keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Sallan blogi: Pohja saavutettu?

Aamu-TV:ssä työministeri Lauri Ihalainen kertoi uskovansa, että työttömyyden pohjalukemat on nyt saavutettu ja työllisyyden hidas elpyminen alkaisi syksyllä. Kovin toiveikas tilanteen ripeästä parantumisesta hän ei kuitenkaan ollut.

"Uskon, ja ministeriön arvio on, että työttömyys on tänä vuonna keskimäärin 8,5 prosenttia. Se laskee ehkä pikkuisen ensi vuonna, mutta ei se huimaa vauhtia ole laskemassa. Luvut ovat kuitenkin menossa parempaan suuntaan, Lauri Ihalainen kertoi Ylen aamu-tv:ssä.

Ihalainen huomauttaa, että työmarkkinoille tulee vuosittain noin 10 000 nuorta vähemmän kuin mitä sieltä eläköityy, mikä helpottaa myös työllisyystilannetta. Yritykset tarvitsevat työvoimaa ikärakenteen muutoksen takia." (Yle.fi)
KUVA: Yle/Antti Kolppo
Toivottavasti Ihalainen on oikeassa siinä, että käännös parempaan tapahtuu pian. Yritysten tilauskirjat näyttävät jo positiivisia merkkejä, vaikka vielä tuleekin uutisia isoista YT-neuvotteluista. Viimeksi VR ilmoitti vähentävänsä mm. lipputoimistojen väkeä, mikä onkin ihan luonnollista, kun lippukauppa siirtyy automaatteihin ja verkkoon. Työ ja ammatit muuttuvat. Ihalainen oli huolissaan myös pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta, erityisesti yli 50-vuotiaiden kohdalla, joiden työttömyys kestää keskimäärin 72 viikkoa. Eli noin puolitoista vuotta.

Pääsin itse pitkästä aikaa pariin haastatteluun, mikä oli hyvin positiivista. Molemmat olivat mielenkiintoisia tehtäviä ja molemmat määräaikaisia. Toinen äitiyslomasijaisuus ja toinen vuorotteluvapaan sijaisuus. Toinen työpaikka jo meni ns. sivu suun, toisesta vielä odottelen tietoa, pääsenkö haussa eteenpäin. Aiemmin en juuri edes hakenut määräaikaisia tehtäviä. Uskottelin itselleni, että löydän vakinaisen työn ihan kohta, joten ei kannata sitoa itseään määräaikaiseen työsuhteeseen. Nyt, kun omaa työttömyyttäni on kestänyt pian vuoden, kelpaisi mikä tahansa mitta työsuhteelle. Samoin olen alkanut tarkistaa palkkatoivomustani alaspäin. Molempiin paikkoihin, joihin pääsin haastatteluun, tiputin toivomustani aiemmasta palkkatasostani noin 10%. Huolehdin siis henkilökohtaisesti työelämän joustoista....

"It is not the place, nor the condition, but the mind alone that can make anyone happy or miserable."
- Roger L'Estrange -



3 kommenttia:

  1. Kyllä itsellekin kelpaisi ihan muutamankin kuukauden työsuhde. Olisi hyvä "tekosyy" pitää edes pieni breikki työnhaussa. Työn sisällön suhteen olen kyllä edelleen suht tarkka. Toisaalta on turha hakeakin mitä tahansa, koska tehtävään kuin tehtävään (myös niihin "huonompiin") on tarjolla täsmäosaajia.
    Vuorotteluvapaan kriteerit on kiristymässä, ja toivonkin että tässä on tulossa oikein suma vapaalle lähtijöitä!!

    VastaaPoista
  2. Toivon samoin, että työllisyys lähtisi nousuun. Pelkään vain, että vaikka kysyntä kasvaisikin, yritykset alkavat rekrytoimaan uusia työntekijöitä viiveellä. Joten helposti olemme samassa tilanteessa vuodenkin päästä...

    Mä olen myös huomannut, että määräaikaisuuksien tai sijaisuuksien hakeminen nykyään on ihan yhtä vaikeaa kuin vakkaritöidenkin. Olisi todella mielenkiintoista nähdä joskus tutkimusta siitä minkälaiset ihmiset ja minkälaisilla taustoilla ovat onnistuneet saamaan mitäkin työtä tänä päivänä.

    VastaaPoista
  3. Suomalainen yhteiskunta on melkoisessa rakennemuutoksessa, joka jatkuu eri toimialoilla vähän eri syklillä. Teknologia hävittää monta työtehtävää ja sen myötä moni joutuu miettimään työelämänsä uusiksi. Suomalaisten elinikä on pidentynyt, suomalaisilla on työ- ja oppimiskykyä, joten ikääntyviä työntekijäitä tarvitaan monilla työpaikoilla eikä heidän hakemuksiaan kannata iän takia hylätä. Ihan nopea työllisyyden kohentuminen epäilyttää. Itse olen hakenut myös useita määräaikaisia työtehtäviä ja todennut, että niihin riittää myös paljon hakijoita. Työnhaku on myös henkisesti kovaa työtä kenelle tahansa työnhakua tekevälle, sillä ei ole iän kanssa mitään tekemistä.
    T. Veera

    VastaaPoista