perjantai 6. maaliskuuta 2015

Sallan blogi: Naistenpäivänä kaikki hyvin?

8.3. on taas Naisten päivä. Tällä kertaa se osuu sunnuntaille, joten ruusut ja suklaat jäävät väliin, ja hyvä niin. Tunnustauduinhan viime vuonna blogissani Naisten päivän vihaajaksi...

Monikohan nainen sai tänään kiitosta tekemästään työstä tai palkankorotuksen? Entä ylennyksen?

Silti: Suomi pärjäsi taas loistavasti maavertailussa. The Economist lehti listasi parhaat maat työssäkäyville naisille, ja mikäs siellä jälleen onkaan ykkösenä, ellei oma rakas kotimaamme Suomi. Mutta silti moni nainen törmää vielä lasikattoon urallaan.

Kuva Taloussanomat

Tämän päivän uutisissa oli myös se, että naisten osuus yritysten johdossa ja hallituksissa on laskussa.
"Yritysten ylimmän johdon paikoista vain neljänneksessä on nainen. Tämä on neljä prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuonna.  
Ruotsissa naisjohtajien määrä on kasvanut 26 prosentista 28 prosenttiin.  
Kansainvälisen Grant Thorntonin -tutkimuksen mukaan naisten määrä johtotason tehtävissä on maailmanlaajuisesti laskenut viime vuosikymmenen ajan. " Mtv.fi 

Taloussanomat kirjoitti palkkakuilusta esimiesnaisten ja -miesten välillä. Kuilu aukeaa jo uran alussa. Muistakaa pyytää arvoistanne palkkaa! Vaatimattomuus ei kaunista eikä paranna maailmaa.


2 kommenttia:

  1. Ja voisi vielä kärjistäen sanoa, että kuilu aukeaa jo heti syntymän jälkeen. Eräässä tutkimuksessa oli havaittu, että vaaleanpunaisiin tai -sinisiin puettuja vauvoja käsiteltiin eri tavoin. Tyttövauvoiksi luultuja käsiteltiin hellemmin ja poikavauvoiksi luultuja ronskimmin. Liian varhain synnytetään valmista mielikuvaa siitä, mikä on miehille ja mikä naisille sopivaa tai mihin miehet tai naiset kykenevät. Mitä enemmän kodeissa ylläpidetään perinteisiä miesten ja naisten rooleja, sitä enemmän rooleja ylläpidetään myös työelämässä yksilöiden ominaisuuksista riippumatta. Kun mies on kotona tottunut palvelevaan vaimoon, miten hän voi ottaa vakavasti naisesimiestä? Kun mies on tottunut olemaan maksava perheenpää, miten hän voi ottaa vakavasti naisten palkankorotuspyyntöjä? Sälytän vastuuta asioiden eteenpäin viemisessä niin miehille kuin naisillekin. Joskus pahimpia sovinisteja ovat naiset itse.

    VastaaPoista
  2. Olen useinkin miettinyt miksi miehet nostavat toisia miehiä organisaatiossa ylös eikä naisia. Varmaan se toinen mies tuntuu helpolta ja turvalliselta verrattuna naiseen.
    T
    Salla

    VastaaPoista