Roosan blogi: Real life roller coaster

Kun on riittävän monta kertaa tullut torjutuksi työtä hakiessa, sitä tietämättään kehittelee itselleen erilaisia itsesuojelutyylejä, joiden avulla suojautua tulevilta pettymyksiltä. Minulle työnhaun vuoristoradassa eläminen on kehittänyt työpaikkailmoituskammon.

Oikotien lähettämien profiloitujen työpaikkailmoitusten lukeminen suorastaan kammottaa minua. Jännitän jo ennen viestin avaamista löytyykö listalta jokin avoinna oleva paikka, jota minun kannattaisi hakea. Ongelmahan on siis siinä, että innostun yleensä haussa olevista profiiliini sopivista paikoista kuitenkin niin paljon, että torjutuksi tuleminen tuottaa lopulta pettymyksen. Mitä järkeä siis edes hakea?

Kammoni takia käyn työpaikkailmoituslistaa vastahakoisesti läpi ja toivon salaa, ettei mitään haettavaa löytyisi. Hullua, tiedän. Tässä vaiheessa järki yleensä astuu kuvioihin ja valistaa minua moittivaan sävyyn: ”Jos ei mitään hae, ei voi myöskään mitään saada”. Omatuntoni ei lakkaa soimasta ennen kuin alan raapustaa hakemusta.  Kerään motivaationi romulaarista... ja sieltä se lopulta löytyykin!

Hakemuksen lähettämisen jälkeen mielen valtaa euforinen tunne. Tunne on lähes samantuntuinen kuin esimerkiksi silloin, kun on saanut kutsun haastatteluun. Olen itse asiassa huomannut, että mielialani on korkeimmillaan juuri sillä hetkellä kun painan lähetä-painiketta. Työnantajan vastinetta odotellessa mieliala alkaa taas hiljalleen laskea.  Alan jo ennakoivasti valmistautua mahdolliseen pettymykseen. 

Tähän kohtaan joku viisaampi sanoisi, että ”ei niitä vastoinkäymisiä saa tuolla lailla ottaa itseensä!” Ei niin, mutta minkä teet, kun näin silti käy? Ainakin Antsku Imatralta sanois tähän, että "siulla on oikeus siun omiin tunteisiin". Ja niin onkin, ei kun eteenpäin!