Kuva Talouselämä/Tuomas Ikonen
Itsekin pohdin miksi juuri minä jouduin irtisanotuksi, kun se tuli osakseni YT-neuvotteluissa, järjestyksessään kolmansissa kyseisen työsuhteeni aikana. Aiemmissa kaksissa oma tiimini oli jo hajonnut. Itse en sentään joutunut tiimiläisiäni irtisanomaan, vaan sen tekivät esimieheni.
Kuten Talouselämän artikkelissakin todetaan, ihminen ensishokista selvittyään alkaa selitellä itselleen tapahtunutta. Onkin oleellista "toipumisen" kannalta, miten irtisanomisen selittää itselleen. Pitääkö itseään syyllisenä vai ei, löytääkö selittäviä tekijöitä, mitä tapahtui muille tiimiläisille, koko yritykselle. Helpointa asia on selittää itselleen silloin, kun esimerkiksi kokonainen osasto on ajettu alas, firma fuusioitu kilpailijan kanssa, tuotanto siirretty ulkomaille - asioita, joihin omalla persoonalla tai työnteolla ei ole ollut mitään vaikutusta.
Hyvien ja todellisten selitysten lisäksi voi silti myös pohtia omassa asemassa, työtehtävissä, työskentelytavassa tai jopa persoonassa olevan piirteitä, joilla on saattanut olla vaikutusta asiaan. Mitä siitä voi ottaa opikseen, onko ylipäänsä ollut oikeassa työssä, asemassa ja työympäristössä? Mutta liikaa ei pidä alkaa syyllistää itseään. Omat mietteet ovat vain spekulaatioita, joilla ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa. Harvoinpa mitään muuta selitystä irtisanomistilanteessa saa, kuin sen virallisen totuuden. Ja siinä kannattaa pitäytyä kun asiaa väistämättä joutuu tulevissa työhaastatteluissa kertaamaan.
Kun tuosta selittelyvaiheesta on päässyt ohi, on syytä mennä eteenpäin. Joskus asian prosessoimiseen menee kolme kuukautta, joskus puoli vuotta, tai kauemmin. Se riippuu oman persoonan rakenteesta. Mahdollisimman nopeasti on kuitenkin hyvä alkaa pohtia, mitä itse haluaa seuraavaksi, alkaa hakea töitä, koulutusta, harkita omaa yritystä. Kehitettävä itselleen päivärutiinit, lähteä pois kotisohvalta verkostoitumaan ja inspiroitumaan.
Artikkelissa Romana Managementin Anneli Romana toteaa: "Oman ammatillisen identiteetin uudelleenrakentamisessa keskeisiä tekijöitä ovat itsearvostus, elämänhallinnan tunne ja oppimishalu. Käsitys omasta pätevyydestä, osaamisesta ja onnistumisen mahdollisuuksista säätelee ajatuksia, motivaatioita, tunteita ja päätöksentekoa." Onkin mietittävä omia vahvuuksiaan, missä olen hyvä, minkä tekemisestä nautin ja lähteä sitten hakeutumaan näihin tehtäviin, joko entisessä ammatissaan tai uudelle uralle. Sparrauskumppaneita löytyy esimerkiksi ystävistä, entisistä kollegoista, vertaistukiryhmistä kuten OTTY:stä ja liittojen urapalveluista.
Linkki artikkeliin, jossa enemmän mm. iän vaikutuksesta uudelleensijoittumiseen.
http://www.talouselama.fi/tyoelama/miksi+juuri+mina+kysyy+irtisanottu+pomo/a2243895
Miksi juuri minä -kysymyksen eteen joutuu jokainen tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuksi joutunut. Kysymykseltä ei säästy kukaan, kun kohtaa karun todellisuuden ja siitä seuraavat tunteet, kun työn menettäminen järkyttää perusturvallisuutta. Ajatustyö on suunnattava kohti tulevaisuutta niin sinäkin olet tehnyt ja hakenut aktiivisesti uutta uraa.
VastaaPoistaT. Veera
Viime vuosina lienee lohduttanut se tieto, että samassa veneessä olijoita on PAALJON ja ympäri maailmaa. Alkaa olla kaveripiirissäkin harvinaista, ettei joku olisi ollut ollenkaan vähintään yt-neuvotteluiden kohteena. On hienoa lukea lehtijuttua henkilöistä, jotka ovat aloittaneet uuden uran aivan eri alalla tai aloittaneet vaikkapa yrittäjinä. Jotenkin pitää yrittää luottaa siihen, että kyllä työlle kysyntää riittää, kun keksii vaan oikean tavan vastata kysyntään.
VastaaPoista