lauantai 7. helmikuuta 2015

Sallan blogi: Vapaaehtoistyöstä työtä työnhakijalle?

Suunnittelen tässä helmikuun alkajaisiksi jo montaakin kesäkuuhun liittyvää asiaa: työnhakua, LinkedIn-profiilin päivittämistä, uutta valokuvaa CV:hen, sekä jotain mielekästä tekemistä työnhaun oheen, jos ei heti tärppää. Mielekkääksi tekemiseksi valikoitui vapaaehtoistyö Plan-järjestössä. Aloittelen jo nyt tekemällä pieniä käännöstöitä etänä, mutta ehkä myöhemmin voin mennä toimistoaikaan työskentelemään heidän toimistolleen, jos sellaiseen on tarvetta.

Mutta sitten muistiin alkoi palailla jotain. Eikö joku onneton ollutkin menettänyt työttömyyskorvauksensa, kun oli ollut Hurstin soppajonossa jakamassa soppaa? Saako ansiosidonnaisella tehdä vapaaehtoistyötä? Vaikka Planin asia hyvältä tuntuukin, en haluaisi sen seurauksena löytää itseäni Hurstin soppajonosta.


Google tietää kaiken, tietysti.
Täytyy vaan löytää se oikea tieto. Näin tosiaankin oli ennen, että vapaaehtoistyö saattoi viedä korvaukset, ja se taas saattoi olla täysin TE-toimiston kulloisenkin virkailijan mielipiteen varassa. Sittemmin (kesällä 2013) asiaa tarkennettiin:

Ohjeiden mukaan palkatta voi auttaa naapureita ja sukulaisia. Vapaaehtoistyötäkin voi tehdä melko vapaasti. Urheiluseuroissa ja vertaistukiryhmissä voi uurastaa palkatta. Arpoja ja lehtiä voi myydä yleishyödyllisten yhteisöjen hyväksi. Sen sijaan voittoa tavoittelevalla kirpputorilla ei voi tehdä töitä. TE-toimisto ei voi asettaa tunti-, päivä- tai muita aikarajoja vapaaehtois- tai talkootyölle.
Lähde: Etelä-Suomen sanomat

Toivotaan, että tämä tieto on samanlaisena kaikissa TE-toimistoissa vielä vuonna 2015.

Luin muutaman suomi24-keskustelun vielä aiheesta. Suomi24:stä löytyy aina se pessimistinen, eriävä ja sarkastinen näkökulma kaikkeen. Ehkä hyvä niin, että hyväuskoiset ja sinisilmäiset tulevat edes jotain ajatelleeksi.

Mm. 1+1 esittää epäilyksensä näin: "---työttömiä voitaisiin viekkaudella toimittaa palkattomiin töihin. Eli jos ei halua joutua vapaaehtoistyöhön, on työkkärissä ilmaistava tahtonsa olla ryhtymättä mihinkään muuhun kuin palkkatyöhän josta saa eläkekertymää."

Tämä siis liittyi siihen Hissipuheenkin aiemmin käsittelemään työttömyysturvan vastikkeellisuuteen.

Huoh....

Kuva: freedigitalphotos/winnond

2 kommenttia:

  1. Työtönhän saa työttömyyskorvauksella jopa opiskella tutkintoa, jos pystyy todistamaan, että opiskelu on ollut ENNEN työttömäksi jäämistä sivutoimista (eli että opiskelut ovat edenneet tietyssä tahdissa samalla, kun henkilö on ollut täysipäiväinen työntekijä). Vastaavaa asiaa ei voi toki todistaa, jos aloittaa opiskelut työttömyyden jo alettua... Silloin pitää tyytyä aikuisopintotukeen tms.
    Pääajatus lienee, että opiskelu tai vapaaehtoistyö ei saa estää täysipäiväisen työn hakemista ja vastaanottamista. Onhan se kyllä ristiriitaista, kun toisaalta vapaaehtoistyö on eduksi työttömän CV:ssä (ja mielialalle) ja samalla pitää varoa, ettei siitä seuraa mitään karensseja. Toisaalta olen kyllä samaa mieltä siitä, että vapaaehtoistyön taso pitäisi pysyä työttömyyskorvauksen saajalla ns. normaalilla harrastustasolla (niin kuin varmaan usein pysyykin). Sallittujen tuntimäärien määrittäminen toisaalta selkiyttäisi asiaa, mutta toisaalta työnhakuun ei vaikuta, jos esim. toimistotyöntekijä tekee viikonloppuna vaikka kellon ympäri vapaaehtoistyötä. Lisäksi olisi hyvä sallia tietty määrä täysipäiväistäkin vapaaehtoistyötä "työharjoittelun" piikkiin. En usko, että yhteiskuntamme romahtaa siihen, jos vaikka jokainen työtön tekisi halutessaan muutaman viikon vuodessa täysipäiväistä vapaaehtoistyötä.

    VastaaPoista
  2. Selvisikö asia silloin? Kiinnostaisi tietää, oliko TE-toimiston puolesta estettä? :)

    VastaaPoista