perjantai 14. maaliskuuta 2014

Hannen blogi: Mitä jäbä duunaa - Pääkaupunkiseudun työpaikkakehitys

Työpaikkailmoituksia lukiessa tulee välillä tuska, kun tuntuu että kaikki paikat ovat IT- tai myyntitehtäviä. Eläkepommista on puhuttu vuosikausia, mutta miksi se ei näy avautuvina työpaikkoina? Tänä vuonna kevätkin tulee aikaisemmin kuin positiiviset uutiset talouden kehityksestä.



Välillä sitä miettii (kuten muutkin Hissipuhujat), että pitääkö sitä kouluttautua alalle, jolla on juuri nyt suuri kysyntä. Jos jään odottelemaan parempia aikoja, menettääkö oma koulutukseni ja työkokemukseni arvon? Netistä kaivoin pääkaupunkiseudun työpaikkakehitysennusteita, joista yksi kattavimpia oli Seppo Monténin Koulutus & työvoima - Helsingin seutu 2020 / Osaamisella kohti tulevaisuutta. Raportissa on ennustettu ammattiryhmittäin työpaikkakysynnän muutoksia (ottaen myös huomioon eläkkeelle siirtyminen).

Omalta kannalta katsottuna asiantuntijatehtävien kysyntä näyttää pysyvän korkealla. Raportissa on kuitenkin mainittu itsekin havaitsemani asia, että ammattiryhmien sisällä osaamisen sisältöön kiinnitetään yhä tarkemmin huomiota. Kiinnostava yksityiskohta raportissa oli myös Helsingin seudun demografisen työvoimapulan ennuste. Sen mukaan vuonna 2018 pitäisi työmarkkinoilta poistuvien määrän ylittää selvästi työmarkkinoille tulevien määrän. Joten pitää toivoa, että viimeistään silloin voimme taas ihmetellä työvoimapulaa!

Linkki raporttiin: http://pksennakointi.fi/file/seppo-monten-koulutus-tyovoima-helsingin-seutu-2020/

Manpower taas julkaisi hiljattain lyhyen aikatähtäimen työmarkkinabarometrin, jonka mukaan Etelä-Suomen rekrytointinäkymät ovat aika lohduttomat. Harmittavasti aineisto ei ole tarpeeksi laaja, että siinä olisi voinut erotella vielä alueelliset näkymät toimialoittain.

Linkki aineistoon: http://www.manpowergroup.fi/Ajankohtaista1/Manpowerin-tyomarkkinabarometri-Tyonantajat-eri-puolilla-Suomea-kertovat-lisaavansa-henkilostoa-vuoden-2014-toisella-kvartaalilla-/

Kuva: Riku Kettunen (Flickr)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti