perjantai 31. lokakuuta 2014

Veeran blogi: Irtisanomisten vaikutus yritysten maineeseen

Toissapäiväinen Kauppalehti uutisoi HRM Partnersin  Menikö maine -tutkimusta. Tutkimuksen mukaan yrityksillä on suuret luulot yt-taidoistaan. Kyselyyn vastanneet yritykset olivat käyneet henkilöstönsä kanssa yt-neuvottelut vuonna 2013. Edellinen vastaava tutkimus oli tehty vuonna 2009, jonka jälkeen yt-neuvottelujen määrä on vain lisääntynyt Suomessa.

Lähde: freedigitalphotos.net
Työnantajakuva saa huonosti hoidetun yt-prosessin myötä herkästi kolauksen. Maineessa on kyse sidosryhmien keskinäisistä tunteista, sillä ihmisethän ne tekevät yhteistyötä erilaisissa yrityksissä ja organisaatioissa niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa. Nykyisin ihmiset tuulettavat tunteitaan sosiaalisessa mediassa ja purkavat tunteitaan lähipiirilleen. Entistä useampi työpaikkansa säilyttänytkin alkaa etsimään uutta työpaikkaa, kun työpaikan ilmapiiri heikkenee keskinäisen luottamuksen murentuessa.

Vuonna 2013 ainoastaan 52 prosenttia yrityksistä oli käyttänyt ulkopuolista palveluntarjoajaa yt-neuvottelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Vastaava prosenttiluku oli 75 prosenttia vuonna 2009. Yritykset siis kokevat, että heidän yt-taidot ovat kohentuneet aiemmin toteutetuilla yt-kierroksilla, vaikka tutkimus kertoo toista.

Uudelleensijoittumisvalmennus on nostanut suosiotaan. Nyt sitä tarjoaa 86 prosenttia yrityksistä, kun vuonna 2009 vastaava luku oli 63 prosenttia. Jatkavaa henkilöstöä tuetaan enemmän kuin edellisen tutkimuksen aikaan. Irtisanotuista ainoastaan 16 prosenttia suosittelisi entistä työantajaa ja 79 prosenttia kieltäytyy suosittelemasta. Vuoden 2009 tutkimuksessa 40 prosenttia olisi suositellut ja 60 prosenttia ei olisi suositellut.

Ihmisen perusturvallisuus järkkyy viimeistään siinä vaiheessa, kun työnantajan edustaja antaa irtisanomisilmoituksen allekirjoitettavaksi yt-neuvottelujen päätyttyä ja irtisanomisesta tulee henkilökohtainen asia. Irtisanomiskeskustelun hoitamisesta 58 prosenttia antoi huonommat arvosanat kuin aiemmassa tutkimuksessa (28 %).

Arki menee uusiksi monin tavoin ja tunnemylläkästäkin on irtisanottujen selvittävä kohtuullisen nopeasti työnhakukuntoon ja hänen entisen työnantajayrityksen tuloksentekokuntoon, joten yt-prosessin arvostavaan ja inhimilliseen hoitamiseen panostaminen on niin irtisanottujen kuin työnantajankin organisaation menestyksen kannalta erittäin tärkeää.

Millaisia kokemuksia sinulla, blogimme lukija, on yritysten yt-neuvottelutaidoista?











3 kommenttia:

  1. Olen ollut itse töissä aika pienissä yrityksissä, joten yt-prosessit ovat käsittäneet aika lailla minimin. Mitään uudelleensijoituspalveluita tms. ei ole ollut tarjolla. Hienoa, että niiden käyttö on yleistynyt. Yrityksissä, joissa olin aiemmin, henkilökuntaa pidettiin säännöllisesti ajan tasalla firman taloudellisesta ja resurssitilanteesta. Tällöin bonukset tai yt-neuvottelut eivät tulleet mitenkään yllätyksenä. Suuri osa työntekijöistä pystyi myös itse näkemään oman panoksensa ja tuloksensa vaikutuksen firman tulokseen ja siten yt-neuvotteluiden tarpeeseen. Koin, että yt-neuvottelut johtivat melko oikeudenmukaiseen tulokseen, kun ottaa yleisen taloustilanteen huomioon.
    Nyt kun käytännössä lähes kaikkialla on käyty yt-neuvotteluita, niitä ei varmaan ajatella enää niin paljoa maineen kannalta. Ja jos maine vähän menisikin, mahdollisiin avoimiin työpaikkoihin varmasti riittää hakijoita...

    VastaaPoista
  2. Olen ollut mukana monissa YT-neuvotteluissa ja osallistunut myös outplacement-palveluun. Ne ovatkin vissiin nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus isompien yritysten kohdalla. Niissä koulutuksissa tosin tahtoo aika mennä irtisanomisten puimiseen ja pomojen haukkumiseen... Koulutuksellisesti olisi parempi että osallistujat eivät olisi samasta yrityksestä, jotta niissä voitaisiin keskittyä työnhakuvalmiuksien parantamiseen eikä terapoimiseen, Joka sekin on kyllä tärkeää. Irtisanottu tarvitsee vertaistukea keksiäkseen tapoja päästä irtisanotuksi tulemisen traumasta yli ja laatiakseen itselleen sopivan vastauksen kysymykseen "miksi juuri minä"?

    T
    Salla

    VastaaPoista
  3. Itse tulin irtisanotuksi kuutisen viikkoa sitten, pienestä organisaatiosta. YT-neuvottelut koskivat yhdeksää henkilöä, joista neljä sai lähteä. Meillä ei ollut luottamushenkilöä, joten oikeasti meidän kanssa ei neuvoteltu. Työtehtäväni menivät alaiselleni, häntä oli vannotettu olemaan kertomatta hänen kanssaan käydyistä keskusteluista. Minun kanssani ei kukaan puhunut mitään.

    Sallan kommentin viimeinen lause sattui hyvin tilanteeseeni. Yritän (myös blogissani) rakentaa uutta elämää. Se etenee kiduttavan hitaasti. Irtisanotuksi tulemisen trauma minulla kuitenkaan ei ole kovin paha, mutta tokihan se vieläkin koskee. Miksi juuri minä -kysymykseen vastaukseni on, että minulla oli tonni enemmän palkkaa ja kymmenen vuotta enemmän ikää kuin alaisellani.

    VastaaPoista