maanantai 14. huhtikuuta 2014

Sallan blogi: Osuuskunnat ja Eezy esittelyssä Loft Helsingissä

Kävin Loft Helsingin järjestämässä Osuuskunta-seminaarissa, ja samalla pääsi tutustumaan Loft Helsingin tiloihin, jotka avattiin tammi-helmikuussa 2014.

OSUUSKUNNAT

Osuuskunnat ovat olleet alkuvuodesta kovasti tapetilla osuustoimintalain muututtua vuoden vaihteessa. Käytännössä lain muutoksella osuuskunnat ja osakeyhtiöt lähenivät toisiaan yritysmuotoina. Osuuskunnat kiinnostavat tänä päivänä muitakin kuin aatteellisia yhdistyksiä ja taiteilijoita. Osuuskunta on yhteisöllistä ammatinharjoittamista tai henkilöomisteinen pienyritys, miten sen sitten haluaakin nähdä.

Hissipuhelaisetkin ovat pohtineet Osuuskuntaa yrittämisen toimintamuotona. Siinä on etuna se, että kun osuuskunnassa on vähintään 7 jäsentä, ei toimintaa katsota yrittäjyydeksi, eli on edelleen mahdollista pysyä työttömyysturvan piirissä, jos sellaiseen on muuten oikeutettu. Vähempikin kuin 7 jäsentä riittää, jos osuuskunnan jäsenten kesken voidaan säätää äänimääriä. Eli jos jonkun äänivalta osuuskunnassa on vähemmän kuin 15%, henkilöä ei katsota yrittäjäksi. Muilla sitten vastaavasti pitää olla suurempi äänimäärä, ja heille syntyy yrittäjästatus.


Osuuskunnan voi perustaa yksinkin, mutta ylärajaa jäsenmäärälle ei ole. Starttirahan saamiseen jäseniä ei saa olla kuin enintään 3. Osuuskunnassa taloudellinen riski rajoittuu osuuskuntamaksuun (poislukien tietysti omavelkaiset lainatakaukset ym). Eli osuuskunnassa on paljon kiinnostavia piirteitä alkavaan yritystoimintaan. Osuuskunnan osuuttahan ei voi koskaan myydä, eli siinä vaiheessa kun toiminnalle alkaa kertyä nimeä ja tasearvoa, on syytä perustaa OY. Pääkaupunkiseudulla lisätietoa ja neuvoja Osuuskunnan perustamiseen saa mm. YritysHelsingistä.


EEZY

Kuulimme myös esityksen Eezy-osuuskunnasta, joka on laskutuspalvelu. Yrittäjyyttä harkitseva voi testata yrittäjyyttä ja liikeideaansa helposti Eezyn kautta, ilman että perustaa yrityksen. Soviteltu päiväraha on mahdollinen, mutta se kannattaa neuvotella etukäteen TE-toimiston kanssa. . Käytännössä henkilö on Eezyn palkkalistoilla ja Eezy hoitaa kaikki työnantajavelvoitteet ja ottaa laskun summasta provikat (3-7%) päältä. Työeläke kertyy, mutta työssäoloehto työttömyysturvaan ei täyty. Muitakin vastaavia palveluja on, kuten Ukko.

Eezyn kautta toimiminen ja Osuuskunta eivät varsinaisesti sovi yhteen, koska asiakkaalta laskutus tapahtuu palkanmaksuna tietylle henkilölle. Mutta Eezyn kautta voi muodostaa työporukoita, jolloin lasku eli palkka jaetaan eri tekijöiden kesken. 

LOFT HELSINKI

Tämä, kuten muut vastaavat tilat, esim Kontoret, tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden aloittaa yritystoiminta muualla kuin keittiön pöydän ääressä, varsinkin jos kaipaa työyhteisöä ympärilleen.

"Loft Helsinki tarjoaa yhteisöllisyyttä ja innovatiivisuutta hyödyntäviä työtiloja audiovisuaalisen ja luovien alojen yrittäjille, freelancereille tai startup-tiimeille. Loft Helsinki Pasilan Studiot yhdistää eri toimialojen pienyrittäjät ja kehittäjät saman katon alle, mikä luo uusia yhteistyön mahdollisuuksia ja uutta tuotantokulttuuria. Loft Helsingin sijainti Pasilan Studioiden kehittyvällä alueella mahdollistaa uudenlaisen media-alan yhteistyön." (Lähde LH verkkosivut).

Loft Helsingin Pasilan Studiolla on työtilat 80 hengelle, osa on 300€/kk maksavia kiinteitä työpisteitä, osa on 175€/kk maksavia mobiilityöpisteitä. Paikat vuokrataan kuukaudeksi kerrallaan. On mahdollista hankkia myös max 5 hengen Community Pass hintaan 400€/kk. Ylen Isossa Pajassa Pasilassa sijaitsevalla Studiolla on tarjolla puhelinhuoneita, neuvotteluhuoneita, keittiötilat ja vastaanotto.  
Kuvat ovat Loft Helsingin tiloista.

3 kommenttia:

  1. Varmasti jonkin sortin "silppuyrittäminen" tulee yleistymään. Heikko työllisyystilanne voi hyvinkin jatkua vielä vuosikausia. Osa-aikatyön lisäksi silppuyrittämiseen tulisi kannustaa, koska aina on parempi, että on edes vähän töitä kuin että ei ole ollenkaan. Kun taloustilanne paranee, kannustimien järkevyyttä voi katsoa uudestaan. Hienoa, että on ymmärretty verkostojen ja työyhteisöjen merkitys myös yksinyrittämisessä. Edulliset toimitilat ovat loistava tapa madaltaa yrittäjyyden kynnystä.
    Tämän päivän Hesarissa oli juttu siitä, miten kotimaista karitsaa ja lammasta ei ole riittävästi tarjolla kysyntään nähden. Pitänee pitää mielessä jo aikaisemmin mainitsemani lammasfarmiyrittäjyys :)

    VastaaPoista
  2. Lampaasta saa 100€ kun sen myy lihoina.
    Yksikin sairaus lampaan elinaikana maksaa varmaan yli tuon hinnan.
    Tässä syy miksi niitä ei kasvateta.
    Rehut, karitsa ja tilakulut tuosta satasesta ei kyllä mitään jää käteen.

    VastaaPoista
  3. Maatalouden ympäristötuet taitavat olla aivan tuntematon tulon lähde tällä foorumilla...

    VastaaPoista