sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Hannen blogi: Työmatkavinkkejä

Työ- ja vapaa-ajan matkat yhteenlaskettuna matkustan vähintään päivän viikossa. Iän myötä matkustamisen hohdokkuus vähenee, ja matkaan liittyviin asioihin haluaa käyttää yhä vähemmän aikaa ja vaivaa. Tässä joitakin matkakokemuksiani ja -vinkkejä.

Lentokone vai juna?

Varsinkin jos kokoukset ovat kaupungin keskustassa, suosin junaa aika pitkällekin keskistä Suomea. Lentokentälle meno, puolen tunnit jonot turvatarkistukseen ja aikaiset boarding-ajat vievät aika paljon lentämisen aikaetua lyhyillä matkoilla. Kehärata ei ainakaan toistaiseksi ole nopeuttanut lentokentälle pääsyä, mutta odotellaan nyt vielä se suoran terminaaliyhteyden avautuminen...

Jos minulla olisi lähellekään mahdollisuus saada Finnairin hopeakortti, ottaisin sen mielelläni juuri sen takia, että voisin mennä pitkien tavisjonojen ohi. Pistekeräilyn vuoksi suosin nyt muutenkin Finnairia, mikäli hintaero ei ole suuri seuraavaan vaihtoehtoon. Pisteitä on alkanut kertymään kiitettävästi, kun myös Stockmannin ostoksista saa Finnairin pisteitä.

Taksit
Pienten paikkakuntien juna- ja lentoasemilla ei välttämättä ole takseja valmiina odottamassa, vaan ne pitää tilata (jopa ennalta). Kannattaa ladata Valopilkku-sovellus, jolla on helppo tilata taksi vieraassakin kaupungissa.

Hotellit
Hotellin yritän valita mahdollisimman läheltä kokouspaikkaa. Ketju-uskollinen en juurikaan ole, mutta esim. Scandicit ovat suht hyvää tasoa paikkakunnasta riippumatta. Cumulus- ja Rantasipi-ketjuista minulla on vanhahtava mielikuva. Useammankin tulisi katsoa, löytyykö paikkakunnalta persoonallinen ketjuihin kuulumaton hotelli. Jos sellainen tulee bongattua vasta paikan päällä, voi niissä kuitenkin käydä esimerkiksi illallisella tai drinkillä.
Jos saavun hotellille kokousta edeltävänä iltana, uima-allas, sauna tai kylpyamme ovat pientä luksusta, jos aikaa ei ole kaupunkiin tutustumiseen.  

Bags and beauty bags are the girl's best friend

Mieheni nauraa minulle välillä, kun keksin syitä ostaa aina uudenlaisen laukun. Koska käytän paljon julkista liikennettä, johon voi välillä liittyä pitkiäkin kävelymatkoja,  myös sateessa, laukulla voi olla suurikin merkitys. Ajan säästämiseksi yritän lyhyillä lentomatkoilla pärjätä pelkillä käsimatkatavaroilla. Joihinkin työmatkoihin voi liittyä illallinen ravintolassa, jolloin on kiva että mukana on muutakin kuin pelkkä tylsä housupuku.

Kaikkien näiden tarpeiden huomioon ottamiseksi laukuille tulee asetettua monenlaisia vaatimuksia pelkästään toiminnallisesti (koko, tyyli, sopivuus sadekeliin...)  - ja sitten vielä ulkonäkö siihen päälle, koska inhoan perinteisiä salkkuja ja läppärilaukkuja.Hyvään laukkuun kannattaakin satsata, koska käyttöikä voi kuitenkin olla useita vuosia. Olen ostanut kooltaan säädettäviä laukkuja, jotka saa vajaina sirommiksi.

Pidän matkoille valmiina omaa meikkilaukkua, jotta lähtökiireessä ei tule unohdettua mitään olennaista. Keräilen laukkuun lehtien pieniä näytepakkauksia ja hotellihuoneiden minipakkauksia. Suomessa minikokoiset kosmetiikkatuotteet ovat tajuttoman hintaisia ja olinkin tyytyväinen, kun sain Saksasta ostettua lähes ilmaiseksi minituotteita.

Vaatteet ja kengät 
Hieman villaa sisältävät housupuvut ovat mielestäni parhaita. Ne eivät rypisty helposti ja eivät hiosta. Kauluspaitoja inhoan, koska inhoan silittämistä. Siksi ostankin jakun alle yleensä lyhythihaisia paitoja (puuvillasta, silkistä, ohuesta villasta).
Matalatkin korkokengät ovat usein epämiellyttäviä, vaikka yritän suosia ns. jalalle mukavia merkkejä (Ecco, Clarks ja Gabor). Jos joudun matkalla hiemankaan kävelemään, valitsen aina mukaviksi tietämäni kengät. Mihinkään amerikkalaiseen lenkkarityyliin en sorru. Tyylikkäitä nahkaisia kävelykenkiä löytyy usealta merkiltä.
Mahdolliseen illanviettoon helppoja ratkaisuita ovat vähän rypistyvä mekko tai juhlavampi paita jakun alle. Arkikengistä poikkeavat ballerinat mahtuvat pieneenkin matkalaukkuun.


Millaisia matkakokemuksia tai -vinkkejä sinulla on?

Kuva: freedigitalphotos.net / Flare

2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä.
    Itse matkustin aikanaan työasioissa paljonkin, nykyään työhöni ei kuulu lainkaan matkustamista. Tavallaan hyvä, tavallaan ei.

    Komppaan täysin tuota käsimatkatavaramatkailua. Ei ole ollut vain yksi tai kaksi kertaa kun laukkuni ovat saapuneet vasta seuraavana päivänä. Eipä ole kovin mukavaa mennä palaveriin edellisen päivän matkavaatteissa ja ilman meikkiä ym. Jotkut lentoyhtiöt antavat "ensiapupakkauksen" lentokentällä jo, mutta joka tapauksessa sopii toivoa, että ehtii vielä kauppaan jossain välissä. Mutta kun välttämättömyystarvikkeet ja vaihtovaatteet on käsimatkatavarassa, on homma aika lailla hallussa, tulivat kamat sitten samalla tai seuraavalla koneella - tai ei ollenkaan.
    Kotimaassa opin arvostamaan Scandicin aulan kioskia ja kantisohjelman kuponkia, jolla kioskista sai voileivän ja juomia, jos ei ollut illallissuunnitelmia tai -intoa.

    Ja juna. Ehdottomasti! Mutta ei yli 4 tunnin junamatkoja kuitenkaan.

    T
    Salla

    VastaaPoista
  2. vulkanvegas: How to watch the VEGAS WORLD - VIDEOODl.cc
    and videos in virtual reality to enjoy the sports betting action, as youtube to mp3 converter samsung well as the live action of virtual sports

    VastaaPoista