lauantai 19. syyskuuta 2015

Sallan blogi: Melkoista näytelmää

Melkoinen näytelmä on menossa Suomessa. Pääosassa Suomen hallitus ja ay-liike. Sivuosassa Suomen kansa. Tässä näytelmän käsikirjoitus, jossa ennustetaan tulevaisuuttakin.

{{{kuvateksti}}}

Esinäytös: Järjestetään vaalit. Hallitus yrittää yhteiskuntasopimusta pariinkin otteeseen. Ay-liike vastustelee ja kaivautuu poteroihinsa.

Näytös 1: Hallitus esittää leikkauslistansa joka suututtaa ay-liikkeen ja kansalaiset. Leikkauslistalla on asioita, joista hallitus tietää niiden aiheuttavan suunnattoman metelin, asioita joita ei oikeasti edes ajeta, mutta joilla saadaan ay-liike palaamaan neuvottelupöytään pakon edessä. Kansa lähtee osoittamaan mieltään mielenilmaukseen Rautatientorille.

Näytös 2: Ay-liike tekee omia ehdotuksiaan hallituksen ehdottamien leikkausten sijaan. Yllättäin nämä ehdotukset muistuttavat kovasti alkuperäistä yhteiskuntasopimusta, jonka ay-liike aiemmin hylkäsi.

Näytös 3: Hallitus on pitkin hampain luopuvinaan ehdottamistaan leikkauksista, ja myöntyy ay-liikkeen ehdotuksiin.

Loppunäytös: Leikkauksista ja säästöistä päätetään ja ne tulevat aikanaan voimaan. Jotkut kärsivät vähän, jotkut enemmän. Suomi lähtee nousuun, tai sitten ei. Näytelmän osa kaksi esitetään viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa, joissa nykyiset oppositiopuolueet parantavat asemiaan ja hallituspuolueista ainakin yksi romahtaa petettyään kannattajansa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti