Vuonna 2008 syntyneet lapset ovat eläneet koko ikänsä lama- (tai ainakin matalasuhdanne)aikaa ja ovat jo kouluiässä. Ei olekaan ihme, että omatkin muistikuvat hyvistä ajoista ovat haalentuneet. Siispä oli tarvetta digitaaliselle aikamatkalle vuosiin 2006 ja 2007.
Kunnat valittelivat jo alkuvuonna 2007 talousnäkymien harmautta (jotka ovat sittemmin muuttuneet mustiksi...) (linkki). Nykyisen hallituksen suunnittelema kuntien tehtävien karsinta lieneekin enemmän kuin tarpeen.
Työvoimapula "kärjistyi" loppuvuonna 2007 (linkki). Silloinen pääministeri Vanhanen osasi ennustaa, että "seuraava vuosikymmen tulee olemaan nykyistä vaikeampi". Hänkään ei vain arvannut, että vaikeus tulee työpaikkojen, ei työvoiman pulasta.
Kansanmuisti-sivustolta löytyy eri politiikkojen kommentteja vuoden 2006 talousarviosta (linkki). Pääministeripuolue Keskustan edustajat löytävät ongelmia lähinnä liikenneinfran rahoittamisessa. Muuten kaikki on (Kataisen lempitermiä lainatakseni) fantastista.
Sivustolla Kokoomus moittii silloista hallitusta edellä mainitsemastani kuntatalouden surkeasta tilasta. Lisäksi ihmetellään hallituksen passiivisuutta Suomen kilpailukyvyn kehittämisessä. "Onko Suomen asema globalisoituvassa maailmantaloudessa niin vahva, ettei mitään lisätoimia tarvita? Jos hallitus tähän tyytyy, siihen Suomikin sitten hyytyy." Hyydytty tosiaankin ollaan!

On myös hyvä fiilistellä uutisia, joissa Nokia vielä rohmuaa markkinaosuuksia (linkki). Tosin tuossakin uutisessa nostetaan esille ongelmat USA:n markkinoilla. Ehkä ongelmia ei otettu riittävän vakavasti huomioon? Mihinkähän hintaan Apple olisi ollut tuolloin myytävissä? Nokia olisi voinut ostaa sen pois ja todennäköisesti välttää oman brändinsä romahtamisen.
Kuvat: freedigitalphotos.net / digitalart ja photostock