy or Dopey..."

    VastaaPoista
  3. Heh heh, tässähän voisi kehittää jonkinlaisen työkaveribingon, kun kokousten bullshit-bingo alkaa jo haukotuttamaan...

    VastaaPoista