lauantai 9. huhtikuuta 2016

Hannen blogi: Sitran työelämän kuntotesti

Sitran nettisivulta (http://kuntotesti.sitra.fi) löytyy testi, jolla voi testata omia ominaisuuksiaan nykyajan työelämän kannalta. Testin lopuksi saa maininnan parista  vahvuudesta ja parista kehittämiskohteesta. Testi on ihan hyvä muistutus siitä, että työelämä ei ole niin stabiilia, mitä se joskus on ollut.  Tosin oma työelämä ei stabiilia ole ollutkaan, joten kovin yllättäviä testin teesit eivät olleet. Testi on enemmän silmiä avaava henkilöille, jotka ovat vasta ensimmäistä kertaa hakemassa uutta työpaikkaa tai ovat olleet nykyisessä työpaikassa yli 5-10 vuotta. Testi muistuttaa esimerkiksi siitä, että jos omalla työpaikalla ei pysty pitämään osaamistaan nykyajan tarpeiden mukaisena, kannattaa hankkia lisäkoulutusta tai harrastuksia, joissa ko. osaamista voi kehittää. Nykyistä työpaikkaa ei kannata koskaan pitää itsestäänselvyytenä!

Kuva: freedigitalphotos.net / stockimages


1 kommentti:

  1. Tein tuon testin. Mielenkiintoinen. Itsestä tuntui sitä tehdessä, että olenpa joustamaton ja surkea, mutta lopputulos oli kuitenkin ihan rohkaiseva. Ehkä viimeinen kysymys,"missä asioissa olisit valmis joustamaan" - eli palkassa, asemassa, vastuissa jne. pelasti minut... Olenhan todistetusti ollut hyvinkin joustava, vaikka itsestä se ei tunnukaan enää millään lailla hyvältä. Kun hetkelliseksi kuvittelemastani joustosta tulikin pysyvä olotila.

    T
    Salla

    VastaaPoista